Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 200


3 Perustettavat virat - Tjänster som inrättas

126/01.01.01/2022

 

 

 

Aluehallitus 12.12.2022 § 200

 

§ 200

Eräiden virkojen perustaminen

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Syrjänen Markus

Sarekoski Kimmo

 

Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna

 

Aluehallitus päättää perustaa virkoja palvelualueille ja määrittää perustettavien virkojen kelpoisuusehdot ja palkkauksen liitteenä esitetyn mukaisesti.

 

Käsittely 

Vt. hankintajohtaja Kortelainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 12.32.

 

Päätös

Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Selostus 

Virkojen perustaminen

 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle on tähän mennessä perustettu johtavia virkoja sekä palvelualueille että konsernipalveluihin. Virkoja on perustettu johto- ja hallintotehtäviin. Myös tiettyihin asiantuntijatehtäviin on perustettu virkoja. Nyt esitetään perustettavaksi suurehko määrä uusia virkoja, jotta hyvinvointialue voisi organisoida julkisen vallan käyttönsä virkasuhteiden kautta. Virat on tarkoitus täyttää liikkeenluovutuksen periaattein suorina siirtoina luovuttavista organisaatioista. Koska liikkeenluovutuksessa henkilöt siirtyvät nykyisine tehtävineen ja palvelussuhteen ehtoineen, tulee virat perustaa siten, että niiden määritykset palkan osalta täsmäävät siirtyvän henkilöstön ehtoihin. Poikkeuksena tästä on tietty pieni joukko virkoja, joiden osalta tehtäväkohtaisen palkan määrittäminen vaatii vielä lisävalmistelua. Nämä virat ehdotetaan perustettavaksi ilman tehtäväkohtaisen palkan määrittämistä. Kelpoisuusehtoja voidaan yhtenäistää periaatteella, että kukaan nykyisin luovuttavassa organisaatiossa vakinaiseen virkaansa kelpoinen ei menetä kelpoisuuttaan hyvinvointialueen vastaavaan virkaan. Oheiseen liitteeseen on koottu tiedot tämän mukaisesti.

 

Palvelualueille on perustettu 28.11.2022 suuri määrä virkoja. Nyt 12.12. aluehallitukselle on valmisteltu esitys, jonka mukaan perustettaisiin jälleen suuri määrä virkoja eri ammattitehtäviin. Nämä kaksi virkapakettia muodostavat kokonaisuuden siten, että hyvinvointialueella voidaan organisoidusti käyttää julkista valtaa. Virkoja perustetaan tehtäviin, joihin sisältyy julkisen vallan käyttöä, esimerkiksi asiakkaita koskevien päätösten valmistelua tai päätöksentekoa. Lisäksi esihenkilötehtäviin perustetaan virkoja. Nyt tässä jälkimmäisessä paketissa esitetään perustettavaksi virkoja pääasiassa sellaisiin tehtäviin, joissa myös henkilöstöä luovuttavissa organisaatioissa on yhdenmukaisesti toimittu viroissa. Näiden lisäksi virkoja esitetään perustettavaksi sellaisiin tehtäviin, joiden osalta luovuttavissa organisaatioissa esiintyy vaihtelua työ- ja virkasuhteen välillä, sekä sellaisiin tehtäviin, joiden osalta on tarvittu vielä muutoin lisäselvitystä esitysten laatimista varten.

 

Luovuttavissa kaupungeissa, kunnissa ja kuntayhtymissä noin 2000 henkilöä on työskennellyt virkasuhteessa, mikä antaa suuntaviivoja sille, kuinka suuri osuus hyvinvointialueen tehtävistä sisältää julkisen vallan käyttöä.

 

Hyvinvointialue voi päätöksellään tiukentaa laissa tai asetuksessa säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Sen sijaan kelpoisuusvaatimuksia ei voida lieventää hyvinvointialueen päätöksellä. Kun kelpoisuusvaatimuksia ei ole säädetty lailla tai asetuksella, hyvinvointialueen toimivaltainen viranomainen harkitsee viran tarkoituksenmukaiset kelpoisuusvaatimukset. Viran kelpoisuusvaatimukset voidaan määrätä hallintosäännön määräyksillä, virkaa perustettaessa tai erillisillä päätöksillä.

 

Hallintosäännön § 111 mukaan aluehallitus perustaa muut virat kuin hyvinvointialuejohtajan viran. Virat perustetaan vakinaisina virkoina. Virkojen täyttämisestä vastaa hyvinvointialuejohtaja tai hänen valtuuttamansa taho.

 

Liitteet

1

Perustettavat virat - Tjänster som inrättas

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

Päätöshistoria