RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 64
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
4/00.01.01/2022
Aluehallitus 06.06.2022 § 64
§ 64
Hallintosäännön tarkistaminen
Valmistelijat / lisätiedot: |
Jarno Moisala |
|
etunimi.sukunimi@luvn.fi
Päätösehdotus Muutosjohtaja Sanna Svahn
Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää
1. tarkistaa hallintosääntöä liitteen mukaisesti ja
2. että tarkistettu hallintosääntö astuu voimaan 17.6.2022 alkaen.
Käsittely
Käsittelyn aikana puheenjohtaja Laiho teki seuraavan muutosehdotuksen:
Aluehallitus päättää lisätä hallintosäännön viranhaltijaorganisaatiota koskevan kolmannen osan "Hyvinvointialueen organisaatio ja johtaminen" -pykälään kolmanneksi kappaleeksi seuraavaa:
"Mikäli terveydenhuollon toimintayksikölle nimetty vastaava lääkäri ei ole tässä hallintosäännössä määritelty toimialuejohtaja, niin vastaavan lääkärin asema ja toimivaltuudet hyvinvointialueen ylimmässä johdossa on määriteltävä aluehallituksen vahvistaman toimintasäännön johtamisjärjestelmää koskevissa määräyksissä siten, että vastaava lääkäri kykenee tosiasiassa vastaamaan lain edellyttämällä tavalla terveydenhuollon toimintayksikön terveyden- ja sairaanhoidon johtamisesta ja valvonnasta."
2. varapuheenjohtaja Wickström kannatti muutosehdotusta.
Käsittelyn aikana varajäsen Värmälä teki seuraavan muutosehdotuksen:
"Lisäksi aluehallitus päättää, että valmistelussa arvioidaan henkilöstöjaoston tarpeellisuus."
Varajäsen Laitinen kannatti muutosehdotusta.
Käsittelyn aikana varajäsen Laitinen teki seuraavan muutosehdotuksen:
"§ 41 Aluehallitus kohta 32 muotoon: Vastata osana palveluiden järjestämisen tehtäväänsä maahanmuuttajien kotoutumisen edistämistä."
Koska muutosehdotusta ei kannatettu, totesi puheenjohtaja, että se raukesi kannattamattomana.
Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi.
Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan muutosehdotus hyväksyä yksimielisesti. Koska kukaan ei vastustanut, totesi puheenjohtaja, että aluehallitus hyväksyi muutosehdotuksen yksimielisesti.
Koska varajäsen Värmälän muutosehdotusta ei voitu hyväksyä yksimielisesti, totesi puheenjohtaja, että asiasta on suoritettava nimenhuutoäänestys.
Niiden, jotka kannattivat pohjaehdotusta, tuli äänestää "JAA". Niiden, jotka kannattivat varajäsen Värmälän tekemää muutosehdotusta, tuli äänestää "EI".
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä pohjaehdotus sai 7 JAA-ääntä ja varajäsen Värmälän muutosehdotus 9 EI-ääntä.
JAA-äänen antoivat puheenjohtaja Laiho, jäsenet Laakso, Piirtola, Vehmanen ja varajäsenet Mollgren, Blom ja Kallio.
EI-äänen antoivat 1. varapuheenjohtaja Räsänen, 2. varapuheenjohtaja Wickström, jäsenet Kivekäs, Myllyniemi, Pajuoja ja varajäsenet Hertell, Laitinen, Backman ja Värmälä.
Koska varajäsen Värmälän tekemä muutosehdotus oli saanut nimenhuutoäänestyksessä eniten ääniä, totesi puheenjohtaja, että aluehallitus hyväksyi muutosehdotuksen.
Valmistelujohtaja Rajahalme poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 10.44.
Valmistelujohtaja Ahlström oli poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 10.44-10.46.
Päätös
Aluehallitus päätti
1. tehdä aluevaltuustolle esitettävään hallintosäännön tarkistusliitteeseen seuraavan muutoksen:
- Hallintosäännön viranhaltijaorganisaatiota koskevan kolmannen osan "Hyvinvointialueen organisaatio ja johtaminen" -pykälään kolmanneksi kappaleeksi lisättiin seuraavaa:
"Mikäli terveydenhuollon toimintayksikölle nimetty vastaava lääkäri ei ole tässä hallintosäännössä määritelty toimialuejohtaja, niin vastaavan lääkärin asema ja toimivaltuudet hyvinvointialueen ylimmässä johdossa on määriteltävä aluehallituksen vahvistaman toimintasäännön johtamisjärjestelmää koskevissa määräyksissä siten, että vastaava lääkäri kykenee tosiasiassa vastaamaan lain edellyttämällä tavalla terveydenhuollon toimintayksikön terveyden- ja sairaanhoidon johtamisesta ja valvonnasta." ja
2. että valmistelussa arvioidaan henkilöstöjaoston tarpeellisuus.
Lisäksi aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää
1. tarkistaa hallintosääntöä liitteen mukaisesti ja
2. että tarkistettu hallintosääntö astuu voimaan 17.6.2022 alkaen.
Selostus
Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen hallintosäännön kokouksessaan 7.3.2022 § 4.
Samalla aluevaltuusto totesi, että hyvinvointialuejohtajan, aluehallituksen ja lautakuntien tehtäviä ja vaikuttamistoimielinten osallistumismahdollisuuksia sekä palveluiden järjestämisen tavoiteorganisaatiota tarkastellaan vielä uudelleen hallintosäännön seuraavassa valmisteluvaiheessa. Lisäksi aluevaltuusto päätti, että ruotsinkielisten palveluiden ja kansalliskielilautakunnan vastuuviranhaltijan ja esittelijän nimeämiseen sekä kyseisten palveluiden johtamisjärjestelmään palataan hallintosäännön seuraavan päivittämiskerran yhteydessä.
