RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 04.05.2022/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
4/00.01.01/2022
Tarkastuslautakunta 04.05.2022 § 12
§ 12
Esityksen antaminen aluehallitukselle tarkastuslautakuntaa koskevista hallintosäännön määräyksistä
Valmistelijat / lisätiedot: |
Katri Ranta |
|
etunimi.sukunimi@luvn.fi
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta päättää antaa aluehallitukselle liitteenä olevan esityksen tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi.
Käsittely Alkuperäisestä asioiden käsittelyjärjestyksestä poiketen tämä asia käsiteltiin asiana 12.
Valmistelujohtaja Moisala poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.47.
Pöydälle jaettiin uusi liite "Hallintosääntömuutokset tarkastuslautakunnan osalta", joka korvaa esityslistalla olleen liitteen.
Käsittelyn aikana puheenjohtaja Alaviiri ehdotti muutosehdotuksena seuraavaa:
"Tarkastuslautakunta päättää antaa aluehallitukselle liitteenä olevan esityksen tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi seuraavalla muutoksella:
Tarkastuslautakunnan tehtävistä poistetaan seuraava lause: "Tiedotuksessa noudatetaan soveltuvin osin aluehallituksen hyväksymiä yleisiä ohjeita tiedottamisen periaatteista."
Lisäksi tarkastuslautakunta valtuuttaa sihteerin korjaamaan teknisenä korjauksena mahdolliset kielioppivirheet."
Jäsen Partinen kannatti puheenjohtaja Alaviirin muutosehdotusta.
Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko muutosehdotus hyväksyä yksimielisesti. Koska kukaan ei vastustanut, totesi puheenjohtaja, että tarkastuslautakunta on hyväksynyt muutosehdotuksen yksimielisesti.
Päätös
Tarkastuslautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus Tarkastuslautakunta on aluevaltuuston asettama ja suoraan aluevaltuuston alainen lakisääteinen toimielin, joka huolehtii hyvinvointialueen hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämisestä, hyvinvointialueen toimintaan kohdistuvan hyvinvointialuelain mukaisen tavoite-, tuloksellisuus- ja tarkoituksenmukaisuusarvioinnin suorittamisesta sekä sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamisen valvonnasta. Tarkastuslautakunta valmistelee aluevaltuuston päätettäväksi kuuluvat hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat, seuraa yleisesti hyvinvointialuekonsernin hallintoa ja taloutta ja kehittää ulkoista valvontaa.
Aluevaltuusto hyväksyi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 7.3.2022 § 4. Aluevaltuusto on tuolloin hyväksynyt tarkastuslautakuntaa koskevat määräykset kokoonpanon, esittelyn, tehtävien, tilintarkastajan valinnan ja tehtävien, ulkoisen tarkastuksen yksikön sekä arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen antamisen osalta.?Määräykset perustuvat hyvinvointialuelakiin (611/2021) ja sen valmistelutöihin (HE 241/2020), kuntaliiton hallintosääntömalliin ja alueiden kuntien toimintatapojen perusteella hyviksi havaittuihin käytäntöihin.
Hyvinvointialuelain 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on muun ohella valmistella aluehallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi. Koska hyvinvointialueen hallintosääntö hyväksyttiin aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa ennen tarkastuslautakunnan tultua valituksi, tarkastuslautakunta antaa tässä kokouksessaan aluehallitukselle esityksen tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi.
Hallintosäännön 49 §:ssä määrätään tarkastuslautakunnan tehtävistä ja toimivallasta.
Mainitussa pykälässä olevat kohdat 1-7 ovat hyvinvointialuelain 125 §:n mukaiset, minkä takia tarkastuslautakunta käytännössä käsittelee aluehallitukselle annettavaa esitystä varten tehtävänsä alkaen hallintosäännön 49 §:n kohdasta 8.
