Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 10.10.2022/Pykälä 142


225/01.01.01/2022

 

 

 

Aluehallitus 10.10.2022 § 142

 

§ 142

Oikaisuvaatimus koskien hyvinvointialuejohtajan päätöstä 28.8.2022 § 24 pelastuslaitoksen palveluyksikköjohtajan viran täytöstä

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Ihamäki Veli-Pekka

Moisala Jarno

 

Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna

 

Aluehallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen seuraavin perustein:

Hyvinvointialueen virantäyttö perustuu työnantajan tekemään kokonaisarviointiin sopivimmasta hakijasta ja lähtökohtaisesti työnantajalla on laaja harkintavalta valita kenet tahansa kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista. Valinta perustuu tällöin kokonaisharkintaan siitä, kenellä kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista arvioidaan olevan parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen.

Työnantaja on tutustunut virkaa hakeneiden hakemuksiin, ja muodostanut hakijoiden aiemman kokemuksen ja myöhemmin haastatteluiden perusteella arvion kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista. Viran täyttävällä viranomaisella on mahdollisuus painottaa eri perusteita. Tätä harkintaa toteuttaessaan viranomainen ei saa kuitenkaan käyttää syrjiviä perusteita.

Kyseessä olevan tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Tämän lisäksi rekrytointi-ilmoituksessa on mainittu seikat, joita hakijoilta edellytetään. Kelpoisuusvaatimusta ja edellytettäviä asioita voi pitää luonteeltaan ehdottomina. Tämän lisäksi hakuilmoituksessa on mainittu asioita tai ominaisuuksia tehtävän menestyksekkääseen hoitamiseen, sekä lisäksi varsin laajasti asioita tai ominaisuuksia, joita työnantaja arvostaa. Näiden osalta työnantaja on jättänyt tilaa harkinnalle, ja rekrytointiprosessissa on siten luotu työnantajalle mahdollisuus arvioida hakijoita ja heidän osaamistaan ja ominaisuuksiaan kokonaisuutena, ja valita kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista parhaiten työnantajan tarpeisiin vastaava henkilö.

Valitulla henkilöllä on pitkä työkokemus työskentelystä pelastuslaitoksella eri tasoilla ja eri tehtävissä sekä ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi terveydenhuoltoalan ammattitutkinto ja EMBA-tutkinto, joita arvostettiin virantäytössä.

Valittu henkilö oli vahvin olennaisen työkokemuksen, koulutuksen ja haastattelun muodostaman kokonaisuuden perusteella. Valittu henkilö täyttää rekrytointi-ilmoituksessa kuvatun palveluyksikönjohtajan profiilin hakijoista parhaiten.

Rekrytointiprosessissa hakemuksien perusteella tehdyn arvioinnin jälkeen haastatteluun kutsuttiin kaikkiaan neljä kelpoisuusvaatimukset täyttävää ja soveltuvinta hakijaa. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ollut haastateltavien joukossa.

Rekrytoinnissa on edellä kuvatuin tavoin käytetty arvioinnin perusteena niitä seikkoja, joita rekrytointi-ilmoituksessa on hakijoilta edellytetty, katsottu eduksi tai arvostettu. Työnantaja on prosessin aikana ja lopullisen päätöksen tehdessään käyttänyt sille kuuluvaa harkintavaltaa kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista kokonaisarvioinnin perusteella sopivimman henkilön valinnassa. Oikaisuvaatimuksen tehneen henkilön kutsuminen haastatteluun ei olisi työnantajan näkemyksen mukaan muuttanut rekrytoinnin lopputulosta.

Virkavalinnan tulosta on esitelty henkilökunnalle pelastuslaitoksen aamuinfossa 8.8.2022. Hyvinvointialuejohtaja on tehnyt valintapäätöksen 4.8.2022. Pöytäkirja valintapäätöksestä on valmistunut 28.8.2022. 

Ansiovertailu on toimitettu oikaisuvaatimuksen tekijälle päätöspöytäkirjan allekirjoittamisen jälkeen 28.8.2022.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä olisi syytä muuttaa tai kumota. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen. Tehtävään valittu henkilö täyttää tehtävän kelpoisuusvaatimukset ja on työnantajan tekemän kokonaisarvioinnin perusteella kelpoisuusvaatimukset täyttäneistä hakijoista tehtävään sopivin.

 

 

 

Käsittely 

 

 

 

Päätös

Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Selostus 

Hyvinvointialuejohtaja on 28.8.2022 tekemällään päätöksellä § 24/2022 päättänyt pelastuslaitoksen palveluyksikköjohtajan (Tuotannon tuki) viran vakituisesta täyttämisestä.

 

Viran täyttämisestä koskevasta päätöksestä on jätetty oikaisuvaatimus 14.9.2022. Oikaisuvaatimus on saapunut ajoissa, ja näin ollen se käsitellään. Oikaisuvaatimuksen tekijä on hakenut kyseessä olevaa virkaa.

 

Päätöstä on vaadittu oikaistavaksi nimityksen osalta. Oikaisuvaatimuksen tehnyttä henkilöä ei ole kutsuttu haastatteluun.

 

Oikaisuvaatimuksen perusteluiksi on esitetty muun muassa seuraavia seikkoja:

 

  1. Virkavalinnassa ei ole noudatettu kuntaliiton ohjeita eikä tasa-arvolakia.
  2. Ansiovertailua ei ole toimitettu oikaisuvaatimuksen tekijälle, kuin vasta useamman pyynnön jälkeen. Ansiovertailussa ei ole vertailtu hakijoiden koulutuksen soveltuvuutta tai sisältöä.
  3. Haastatteluun ei ole kutsuttu pätevimpiä tai parhaiten soveltuvia hakijoita
  4. Virkahaussa aikaisempi kokemus luettiin eduksi, mutta valintaperusteissa aikaisemmasta kokemuksesta sai 300% suuremman pistemäärän
  5. Virkavalinta on tehty 28.8.2022 kuitenkin 15.8.2022 virkavalinnan tulosta on esitelty pelastuslaitoksen aamuinfossa.

Hyvinvointialuelain 139 § mukaan oikaisuvaatimus tehdään aluehallituksen ja lautakunnan sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

 

 

Liitteet

 

 

 

Oheismateriaali

-

Oikaisuvaatimus työavain ESPOO-06-37-22

-

Viranhaltijapäätös § 24, Palveluyksikköjohtaja, vakinaisen viran täyttäminen

 

Tiedoksi

 

 

 

Päätöshistoria