Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 156


1/00.00.01/2022

 

 

 

Aluehallitus 09.10.2023 § 156

 

§ 156

Aluehallituksen 12.9.2022 § 116 päätöksen tarkistaminen koskien aluehallituksen neuvottelutoimikunnan asettamista

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Syrjänen Markus

Moisala Jarno

 

Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna

 

Aluehallitus päättää tarkistaa 12.9.2022 § 116 tekemäänsä ja 19.6.2023 § 100 tarkistamaansa aluehallituksen neuvottelutoimikunnan asettamista koskevaa päätöstään siten, että aluevaltuuston päätösten 26.9.2023 § 44, 45, 46, 49 ja 51 myötä aluehallituksessa edustettuina olevat ryhmät tulevat neuvottelutoimikunnassa edustetuiksi ja neuvottelutoimikunnan kokoonpanossa ovat edustettuina aluehallituksen nykyiset jäsenet ja varajäsenet.

 

Käsittely 

 

 

 

Päätös

Aluehallitus päätti yksimielisesti

1. tarkistaa 12.9.2022 § 116 tekemäänsä ja 19.6.2023 § 100 tarkistamaansa aluehallituksen neuvottelutoimikunnan asettamista koskevaa päätöstään ja

2. nimetä aluehallituksen neuvottelutoimikunnan jäseniksi seuraavat henkilöt:

- Puheenjohtaja Laiho Mia, henkilökohtainen varajäsen Sahiluoma Anna (kok.)
- 1. varapuheenjohtaja Guzenina Maria, henkilökohtainen varajäsen Joona Räsänen (sd.)
- Jäsen Rehn-Kivi Veronica, henkilökohtainen varajäsen Wickström Henrik (r.)
- Jäsen Myllyniemi Markus, henkilökohtainen varajäsen Hukari Hanna (vihr.)
- Jäsen Juvonen Arja, henkilökohtainen varajäsen Laitinen Veli-Matti (ps.)
- Jäsen Pajuoja Matti, henkilökohtainen varajäsen Gran Birgitta (vas.)

 

 

Selostus 

Aluehallitus on kokouksessaan 12.9.2022 § 116 asettanut aluehallituksen neuvottelutoimikunnan, johon on nimetty yksi edustaja kustakin aluehallituksessa edustettuna olevasta ryhmästä.

Hallintosäännön toimielinorganisaatiota käsittelevän ensimmäisen osan mukaisesti aluehallitus voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten. Em. säädöksen mukaisesti aluehallitus päättää myös aluehallituksen neuvottelutoimikunnan kokoonpanossa tapahtuvista muutoksista.

 

Aluehallitus on tarkistanut neuvottelutoimikunnan kokoonpanoa 19.6.2023 § 100.

 

Tämän jälkeen on aluevaltuusto tarkastanut aluehallituksen kokoonpanoa päätöksillään 26.9.2023 § 44, 45, 46, 49 ja 51. Kokoonpanomuutokset ovat seuraavat:

-          Päätös § 44: Johanna Värmälästä (sd.) tulee aluehallituksen varsinainen jäsen 1.10.2023 alkaen. Petra Nummelin (sd.) toimii Värmälän henkilökohtaisena varajäsenenä 1.10.2023 alkaen.

-          Päätös § 45: Liisa Kivekkäälle (sd.) myönnettiin ero aluehallituksen varsinaisen jäsenen tehtävästä 1.10.2023 alkaen. Maria Guzeninasta (sd.) tulee aluehallituksen varsinainen jäsen 1.10.2023 alkaen.

-          Päätös § 46: Joel Vanhaselle (kok.) myönnettiin ero aluehallituksen varajäsenen tehtävästä (Ville Laakson (kok.) henkilökohtainen varajäsen). Jussi Koskisesta (kok.) tuli Ville Laakson henkilökohtainen varajäsen.

-          Päätös § 49: Pia Kaumalle (kok). myönnettiin ero aluehallituksen varsinaisen jäsenen tehtävästä 1.10.2023 alkaen. Anna Pelkosesta (kok.) tulee aluehallituksen varsinainen jäsen 1.10.2023 alkaen.

-          Päätös § 51: Joona Räsäselle (sd.) myönnettiin ero aluehallituksen 1. varapuheenjohtajan tehtävästä 1.10.2023 alkaen. Hän jatkaa aluehallituksen varsinaisena jäsenenä. Aluehallituksen 1. varapuheenjohtajana aloittaa 1.10.2023 alkaen Maria Guzenina.

 

Aluehallituksen kokoonpanossa tapahtuneiden muutosten vuoksi on aluehallituksen syytä tarkistaa aluehallituksen neuvottelutoimikunnan asettamista koskevaa päätöstä, jotta aluehallituksessa edustettuina olevat ryhmät tulevat neuvottelutoimikunnassa edustetuiksi ja neuvottelutoimikunnan kokoonpanossa ovat edustettuina aluehallituksen nykyiset jäsenet ja varajäsenet.

