Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 120


2751/01.01.01/2023

 

 

 

Aluehallitus 28.08.2023 § 120

 

§ 120

Oikaisuvaatimuksen käsittely koskien palvelulinjajohtajan 30.5.2023 § 27 päätöstä johtavan lastenvalvojan valinnasta

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Ahlström Mari

Villgren Kati
Anja Lahermaa

 

Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna

 

Aluehallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen seuraavin perustein:

Hyvinvointialueen virantäyttö perustuu työnantajan tekemään kokonaisarviointiin sopivimmasta hakijasta ja lähtökohtaisesti työnantajalla on laaja harkintavalta valita kenet tahansa kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista. Valinta perustuu tällöin kokonaisharkintaan siitä, kenellä kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista arvioidaan olevan parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen.

Työnantaja on tutustunut virkaa hakeneiden hakemuksiin ja muodostanut hakijoiden aiemman kokemuksen ja myöhemmin haastatteluiden perusteella arvion kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista. Viran täyttävällä viranomaisella on mahdollisuus painottaa eri perusteita. Tätä harkintaa toteuttaessaan viranomainen ei saa kuitenkaan käyttää syrjiviä perusteita eikä tätä virkaa täytettäessä ole menetelty syrjivästi.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä olisi syytä muuttaa tai kumota. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen. Virkaan valittu henkilö täyttää kelpoisuusvaatimukset ja on työnantajan tekemän kokonaisarvioinnin perusteella kelpoisuusvaatimukset täyttäneistä hakijoista sopivin.

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Selostus 

Oikaisuvaatimus

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt hyvinvointialuelain (611/2021) mukaisen oikaisuvaatimuksen koskien palvelulinjajohtajan 30.5.2023 § 27 päätöstä johtavan lasten valvojan valinnasta.

 

Hyvinvointialuelain 139 §:n 1 momentin mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa vaatia siihen oikaisua. Oikaisuvaatimus tehdään 2 momentin mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

 

Oikaisuvaatimuksen saa lain hyvinvointialueesta 142 §:n 1 momentin mukaan tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimus on tehtävä hyvinvointialuelain 143 §:n mukaan 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

 

Oikaisuvaatimus on saapunut 13.6.2023 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon.

 

Oikaisuvaatimus on saapunut säädetyssä määräajassa.

 

Oikaisuvaatimuksessa esitetyt vaatimukset ja perusteet

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut, että päätös käsitellään uudestaan.

Hän on katsonut olevansa pätevin hakijoista ja vaatinut muutosta päätökseen.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä on perustellut vaatimustaan sillä, että hänellä on yli 17 vuoden työkokemus tehtävistä, joissa on tarvittu monipuolisia vuorovaikutustaitoja. Hänellä on laaja kokemus erilaisista luottamustehtävistä, joissa vaaditaan hyviä vuorovaikutustaitoja. Hän on suorittanut Follo-koulutuksen ja toiminut sovittelijana kahdessa käräjäoikeudessa. Hänellä on pitkä lastenvalvojakokemus. Hänellä on kokemusta myös lastensuojelusta ja eroauttamisesta. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo paineensietokykynsä kasvaneen ja vahvistuneen alan pitkän työkokemuksen kautta. Hyvinvointialueella käytössä olevat tietokonejärjestelmät hän tuntee erittäin hyvin. Esihenkilökokemusta hänellä on tiiminjohtamisesta, tiimin tavoitteiden asettamisesta ja niihin pääsemisestä sekä talousvastuusta. Hän työskentelee sujuvasti kolmella kielellä (englanti, ruotsi ja suomi).

 

Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva virantäyttöprosessi

 

Johtavan lastenvalvojan vakinainen virka (Johtava lastenvalvoja, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Lasten, nuorten ja perheiden palvelut, Lasten ja nuorten erityisen tuen palvelut, Perheoikeudelliset palvelut, työavain LUVN-04-301-23) on ollut julkisessa haussa 27.4.2023 - 12.5.2023. Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, Oikotiellä, Joblyn ja Duunitorin palveluissa sekä Te-palveluiden verkkosivuilla.

