RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 149
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 149
Aluehallituksen alaisten viranhaltijoiden päätösten ja lautakuntien päätösten laillisuusvalvonta
Päätösehdotus
Hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahn
Aluehallitus päättää, että se ei ota käsiteltäväkseen aluehallituksen alaisten viranhaltijoiden ja lautakuntien tekemiä seuraavia päätöksiä:
Hyvinvointialuejohtaja
Konserniohjausasiat
18.9.2023 § 112 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimintaohjeen antaminen Sarastia Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen
26.9.2023 § 115 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimintaohjeen antaminen Hyvil Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen
Yleiset asiat
28.9.2023 § 113 Sähköisen asioinnin valtuutuksen tarkistaminen
26.9.2023 § 114 Strategia ja johdon tuki -yksikön päällikön virkanimikkeen muuttaminen yhteysjohtajaksi
Palvelualuejohtaja, ikääntyneiden palvelut
Hankinta 18.9.2023 § 18 Ikääntyneiden asumispalvelujen ja kotihoidon lääkäripalvelut
Yleiset asiat
Palvelualuejohtaja, lasten, nuorten ja perheiden palvelut
Hankinta
20.9.2023 § 15 Päätös psykologipalvelujen hankinnan keskeyttämisestä
Palvelualuejohtaja, vammaispalvelut
Yleiset asiat
26.9.2023 § 15 Päätös koskien henkilötietojen tarkastuspyyntöä
Palvelualuejohtaja, yhteiset sosiaali- ja terveyspalvelut
Hankinta
2.10.2023 § 34 Päätös Espoon sairaalan hammashoitolan puolikiireellisen hoidon vuokrahenkilöstön hankinta
Henkilöstöasiat
Yleiset asiat
18.9.2023 § 30 Terveysasematoiminnan lääkärikäynnin palvelusetelituottajan hyväksyminen
18.9.2023 § 31 Lausunto hallituksen esityksestä toimeentulotukilain 7 a §:n muuttamisesta
Pelastusjohtaja
Henkilöstöasiat
18.9.2023 § 63 Palomies, viran vakinainen täyttäminen, numero 949592, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Pelastustoimi, työavain LUVN-02-38-23
18.9.2023 § 64 Palomies, viran vakinainen täyttäminen, numero 111167, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Pelastustoimi, työavain LUVN-02-38-23
18.9.2023 § 65 Palomies, viran vakinainen täyttäminen, numero 949602, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Pelastustoimi, työavain LUVN-02-38-23
18.9.2023 § 66 Palomies, viran vakinainen täyttäminen, numero 949604, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Pelastustoimi, työavain LUVN-02-38-23
18.9.2023 § 67 Palomies, viran vakinainen täyttäminen, numero 949603, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Pelastustoimi, työavain LUVN-02-38-23
18.9.2023 § 68 Palomies, viran vakinainen täyttäminen, numero 949601, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Pelastustoimi, työavain LUVN-02-38-23
18.9.2023 § 69 Palomies, viran vakinainen täyttäminen, numero 949596, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Pelastustoimi, työavain LUVN-02-38-23
18.9.2023 § 70 Palomies, viran vakinainen täyttäminen, numero 949593, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Pelastustoimi, työavain LUVN-02-38-23
26.9.2023 § 71 Palopäällikkö, virkaan ottaminen, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Pelastustoimi, Palvelutuotanto, työavain LUVN
-02-42-23
Aluehallituksen alaisten lautakuntien pöytäkirjat
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 7.9.2023
Käsittely
Päätös
Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Hyvinvointialuelain 97 § mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Aluehallituksen päätöksen 31.5.2022 § 56 mukaan, sille ilmoitetaan otto-oikeuden käyttämistä varten lautakuntien, hyvinvointialuejohtajan, palvelualuejohtajien, konsernipalvelujen johtajan ja palvelutuotannon johtajan päätökset. Aluehallituksen alaisia lautakuntia ovat palvelut ja resurssit -lautakunta, tulevaisuus- ja kehittämislautakunta sekä valmius- ja turvallisuuslautakunta.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa hyvinvointialuelain 139 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Hyvinvointialuelain 97 § mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus- tai valvontamenettelyä koskevia asioita;
2. yksilöön kohdistuvia terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3. 54 §:ssä tarkoitetulle hyvinvointialueiden yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset hyvinvointialueet niin sopivat.
Aluehallituksen alaisten lautakuntien pöytäkirjat ovat luettavissa hyvinvointialueen verkkosivuilla osoitteessa https://luhva-d10julk.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_handlers&id=
Aluehallituksen alaisten viranhaltijoiden päätökset ovat luettavissa hyvinvointialueen verkkosivuilla osoitteessa https://www.luvn.fi/fi/viranhaltijapaatokset.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |