Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 186


242/02.05.02/2022

 

 

 

Aluehallitus 28.11.2022 § 186

 

§ 186

Oikaisuvaatimus koskien aluehallituksen 10.10.2022 § 138 päätöstä järjestöavustusten myöntämistä

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Pälve Matias

Koskela Jaana

 

Päätösehdotus  

 

Aluehallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen seuraavin perustein:

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain 6 ja 7 §:ssä todetaan, että kunnan ja hyvinvointialueen on edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Avustukset ovat yksi keino toimintaedellytysten edistämisessä.

Aluehallitus on 10.10.2022 § 138 päättänyt, että se myöntää avustuksia järjestöjen toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi 1.1.2023-31.12.2023 väliselle ajalle siten, kuin Länsi-Uudenmaan kuntien (Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori) sote-toimielimet ovat aluehallituksen päätöksen liitteiden mukaisesti vuodelle 2022 myöntäneet.

Aluehallitus päätti myös myöntää avustuksia myös järjestöille, joille ei ole vuodelle 2022 myönnetty avustuksia sillä perusteella, että vuonna 2021 myönnetyt avustukset ovat koronaviruspandemian vuoksi jääneet käyttämättä.

Aluehallitus päätti lisäksi, että avustukset voidaan maksaa järjestöille, jotka ilmoittavat halukkuudestaan vastaanottaa avustusta sekä, jotka hyvinvointialueen selvityksessä ovat ilmoittaneet edelleen täyttävänsä kriteerit, jotka on mainittu kuntien sote-toimielinten päätöksissä.

Oikaisuvaatimuksen tehnyt taho ei ole hakenut järjestöavustusta vuodelle 2022 Lohjan kaupungin järjestöavustusten hakuajan puitteissa, jonka vuoksi he eivät saaneet järjestöavustusta. Oikaisuvaatimuksen tehnyt taho ei tästä syystä kuulu aluehallituksen 10.10.2022 § 138 päätöksen mukaisiin järjestöihin.

Aluevaltuusto delegoi kokouksessaan 27.9.2022 hallintosäännön 59 § 11 kohdan mukaisen toimivallan määräaikaisesti aluehallitukselle järjestöjen toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi siirtymävaiheessa 1.1.2023-31.12.2023. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty syitä, joiden vuoksi aluehallituksen 10.10.2022 § 138 päätöstä tulisi muuttaa.

Hyvinvointialueen avustuskriteerit vuodelle 2024 valmistellaan yhteistyössä kuntien ja järjestöjen kanssa. Tavoitteena on selkeyttää, minkälaista järjestötoimintaa hyvinvointialue avustaa jatkossa.

 

 

 

Käsittely 

 

 

 

Päätös

Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Selostus 

Aluehallitus on 10.10.2022 § 138 päättänyt järjestöavustusten myöntämisestä. Päätöksestä on jätetty oikaisuvaatimus 31.10.2022, joka on saapunut ajoissa, ja näin ollen se käsitellään.

 

Päätöstä on vaadittu oikaistavaksi ja oikaisuvaatimuksen tehnyt taho pyytää, että päätöstä muutettaisiin siten, että taholle myönnettäisiin järjestöavustus vuodelle 2023, vaikka tälle ei ole myönnetty kaupungin antamaa järjestöavustusta vuodelle 2022.

 

Hyvinvointialuelain 139 § mukaan aluehallituksen ja lautakunnan sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa vaatia siihen oikaisua. Oikaisuvaatimus on käsiteltävä kiireellisenä.

 

Oikaisuvaatimus tehdään aluehallituksen ja lautakunnan sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.  

 

 

Liitteet

 

 

 

Oheismateriaali

-

Oikaisuvaatimus vuodelle 2023 myönnetyistä järjestöavustuksista

-

Ote aluehallituksen 10.10.2022 § 138 päätöksestä

 

Tiedoksi

 

 

 

Päätöshistoria