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on hyvinvointialuelain mukaan:
1) valmistella aluevaltuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat;
2) arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;
3) arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä taloussuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden riittävyyttä talouden tasapainotuksen kannalta;
4) huolehtia hyvinvointialueen ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta;
5) valvoa, että 89 §:ssä säädettyä velvollisuutta ilmoittaa sidonnaisuuksista noudatetaan, ja saattaa ilmoitukset aluevaltuuston tiedoksi;
6) valmistella aluehallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi;
7) laatia arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.
Aluevaltuuston hyväksymän hallintosäännön 49 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on lisäksi:
8) seuraa tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä tilintarkastajan tehtävien suorittamista ja tekee tarpeen mukaan esityksiä tilintarkastuksen kehittämiseksi,
9) huolehtii siitä, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa,
10) tekee aloitteita ja esityksiä lautakunnan, tilintarkastajan sekä ulkoisen ja sisäisen tarkastuksen yksiköiden tehtävien yhteensovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla,
11) tekee esityksen lautakunnan talousarvioksi ja -suunnitelmaksi sekä hyväksyy lautakunnan arviointiohjelman ja toimintakertomuksen,
12) arvioi hyvinvointialueen konserniyhteisöjen hallintoa ja taloutta,
13) päättää selvitysten ja tarkastusten hankinnasta lautakunnan talousarvion rajoissa,
14) on hyvinvointialuelain mukaisen sidonnaisuusrekisterin rekisterinpitäjä ja saattaa ilmoitukset tiedoksi aluevaltuustolle vuosittain sekä huolehtii sidonnaisuusrekisterin julkisten tietojen julkistamisesta hyvinvointialueen verkkosivuilla.
Todettakoon muiden hallintosäännön tarkastuslautakuntaa koskevan luvun määräysten osalta, että ne eivät koske tarkastuslautakunnan tehtäviä. Kuten edellä jo mainittiin, nämä määräykset perustuvat lakiin ja valmistelutöihin, kuntaliiton hallintosääntömalliin ja hyviksi havaittuihin käytäntöihin. Tarkastuslautakunnan päätöksenteon sekä siihen liittyvän valmistelun ja esittelyn on oltava riippumatonta.
Tarkastuslautakunnan onnistuminen tehtävässään vaatii lautakunnan tueksi asiantuntevan ja osaavan organisaation, joka valmistelee tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi tulevat asiat, avustaa lautakuntaa toiminnan ja talouden arviointitehtävässä ja on oikeutettu tekemään toiminnan ja talouden tarkastuksia tilintarkastajan kanssa sovittavalla tavalla ja lautakunnan hyväksymän työohjelman mukaisesti. Aluevaltuusto on hallintosäännön hyväksyessään tehnyt päätöksen organisaatiorakenteesta ja päättänyt perustaa ulkoisen tarkastuksen yksikön tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan avustamiseksi.
Kuntaliiton mallisäännön mukaisesti lautakunnan esittelijänä toimii sen alainen viranhaltija. Samalla varmistetaan koko hyvinvointialueen toimielinorganisaation osalta yhteneväiset kokousmenettelyä koskevat toimintatavat, huomioiden samalla hallintosäännön muut hallintoa ja päätöksentekoa koskevat määräykset sekä hyvinvointialuelain 34 §:n vaatimusten täyttymisen viestinnän ja hallintolain (6.6.2003/434) 43-45 §:n vaatimusten täyttymisen päätöksen muodon ja sisällön osalta.
Esityslistan liitteenä on tarkastuslautakunnan tehtävät koottuna, vasemmalla aluevaltuuston 7.3.2022 (§ 4) hyväksymässä muodossa ja oikealla tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi teknisluontoisilla korjauksilla tehty esitys. Koska tiedottamisesta oli määrätty sekä 49 §:ssä että 54 §:ssä, on tulkinnanvaraisuuksien välttämiseksi yhdistetty nämä määräykset 49 §:ään, ja sen vuoksi esitetty 54 §:n poistamista.
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |