RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 5
Katsaus ajankohtaisiin asioihin
Päätösehdotus
Nuorisovaltuusto päättää merkitä ajankohtaiskatsaukset tiedoksi.
Käsittely
Puheenjohtaja Milla Suominen kertoi nuorisovaltuustolle ajankohtaiskatsauksen aluehallituksesta ja aluevaltuustosta.
Nuorisovaltuuston väliaikaiset lautakuntaedustajat kertoivat omat ajankohtaiset asiat eri lautakunnista.
Esitetty, että jatkossa esitellään myös vammaisneuvoston ajankohtaiset asiat.
Selostuksen kohta 4 käsittely omana asiakohtanaan
Päätös
Nuorisovaltuusto päätti merkitä selostuksen ajankohtaiskatsaukset 1-3 tiedoksi käsittelyn mukaisesti.
Lisäksi selostuskohdan neljä (4) "Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuuston ja Nuorisovaltuustojen liitto ry:n (Nuva ry) välinen yhteistyö" osalta päätettiin seuraavaa
Nuorisovaltuuston jäsen Leevi Jantunen esitti, ettei Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuusto lähde tekemään yhteistyöstä toistaiseksi Nuva ry:n kanssa. Aaron Komulainen kannatti Jantusen esitystä, jota tuki muu nuorisovaltuusto. Leevi Jantusen esitykseen ei tullut vastaehdotuksia.
Selostuskohdan neljä (4) aikana Puheenjohtaja Milla Suominen poistui käsittelyn ajaksi klo.18:11 - 18:20. Käsittelyn ajan puheenjohtajana toimi 1. varapuheenjohtaja Fanny Määttä.
Selostus
Kokouksessa annetaan katsauksia hyvinvointialuetta koskevista ajankohtaisista asioista seuraavasti
- aloitteiden ja kannanottojen tilannekatsaus
- hyvinvointialueen tilannekatsaus
- tilannekatsaus lautakunnissa käsiteltäviin aiheisiin
- Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuuston ja Nuorisovaltuustojen liitto ry:n (Nuva ry) välinen yhteistyö
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |