RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 65
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
94/01.01.00/2022
Aluehallitus 06.06.2022 § 65
§ 65
Palveluyksikköjohtajien virkojen perustaminen sekä pelastusjohtajan viran perustaminen sekä sen määräaikainen täyttö
Valmistelijat / lisätiedot: |
Kimmo Sarekoski |
|
etunimi.sukunimi@luvn.fi
Päätösehdotus Muutosjohtaja Sanna Svahn
Aluehallitus päättää
1. perustaa palveluyksikkötasoiset johtajien virat (29) liitteenä esitetyn mukaisesti;
2. perustaa pelastusjohtajan viran ja määrää suostumuksensa mukaisesti Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäen hoitamaan virkaa määräaikaisesti 1.7.-31.12.2022 ja sitten, liikkeenluovutuksen kautta, vakinaisesti 1.1.2023 lukien ja
3. määrittää perustettavien virkojen kelpoisuusehdot ja kokonaispalkkauksen liitteenä esitetyn mukaisesti.
Käsittely
Asiantuntija Ihamäki poistui esteellisenä kokouksesta ennen tämän asian käsittelyn alkamista (esteellisyyden peruste: hallintolaki 28 § 1 mom. kohta 1).
Päätös
Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Hallintosäännön § 111 mukaan aluehallitus perustaa muut virat kuin hyvinvointialuejohtajan viran, joten pelastusjohtajan sekä palveluyksikköjohtajien virkojen perustaminen kuuluu aluehallituksen toimivaltaan. Pelastusjohtajan sekä palveluyksiköiden johtajien virat perustetaan vakinaisina virkoina, lukuun ottamatta lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kahta aluejohtajan virkaa, jotka perustetaan määräaikaisina 31.12.2024 saakka. Näistä uusista viroista pelastusjohtajan viran täyttäminen kuuluu aluehallituksen toimivaltaan.
Pelastusjohtaja
Aluehallitus on perustanut neljän palvelualuejohtajan virat ja virkojen täyttämisen prosessi on kesken. Hyvinvointialueen pelastusjohtajan, joka tulisi johtamaan yhtä palvelualuetta eli pelastustoimen palvelualuetta, muiden palvelualuejohtajien rinnalla, viranperustaminen on tullut valmistelutyön edettyä ajankohtaiseksi. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitosta johtava pelastusjohtaja tulee siirtymään liikkeenluovutuksella 1.1.2023 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelukseen ja liikkeenluovutuksen periaattein nyt perustettavaan pelastusjohtajan virkaan. Viranhoitoon on kuitenkin tarve jo ennen 1.1.2023, joten virka tulee perustaa hyvinvointialueelle ja nimetä nykyinen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja hoitamaan perustettavaa virkaa ensin määräaikaisesti 1.7.2022-31.12.2022 ja sitten, liikkeenluovutuksen kautta, vakinaisesti 1.1.2023 lukien. Hyvinvointialueen pelastusjohtajan tehtävä tulee olemaan osin laajempi kuin Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtajan tehtävä on ollut. Pelastusjohtaja johtaa hyvinvointialuejohtajan alaisuudessa pelastuslaitoksen palveluja, toiminnan organisointia ja kehittämistä sekä johtaa ja kehittää pelastustoimea. Pelastusjohtaja johtaa pelastuslaitoksen toiminnan ja talouden suunnittelua, vastaa toiminnan tuloksellisuudesta ja raportoinnista aluehallitukselle.
Nämä edellä luetellut tehtävät liittyvät pelastuslaitoksen johtamiseen. Näiden tehtävien lisäksi hyvinvointialuejohtaja tulee toimintaohjeellaan osoittamaan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen pelastusjohtajan tehtäviin konsernihallinnon tehtäviä, kuten organisaatioturvallisuuden, riskienhallinnan ja varautumisen linjauksista vastaamisen. Tämä tarkoittaa mm. hyvinvointialuetason varautumis- ja turvallisuusjärjestelyjen sovittamisen, toiminnan kehittämisen ja seurannan sekä ylimmän johdon operatiivisen tukemisen häiriö- ja poikkeustilanteiden hallinnassa sekä tilannejohtamisessa.
Palveluyksikköjohtajien virkojen perustaminen
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen rakentuminen etenee ja nyt palvelualuejohtajien virkojen perustamisen jälkeen henkilöstöorganisaatiossa edetään palveluyksikköjohtajien virkojen perustamiseen. Nyt perustettavat virat (29 kpl) sijoittuvat palvelualuejohtajien, palvelutuotannon johtajan ja konsernipalvelujen johtajan johdettavaan organisaatioon seuraavasti:
- Ikääntyneiden palvelut (4)
- Lasten, nuorten ja perheiden palvelut (5)
- Yhteiset sosiaali- ja terveyspalvelut (5)
- Vammaispalvelut (1)
- Pelastuslaitos (3)
- Konsernipalvelut (8)
- Palvelutuotanto (3)
Hyvinvointialuejohtaja ottaa hallintosäännön mukaisesti muun kuin tarkastuslautakunnan alaisen henkilöstön ja voi siirtää henkilöstön ottamisen toimintaohjeellaan (117 §).
Perustuslain 125 § 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 6 § mukaan virkasuhteeseen otettavalla on lisäksi oltava erikseen säädetty tai hyvinvointialueen päättämä erityinen kelpoisuus. Henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen virkasuhteeseen erityisistä kelpoisuusvaatimuksista riippumatta, jos siitä erikseen säädetään tai hyvinvointialue erityisestä syystä yksittäistapauksessa toisin päättää. Virkasuhteeseen voidaan ottaa vain 18 vuotta täyttänyt henkilö.
Hyvinvointialue voi päätöksellään tiukentaa laissa tai asetuksessa säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Sen sijaan kelpoisuusvaatimuksia ei voida lieventää hyvinvointialueen päätöksellä. Kun kelpoisuusvaatimuksia ei ole säädetty lailla tai asetuksella, hyvinvointialueen toimivaltainen viranomainen harkitsee viran tarkoituksenmukaiset kelpoisuusvaatimukset. Viran kelpoisuusvaatimukset voidaan määrätä hallintosäännön määräyksillä, virkaa perustettaessa tai erillisillä päätöksillä. Toimivaltaan päättää kelpoisuusvaatimuksista kuuluu myös kelpoisuusvaatimusten muuttaminen.
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |