Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 31.05.2022/Pykälä 56


85/00.01.01/2022

 

 

 

Aluehallitus 31.05.2022 § 56

 

 

§ 56

Päätösten ilmoittaminen aluehallitukselle hyvinvointialuelain mukaista otto-oikeuden käyttämistä varten

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Jarno Moisala

 

 etunimi.sukunimi@luvn.fi

 

Päätösehdotus Muutosjohtaja Sanna Svahn

 

Aluehallitus päättää, että sille ilmoitetaan otto-oikeuden käyttämistä varten lautakuntien, hyvinvointialuejohtajan, palvelualuejohtajien, konsernipalvelujohtajan ja palvelutuotannon johtajan päätökset.

Käsittely 

 

 

Päätös

Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Selostus Hyvinvointialueista annetun lain 97 §:ssä on säädetty asian ottamisesta ylemmän toimielimen käsiteltäväksi. Lain mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 139 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. Lisäksi on laissa säädetty tietyistä asiaryhmistä, joissa ylemmällä toimielimellä ei ole otto-oikeutta.  

 

Aluehallituksen on otettava asia käsiteltäväkseen viimeistään sen ajan kuluessa, jona oikaisuvaatimus on päätöksestä tehtävä. Oikaisuvaatimusaika (14 päivää) lasketaan päätöksen tiedoksisaannista.

 

Hallintosäännössä määrätään tarkemmin otto-oikeuden käyttämisestä.

 

Hallintosäännön 80 §:n mukaan asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi päättää aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja tai palvelualuejohtaja palvelualueellaan. Muutosorganisaatiossa käyttää muutosjohtaja ja valmistelujohtajat edellä mainituille viranhaltijoille hallintosäännössä määriteltyä toimivaltaa.

 

Hallintosäännön 81 §:n mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava aluehallitukselle tehdyistä päätöksistä lukuun ottamatta niitä asioita tai asiaryhmiä, joista aluehallitus on erikseen päättänyt, ettei sille tarvitse erikseen ilmoittaa otto-oikeuden käyttämistä varten, tai joissa aluehallituksella ei ole otto-oikeutta. Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi. 

 

Hyvinvointialuelain 97 §:n 5 momentissa säädetty niistä asioista, joissa otto-oikeutta ei ole. Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa: 1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus- tai valvontamenettelyä koskevia asioita; 2) yksilöön kohdistuvia terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita; 3) 54 §:ssä tarkoitetulle hyvinvointialueiden yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset hyvinvointialueet niin sopivat.

 

 

Päätöshistoria