 

Johtavan lastenvalvojan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.

 

Hakuilmoituksessa on todettu, että tehtävässä edellytetään sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, hyviä vuorovaikutustaitoja, pitkää työkokemusta lastenvalvojatyöstä, paineensietokykyä, työn organisointikykyä, ratkaisukeskeistä työotetta, perehtyneisyyttä perheoikeudelliseen lainsäädäntöön sekä riittävää tietoteknistä ja tilastollista osaamista. Hakuilmoituksen mukaan työnantaja arvostaa ruotsin ja englannin kielen sujuvaa osaamista sekä muuta kielitaitoa, työkokemusta muusta eroauttamisesta ja lastensuojelusta sekä aiempaa esihenkilötyökokemusta.

 

Hakuilmoituksen tehtävän kuvauksessa on todettu muun muassa: "Hei sinä lähiesihenkilötyöstä kiinnostunut ja kokenut lastenvalvojatyön ammattilainen, jolla on visioita työn kehittämiseen ja organisoimiseen niin sisällöllisesti kuin tietoteknisesti, tunnistat verkostoyhteistyön tärkeyden ja omaat riittävästi kokemusta työyhteisön lähijohtamisesta niin livenä kuin etävälinein." Lisäksi tehtävän kuvauksessa on todettu myös muun muassa: "Tule ylläpitämään ja jatkokehittämään toimintaamme kohti koko hyvinvointialueen lastenvalvojapalvelun yhteistä asiakasohjausta niin eri kuntien tietojärjestelmien yhtenäistämisen, sujuvan tiedonkulun kuin lastenvalvojatyön sisältöjen osalta. Olemme kehittäneet palveluvalikkoa monipuolisesti ja etäneuvottelut asiakkaiden kanssa onnistuvat hyvien työvälineiden ja tietoliikenneyhteyksien ansiosta. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa on meillä tärkeässä roolissa ja yhteistyökenttämme ulottuu niin eri hyvinvointialueille, järjestötoimijoihin kuin valtion virastoihin. Lähijohtamisen tärkeänä painopisteenä on myös työhyvinvoinnista ja tiimidynamiikasta huolehtiminen."

 

Hakuaikana saapui 3 hakemusta. Kaikki hakijat täyttivät kelpoisuusvaatimukset, myös oikaisuvaatimuksen tekijä ja virkaan valittu henkilö.

 

Hakijat arvoitiin hakuilmoituksessa ilmoitettuihin kriteereihin, kelpoisuusehtoihin, edellytyksiin ja eduksi luettaviin tekijöihin nähden.

 

Haastatteluihin kutsuttiin kaikki kolme hakijaa, myös oikaisuvaatimuksen tekijä ja virkaan valittu haastateltiin. Haastattelijoina olivat palvelulinjajohtaja Kati Villgren ja palveluyksikköpäällikkö Miia Kokko-Pekkola.

 

Hakemusten ja erityisesti haastattelujen perusteella virkaan valittu antoi vakuuttavamman kuvan edellytyksistään viran menestykselliseen hoitamiseen kuin oikaisuvaatimuksen tekijä.

 

Haastattelussa oikaisuvaatimuksen tekijästä syntyi vaikutelma, että hän olisi ollut hakemassa enemmän asiantuntijatehtävää kuin esihenkilötehtävää. Hän ei pystynyt tuomaan haastattelussa riittävästi esiin, että hänellä olisi ollut tarvittava käsitys ja ymmärrys kyseessä olevasta tehtävästä. Haastatteluvastauksissaan hän ei kertonut johtavan lastenvalvojan tehtävistä eikä päivittäisjohtamisesta ja sen kytkeytymisestä hallinnollisiin esihenkilön tehtäviin. Sen sijaan oikaisuvaatimuksen tekijä korosti omia vahvuuksiaan, jotka ovat eduksi asiantuntijatehtävätyössä (esimerkiksi sovittelu- ja tapaamispaikkatoimintatyö). Kehittämisen osalta hän kertoi valtakunnallisista kehittämistarpeista eikä painotus ollut Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen lastenvalvojien yhteisten linjausten kehittämisestä. Haastattelijat arvioivat oikaisuvaatimuksen tekijän vuorovaikutustaidot haastattelun perusteella hyväksi, vaikka haastattelijoilla oli välillä vaikea ymmärtää hänen vastauksiaan esitettyihin kysymyksiin nähden.

