Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta
Pöytäkirja 11.05.2023/Pykälä 16


242/02.05.02/2022

 

 

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 11.05.2023 § 16

 

§ 16

Lähetekeskustelu järjestöavustusten kriteereistä

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Österman Pilvi

Ahonen Sanna

 

Päätösehdotus Konsernipalvelujen johtaja Syrjänen Markus

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päättää merkitä tiedoksi valmistelun tilanteen, käsitellyn kyselyn yhteenvedon sekä vaikuttamistoimielinten antamat lausunnot.

 

Käsittely 

Tämän asian käsittelyn jälkeen pidettiin kokoustauko klo 18.18 - 18.27.

 

 

Päätös

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Selostus 

Järjestämislain 7 § mukaan hyvinvointialueen tulee tehdä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä muun muassa yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Lisäksi sen on edistettävä järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta käsitteli järjestöavustusten valmistelun tilannetta kokouksessaan 2.3.2023 § 6 ja antoi evästystä yhdyspintaorganisaation toteuttaman valmistelun tueksi.

 

Tämän jälkeen yhdyspintaorganisaatiossa on valmisteltu esitystä järjestöavustusten yleisistä myöntämisperiaatteista, avustuslajikohtaisista myöntämisperiaatteista, suuntaa antavasta pisteytysjärjestelmästä sekä valmisteltu talouden kanssa yhteistyössä määrärahavarausta vuodelle 2024. Osana valmistelua järjestöavustusasia esiteltiin vaikuttamistoimielimissä huhtikuussa. Vaikuttamistoimielinten lausunnot, joiden määräaika oli 30.4.2023, käsitellään kokouksessa. Nuorisovaltuusto päätti 20.4.2023 § 22 hyväksyä järjestöavustusten periaatteet esityksen mukaisesti ja jättää lausumatta järjestöavustusten kriteereistä.

 

Tämän lisäksi järjestöavustuskriteereistä toteutettiin neljän viikon vastausajalla avoinna ollut kysely, joka kohdennettiin kunnille, järjestöille sekä vaikuttamistoimielimille, hyvinvointialueen työntekijöille ja johdolle, sekä luottamushenkilöille.  Sidosryhmäkyselyn tuloksista laadittu yhteenveto esitellään lautakunnassa käytävässä lähetekeskustelussa ja tuloksia hyödynnetään valmistelun tukena. 

 

Järjestöavustusprosessissa seuraavat valmistelussa olevat asiat ovat sähköisen hakemisen valmistelu, hakemisen tuki sekä maksatusprosessien ja seuranta- ja raportointijärjestelmän kehittäminen hyvinvointialueella. Tavoitteena on, että vuoden 2024 maksatusprosessit voitaisiin käynnistää heti alkuvuodesta 2024 järjestöjen toimintaedellytysten tukemiseksi.

 

Järjestöavustusten valmistelun tilannetta, kyselyn tulokset ja vaikuttamistoimielinten lausunnot esitellään tarkemmin kokouksessa.

 

 

Liitteet

 

 

 

Oheismateriaali

-

Luonnos Avustuskriteerit 2024

-

Järjestöavustukset 2024 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella

-

Vammaisneuvoston lausunto vuoden 2024 järjestöavustusten kriteereistä

-

Vanhusneuvoston lausunto vuoden 2024 järjestöavustusten kriteereistä

 

Tiedoksi

 

 

 

Päätöshistoria

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 02.03.2023 § 6

 

§ 6

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

 

 

Päätösehdotus Konsernipalvelujen johtaja Syrjänen Markus

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi annetun tilannekatsauksen ja

2. että järjestöavustusten kriteereistä, hakumenettelystä ja hakuajasta päätetään lautakunnan elokuun kokouksessa.

 

 

Käsittely 

 

Päätös

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Selostus Järjestämislain 7§ mukaan hyvinvointialueen tulee tehdä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä muun muassa yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Lisäksi sen on edistettävä järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Hallintosäännön 59 § mukaisesti tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan tehtävänä on järjestöyhteistyöhön liittyen seurata ja arvioida hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, kestävää kehitystä?hyvinvointialueella, yhteistyötä kuntien kanssa sekä alueen demografista kehitystä.?Lautakunnan tehtävänä on myös seurata ja arvioida hyvinvointialueen toiminnan yhteen sovittamista?kuntien ja kolmannen sektorin toimintaan edistäen hyvinvointia ja terveyttä, sekä?hyväksyä avustusten myöntämisen periaatteet sekä vastata avustusten?myöntämisestä määrärahojen puitteissa.

Järjestöyhteistyön suunnitelmassa järjestöavustusten tarkoituksena on tukea ja kehittää järjestöjen toimintaedellytyksiä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella, siten, että alueen väestön hyvinvointi kehittyy myönteiseen suuntaan. Yhdyspintaorganisaatio vastaa vuoden 2024 järjestöavustusten myöntämisen periaatteiden - ja kriteereiden valmistelusta tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan päätettäväksi. Järjestöavustuksiin vuonna 2024 varattava määräraha vahvistetaan hyvinvointialueen talousarviossa osana talousarvion hyväksymisprosessia.

Järjestöjen edustajia ja kuntaverkoston edustajia on suunniteltu osallistuvaksi valmistelutyöhön. Järjestöavustusprosessin valmistelutyö käynnistyi jo hyvinvointialueen valmisteluvaiheessa, jolloin kerättiin tietoa järjestöavustuslajeista, summista ja vuoden 2022 kuntien järjestökriteereistä.

 

Valmistelussa laaditaan hyvinvointialueelle järjestöavustuksen kohdentamiseksi järjestöavustuslajit, suunnitellaan hakemista tukevat palvelut yhdyspintaorganisaatiossa, hakumenettely, järjestöavustusten hakemus sekä sen edellyttämät liitteet, päätöksenteko sekä siihen liittyvä päätöksen valitusoikeus. Järjestölähtöinen toimintatapa olisi, että vuoden 2024 maksatusprosessit voitaisiin käynnistää heti alkuvuodesta 2024.

 

Järjestöavustusten prosessia esitellään tarkemmin kokouksessa.

 

 

Liitteet

Oheismateriaali

Tiedoksi

Päätöshistoria