Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 26



18/02.00.00/2022

 

 

 

Tarkastuslautakunta 06.06.2022 § 26

 

 

§ 26

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vuoden 2021 tilinpäätöksen käsittely ja vastuuvapauden myöntäminen

 

Valmistelijat / lisätiedot:

Ville Rajahalme

Kristiina Syrjälä

 etunimi.sukunimi@luvn.fi

 

Päätösehdotus  

 

Tarkastuslautakunta päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää

1. merkitä tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021 tiedoksi,

2. hyväksyä vuoden 2021 tilinpäätöksen ja

3. myöntää vastuuvapauden hyvinvointialueen hallintoa ja taloutta hoitaneille väliaikaisen valmistelutoimielimen jäsenille ja hyvinvointialueen johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.7.2021-31.12.2021. 

 

Käsittely 

Jäsen Salo poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17.18.

 

Päätös

Tarkastuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti ja tarkasti pöytäkirjan tämän asiakohdan osalta kokouksessa.

 

Selostus Tilintarkastaja on tilintarkastuskertomuksessaan esittänyt tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tilivuodelta 2021. Lautakunta antaa tilintarkastuskertomuksen aluevaltuustolle tiedoksi ja toteaa, että tilintarkastuskertomus ei sisällä sellaista muistutusta, josta olisi hankittava asianomaisen selitys sekä hallituksen lausunto.

 

 Tilintarkastuskertomus vuodelta 2021 ja vuoden 2021 tilinpäätös jaetaan kokouksessa pöydälle.

 

 

Päätöshistoria

 

Aluehallitus 31.05.2022 § 53

 

 

§ 53

 

Valmistelijat / lisätiedot:

 

 etunimi.sukunimi@luvn.fi

 

Päätösehdotus Muutosjohtaja Sanna Svahn

 

Aluehallitus päättää tarkistaa selostusosassa mainituin perustein aluehallituksen päätöstä 22.3.2022 § 18 seuraavasti:

Aluehallitus päättää

1. esittää aluevaltuustolle, että tilikauden tulos 0,00 euroa ei anna aihetta tuloksen käsittelylle, ja että tilikauden ylijäämä 0,00 euroa siirretään taseen edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille;

2. allekirjoittaa vuoden 2021 korjatun tilinpäätöksen ja toimittaa sen tilintarkastajan ja tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi;

3. valtuuttaa talousvalmistelujohtajan tekemään mahdollisesti tarvittavat tekniset korjaukset tilinpäätöskirjaan;

4. saattaa vuoden 2021 tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen aluevaltuuston käsiteltäväksi ja

5. tarkastaa pöytäkirjan tämän asiakohdan osalta kokouksessa.

Käsittely 

 

 

Päätös

Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Selostus 

 Aluehallitus on 22.3.2022 § 18 kokouksessaan käsitellyt vuoden 2021 tilinpäätöksen ja toimittanut sen tilintarkastajan ja tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi.

 

 Tilintarkastuksen yhteydessä on todettu tarve täsmentää tilinpäätöstä muutamien kohtien osalta. Tilinpäätökseen on korjattu mm. pysyvien vastaavien jaksotusta sekä tehty muutos oman pääoman kirjauksiin. Tehdyillä täsmennyksillä ei ole vaikutusta tilikauden tuloksen muodostumiseen. Täsmennyksistä on annettu tarkempi kuvaus oheismateriaalissa.

 

Tarkastuslautakunta antanee tilikaudesta 2021 arviointikertomuksen ja käsitellee tilintarkastuspöytäkirjan kokouksessaan 6.6.2022.

 

Aluevaltuuston on määrä päättää vuoden 2021 tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä kokouksessaan 16.6.2022. Aluevaltuusto käsittelee samassa yhteydessä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen.

 

 

 

Päätöshistoria

 

Aluehallitus 22.03.2022 § 18

 

 

§ 18

 

Valmistelijat / lisätiedot:

 

 etunimi.sukunimi@luvn.fi

 

Päätösehdotus Muutosjohtaja Sanna Svahn

 

Aluehallitus päättää

1. esittää aluevaltuustolle, että tilikauden tulos 0,00 euroa ei anna aihetta tuloksen käsittelylle, ja että tilikauden ylijäämä 0,00 euroa siirretään taseen edellisten tilikausien yli- /alijäämätilille,

2. allekirjoittaa vuoden 2021 tilinpäätöksen ja toimittaa sen tilintarkastajan ja tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi,

3. valtuuttaa talousvalmistelujohtajan tekemään mahdollisesti tarvittavat tekniset korjaukset tilinpäätösasiakirjaan ja

4. saattaa vuoden 2021 tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen aluevaltuuston käsiteltäväksi.

