Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 12.09.2023/Pykälä 43


4259/00.01.02/2023

 

 

 

Nuorisovaltuusto 12.09.2023 § 43

 

§ 43

Osallisuusohjelman esittely

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Ohrankämmen Karoliina

Vehmas Nico

 

Päätösehdotus  

 

Nuorisovaltuusto merkitsee esittelyn tiedoksi.

 

Käsittely 

 

 

 

Päätös

Nuorisovaltuusto merkitsi esittelyn tiedoksi.

 

 

Selostus 

Hyvinvointialue on julkisena sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen järjestäjänä vastuussa osallisuuden edistämisestä ja asukkaiden ja henkilöstön nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta. Hyvinvointialueen aluehallituksen tehtävänä on vastata alueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien periaatteista ja edistämisestä. Osana hyvinvointialueen strategiaa päätettiin, että hyvinvointialueelle laaditaan osallisuusohjelma vuoden 2023 aikana.

 

Hyvinvointialueen tulee kyetä tarjoamaan riittävän yksinkertaisia, ymmärrettäviä ja esteettömiä keinoja osallistua palvelujen ja toiminnan suunnitteluun sekä niitä koskevaan päätöksentekoon ja toiminnan seurantaan ja arviointiin. Siksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen osallisuusohjelmaa valmistellaan konkretia ja käyttökelpoisuus edellä.

 

Hyvinvointialueen osallisuusohjelma sisältää osallisuuden eri osa-alueiden edistämisen tavoitteiden ja mittarien lisäksi osallisuutta edistävien keinojen ja kanavien kehittämiseen liittyviä suunnitelmia. Osallisuusohjelman käyttökelpoisuutta lisätään liittämällä siihen osallisuuden edistämisen käsikirja, joka sisältää kaikkien hyvinvointialueen ammattilaisten käytössä olevia konkreettisia ohjeita laadukkaiden kyselyiden, työpajojen ja tilaisuuksien järjestämiseksi.

 

Ensimmäinen osallisuusohjelma muodostaa rungon ja rakenteen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen osallisuustyölle vuosina 2023-2025. Osallisuustyön luonteeseen kuuluu jatkuva vastavuoroisuus, reagointi ja työn eri osapuolien tarpeita vastaavaksi muovautuminen. Siksi osallisuusohjelmaa ja siihen sisältyvää osallisuuden keinojen ja kanavien käsikirjaa on tarkoitus parannella ja päivittää tarpeen mukaan.

 

Osallisuusohjelman laatimiseen osallistuvat lukuisten eri alojen ammattilaiset hyvinvointialueen monilta vastuualueilta, alueen asukkaat sekä hyvinvointialueen tärkeimmät yhteistyökumppanit, kuten alueella toimivat järjestöt, alueen kunnat ja hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimet ja lautakunnat. Ohjelmaa työstetään kuluvan syksyn aikana ja aluehallituksen on määrä päättää siitä vuoden 2023 aikana.

 

Nuorisovaltuustoa pyydetään vastaamaan syyskuussa toimitettavaan kyselyyn koskien tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistämistä hyvinvointialueen palveluissa ja toiminnassa. Kokouksessa pyydetään antamaan mahdollinen evästys kyselyn sisältöön.

 

Liitteet

 

 

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

Päätöshistoria