 

Virkaan valittu toi haastattelussa esiin motivaationsa kehittää ja johtaa lastenvalvojatiimiä, yhtenäistää käytäntöjä ja johtaa tiedolla. Hänellä on aiempaa kokemusta työprosessien kehittämisestä ja muutoksien edistämisestä. Hän kertoi vakuuttavasti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tavoitteista saada asiakkaille yhdenmukainen palvelu huomioiden alueen erityispiirteet. Virkaan valittu kuvasi hyvin ymmärrystään johtavan lastenvalvojan tehtävistä myös henkilöstöjohtamisen tilanteissa sekä omaa paineensietokykyään aiemman työkokemuksensa kautta. Hän vakuutti haastattelijat siitä, että hänellä on osaamista ja ymmärrystä tehtävään kuuluvien hallinnollisten tehtävien tärkeydestä, kuten esimerkiksi tilastoinnista ja tietojärjestelmien kehittämisestä. Haastattelijat arvioivat virkaan valitun vuorovaikutustaidot haastattelun perusteella erinomaisiksi.

 

Työnantaja on valintaprosessin aikana ja lopullisen päätöksen tehdessään käyttänyt sille kuuluvaa harkintavaltaa kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista kokonaisarvioinnin perusteella sopivimman henkilön valinnassa.

 

Valinta perustuu hakijoiden kelpoisuuden arviointiin, ansiovertailuun ja hakijoiden haastatteluun. Arvioinnissa on otettu huomioon laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986), yhdenvertaisuuslaki (1325/2014) ja kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003)12 §:n syrjintäkielto. Työnantaja on menetellyt haku- ja valintaprosessissa syrjimättömästi.

 

Viran täyttöä ohjaavat myös perustuslain (731/1999) 125 §:n yleiset virkanimitysperusteet. Virkanimitysperusteita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Yleisen käytännön mukaan taidolla tarkoitetaan koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja, kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin ja koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.

 

Virkaan valittu omaa koulutuksensa, työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ja muiden taitojensa sekä hakemuksen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella parhaat edellytykset virkasuhteen menestykselliseen hoitamiseen ja on siten ansioitunein hakijoista.

 

Lopuksi

 

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä olisi syytä muuttaa tai kumota. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen. Virkaan valittu henkilö täyttää kelpoisuusvaatimukset ja on työnantajan tekemän kokonaisarvioinnin perusteella kelpoisuusvaatimukset täyttäneistä hakijoista sopivin.

 

Liitteet

 

 

 

Oheismateriaali

-

Asianosainen oikaisuvaatimus koskien Lasten ja nuorten erityisen tuen palvelujen palvelulinjajohtajanpäätöstä § 27/2023 johtavan lastenvalvojan viran vakinaista täyttämistä EI JULKINEN (salassa pidettävä julkisuuslain 24 §:n perusteella)

-

Lasten ja nuorten erityisen tuen palvelujen palvelulinjajohtajan päätös 30.5.2023 27/2023 johtavan lastenvalvojan viran vakinaisesta täyttämisestä

-

Hakuilmoitus, johtava Lastenvalvoja (2 virkaa)

-

Valittajan hakemus ja ansioluettelo EI JULKINEN

-

Valitun hakemus EI JULKINEN

-

Valitun ja asianosaisen ansioiden vertailu EI JULKINEN

 

Tiedoksi

 

 

 

Päätöshistoria