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Selostus 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin on 28.2.2022 § 70 käsitellyt vuoden 2021 tilinpäätöksen ja esittänyt, että aluehallitus ottaisi tilinpäätöksen käsiteltäväkseen. 

 

Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokouksen 28.2.2022 § 70 jälkeen on liitteenä olevaan tilinpäätösasiakirjaan tehty vähäisiä täsmennyksiä. 

 

Eduskunta on kesäkuussa 2021 hyväksynyt sote- ja pelastustoimen uudistusta koskevat lait (EV 111/2021), jonka perusteella hyvinvointialueet aloittivat toimintansa 1.7.2021.?Muodollisesti hyvinvointialuevalmistelu käynnistettiin Länsi-Uudenmaalla väliaikaisen valmistelutoimielimen järjestäytymiskokouksessa 27.8.2021. 

 

Hyvinvointialuelain (611/2021) 117 §:n mukaan hyvinvointialueen tilikausi on kalenterivuosi. Voimaanpanolain (616/2021) 1 §:ssä on säännelty hyvinvointialuelain voimaanastumisesta ja sen mukaan hyvinvointialueen tilinpäätös laaditaan hyvinvointialueesta annetun lain 13 luvussa sekä tarkastetaan mainitun lain 14 luvussa tarkoitetulla tavalla ensimmäisen kerran vuodelle 2021. 

 

Hyvinvointialuelain 117 §:n mukaan aluehallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Aluehallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen aluevaltuuston käsiteltäväksi. Aluevaltuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. 

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.  

 

Hyvinvointialueen toiminnan ja talouden toteutuminen tilikaudella 2021 

 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin aloitti toimintansa 27.8.2021. Lisäksi päätettiin väliaikaisen valmistelutoimielimen poliittisen seurantaryhmän asettamisesta, jonka toiminta käynnistyi 6.10.2021. Väliaikaisen valmistelutoimielimen keskeisenä tehtävänä on ollut voimaapanolain (616/2021) nojalla johtaa hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelua ja käyttää sitä koskevaa päätösvaltaa. Poliittisen seurantaryhmän tehtävä on ollut seurata ja tukea Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon käynnistämistä. 

 

Hyvinvointialuevalmistelun kannalta merkittävimpiä tapahtumia tilikaudella olivat väliaikaisen valmistelutoimielimen päätös hyvinvointialuevalmistelun käynnistämisestä, valmistelujohtajien virkojen täyttäminen, talousarvion vahvistaminen vuodelle 2021, väliaikaisen valmistelutoimielimen työjärjestyksen vahvistaminen sekä backoffice-toimintojen perustaminen. Lisäksi väliaikainen valmistelutoimielin päätti hyvinvointialueen liittymisestä Kuntien Tiera Oy:n ja Istekki Oy:n osakkaaksi erinäisten inhouse-hankintojen toteuttamiseksi.  

 

Väliaikainen valmistelutoimielin vahvisti kokouksessaan 8.10.2021 § 39 hyvinvointialueen talousarvion vuodelle 2021. Talousarviossa toimintakulut olivat 0,6 milj. euroa ja vuoden lopun toteuma oli 0,2 milj. euroa alittaen talousarvion 0,4 milj. eurolla. Toimintakulut muodostuivat pääosin projektiorganisaation henkilöstökuluista sekä palvelujen ostoista.  

 

Vuoden 2021 toimintatuotot muodostuivat myyntituotoista ja valtion myöntämistä avustuksista. Myyntituotot muodostuivat valmistelujohtajien työpanoksen myynnistä Espoon kaupungille tulevaisuuden sote-keskushankkeeseen. Tukiin ja avustuksiin on tuloutettu valtionvarainministeriön (VN/14629/2021) myöntämästä valmistelun perusrahoituksesta tilikauden nettomenoja vastaava osuus n. 0,1 milj. euroa. Tämän perusteella tilikauden tulos asettui nollaan. Loppuosa rahoituksesta, n. 0,9 milj. euroa, on siirretty vuodelle 2022.  

 

Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi (VN/26670/2020 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle ICT-muutokseen siemenrahoitusta 1,0 milj. euroa. Tästä rahoituksesta vuodelle 2021 kirjattiin investointien rahoitusosuuksiin in-house yhtiöiden osakkeiden investointimenoa vastaava osuus, n. 0,1 milj. euroa, ja loppuosa rahoituksesta siirrettiin vuodelle 2022. Hyvinvointialueella ei ole taseessa poistonalaista omaisuutta, minkä perusteella tilikauden ylijäämä oli nolla euroa.

 

 

 

Päätöshistoria