 

1.10.2023 alkaen aluehallituksessa ovat edustettuna seuraavat ryhmät: kok., sd., r., vihr. ps. ja vas.

 

  

 

Liitteet

 

 

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

Päätöshistoria

 

Aluehallitus 19.06.2023 § 100

 

§ 100

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

 

 

Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna

 

Aluehallitus päättää

1. myöntää eron Henrik Wickströmille aluehallituksen neuvottelutoimikunnan jäsenen tehtävästä ja

2. valita uuden jäsenen aluehallituksen neuvottelutoimikuntaan RKP:n ryhmän aluehallitukseen kuuluvista jäsenistä.

 

Käsittely 

 

Päätös

Aluehallitus päätti yksimielisesti

1. myöntää eron Henrik Wickströmille aluehallituksen neuvottelutoimikunnan jäsenen tehtävästä ja

2. valita uudeksi jäseneksi aluehallituksen neuvottelutoimikuntaan Veronica Rehn-Kiven.

 

 

 

 

 

Selostus 

Aluehallitus on kokouksessaan 12.9.2022 § 116 asettanut aluehallituksen neuvottelutoimikunnan, johon on nimetty yksi edustaja kustakin aluehallituksessa edustettuna olevasta ryhmästä.

 

RKP:n valtuustoryhmältä saadun ilmoituksen mukaan Henrik Wickström hakee eroa aluehallituksen neuvottelutoimikunnan jäsenen tehtävästä.

 

Hallintosäännön toimielinorganisaatiota käsittelevän ensimmäisen osan mukaisesti aluehallitus voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten. Em. säädöksen mukaisesti aluehallitus päättää myös aluehallituksen neuvottelutoimikunnan kokoonpanossa tapahtuvista muutoksista.

 

 

Liitteet

Oheismateriaali

Tiedoksi

Päätöshistoria

 

Aluehallitus 12.09.2022 § 116

 

§ 116

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

 

 

Päätösehdotus  

 

Aluehallitus päättää

1. asettaa toimikaudeksi 13.09.2022-31.5.2025 aluehallituksen neuvottelutoimikunnan käsittelemään aluehallituksen esityslistalla olevia asioita;

2. nimetä neuvottelutoimikunnan jäseniksi seuraavat henkilöt _________________;

3. että neuvottelutoimikunnan puheenjohtajana toimii aluehallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajana aluehallituksen 1. varapuheenjohtaja;

4. oikeuttaa hyvinvointialuejohtajan ja hänen nimeämänsä henkilöt osallistumaan neuvottelutoimikunnan kokouksiin ja

5. todeta, että neuvottelutoimikunnan pöytäkirjanpitäjänä toimii aluehallituksen pöytäkirjanpitäjä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Aluehallitus päätti yksimielisesti

1. asettaa toimikaudeksi 13.09.2022-31.5.2025 aluehallituksen neuvottelutoimikunnan käsittelemään aluehallituksen esityslistalla olevia asioita;

2. nimetä neuvottelutoimikunnan jäseniksi seuraavat henkilöt:

- Puheenjohtaja Laiho Mia, henkilökohtainen varajäsen Sahiluoma Anna (kok.)
- 1. varapuheenjohtaja Räsänen Joona, henkilökohtainen varajäsen Kivekäs Liisa (sd.)
- Jäsen Wickström Henrik, henkilökohtainen varajäsen Rehn-Kivi Veronica (r.)
- Jäsen Myllyniemi Markus, henkilökohtainen varajäsen Hukari Hanna (vihr.)
- Jäsen Juvonen Arja, henkilökohtainen varajäsen Laitinen Veli-Matti (ps.)
- Jäsen Frantsi-Lankia Marjut (kesk.)

3. että neuvottelutoimikunnan puheenjohtajana toimii aluehallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajana aluehallituksen 1. varapuheenjohtaja;

4. oikeuttaa hyvinvointialuejohtajan ja hänen nimeämänsä henkilöt osallistumaan neuvottelutoimikunnan kokouksiin ja

5. todeta, että neuvottelutoimikunnan pöytäkirjanpitäjänä toimii aluehallituksen pöytäkirjanpitäjä.

 

Selostus 

Aluehallituksen neuvottelutoimikunnan asettamista esitetään käsittelemään aluehallituksen esityslistalla olevia asioita. Neuvottelutoimikuntaan esitetään nimettäväksi yksi edustaja kustakin aluehallituksessa edustettuna olevasta ryhmästä. Toimikunnan puheenjohtajaksi esitetään nimettäväksi aluehallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajaksi aluehallituksen 1. varapuheenjohtaja.

 

Hallintosäännön toimielinorganisaatiota käsittelevän ensimmäisen osan mukaisesti aluehallitus voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten.

 

 

 

Liitteet

Oheismateriaali

Tiedoksi

Päätöshistoria