Aluehallitus päätti kokouksessaan 12.4.2022 § 29 ja 30 perustaa palvelualuejohtajien virat sekä palvelutuotannon johtajan viran ja konsernipalvelujen johtajan viran. Hallintosääntö on tähän liittyen tarkistettu palveluiden järjestämisen tavoiteorganisaation ja hyvinvointialuejohtajasta seuraavan johtotason osalta aluevaltuuston kokouksessa 17.5.2022 § 39.
Tarkastuslautakunnan esitys tehtäviään koskeviksi määräyksiksi
Hyvinvointialuelain 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on muun ohella valmistella aluehallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi. Koska hyvinvointialueen hallintosääntö hyväksyttiin aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa ennen tarkastuslautakunnan tultua asetetuksi, tarkastuslautakunta on kokouksessaan 4.5.2022 § 12 antanut aluehallitukselle esityksen tehtäviään (Hallintosääntö: Tarkastuslautakunnan tehtävät ja toimivalta) koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi. Tarkastuslautakunnan esitys on huomioitu sellaisenaan nyt esitettävässä hallintosäännön tarkistuksessa. Lisäksi lukuun on tehty joitakin pienehköjä teknisluontoisia korjauksia, lisätty ulkoisen tarkastuksen yksikön tiedonsaantioikeutta selventävä kappale sekä yhdenmukaistettu yksikön johtajaa koskevaa terminologiaa.
Hallintosäännön tarkistuksen II vaihe
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosäännön valmistelu on suunniteltu vaiheistettavaksi kolmeen vaiheeseen. Käsiteltävänä on nyt toinen vaihe, jossa uudelleen tarkastellaan mm. aluehallituksen, lautakuntien ja hyvinvointialuejohtajan tehtäviä, määritellään vastuualueet palvelu- ja resurssilautakunnalle, tulevaisuus- ja kehittämislautakunnalle ja valmius- ja turvallisuuslautakunnalle sekä täsmennetään kansalliskielilautakunnan esittelijää ja valtuustoryhmille maksettavaa toimintatukea koskevia määräyksiä. Palvelu- ja resurssilautakunnan nimi esitetään muutettavaksi palvelut ja resurssit -lautakunnaksi.
Vaikuttamistoimielinten osallistumismahdollisuuksiin ja muiden toimielinten esittelyä koskeviin määräyksiin palataan palveluorganisaation täsmentymisen ja ylimpien viranhaltijoiden valintojen jälkeen hallintosäännön kolmannessa tarkistamisen vaiheessa. Myös yksilöasioiden jaoston tehtävät ja delegointi käsitellään hallintosäännön tarkistuksen kolmannessa vaiheessa.
Hallintosääntöön tehdään teknisluontoisia korjauksia kielellisistä, stilistisistä tai asioiden jäsentämiseen liittyvistä syistä sekä lainsäädännöstä tai käytännön toiminnan yhteydessä syntyneestä täsmennystarpeesta johtuen. Hallintosääntöön lisätään aluevaalilautakuntaa koskeva pykälä sekä selkeytetään luku 1.4 enemmistövaaleista ja suhteellisista vaaleista. Lisäksi siirretään hyvinvointialuelain 35 §:ssä käytetyn jaon mukaisesti aluehallituksen yksilöasioiden jaostoa koskevat pykälät kirjattavaksi lautakuntien jälkeen. Sisäistä valvontaa koskevan osan alkuun lisätään pykälänumero, varsinaisen asiasisällön pysyessä ennallaan. Hyvinvointialuejohtajan tehtävien kohdalla korjataan pykälänumerointi, mikä samalla vaikuttaa pykälän 3 momentin viittauksiin.
Hallintosäännön pykälänumerointi muuttuu monessa kohtaa. Liitteessä on esitetty hallintosääntöön tehtävät tarkistukset kaksipalstaisena siten, että vasemmalla ovat hallintosäännön vastaavat pykälät voimassa olevasta hallintosäännöstä ja oikealla vastaavat tarkistetut määräykset. Muutetut kohdat on merkitty keltaisella.
Hallintosäännön tarkistuksen valmistelu
Hallintosäännön tarkistamistyötä on ohjannut aluevaltuuston kokouksen 7.3.2022 § 4 päätös sekä aluevaltuuston neuvottelutoimikunta. Aluevaltuuston neuvottelutoimikunta on käsitellyt hallintosääntöön nyt esitetyt tarkistukset kokouksissaan 14.4., 28.4., 5.5., 12.5.,19.5. ja 30.5. Hallintosääntövalmistelun ohjausryhmänä on toiminut organisaation operatiivinen muutosjohtoryhmä.
Yhteistoimintaelin on käsitellyt asiaa kokouksissaan 6.4., 29.4., 12.5. ja 25.5. Lisäksi hallintosääntöä on käsitelty hyvinvointialueen hallintosääntövalmistelun tiimissä, jonka edustajat ovat hallinnon ammattilaisia hyvinvointialueella toimivien kuntien ja sote-kuntayhtymien organisaatioista. Valmisteluun ovat lisäksi osallistuneet muutosorganisaation eri asiantuntijat.
Hallintosäännön tarkistuksen II vaiheen aikana tulleita näkemyksiä hallintosääntövalmistelun osalta yhteensovitetaan, tarkastellaan ja tarvittaessa täsmennetään hallintosäännön seuraavassa valmisteluvaiheessa.
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |