Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 181



1612/00.03.01/2023

 

 

 

Aluehallitus 13.11.2023 § 181

 

§ 181

Lausunnon antaminen aluevaltuustolle niistä toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomus antaa aihetta (AV)

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Moisala Jarno

Erja Kiiskilä
Rajahalme Ville
Sam Vuorinen
Kortelainen Emilia
Sarekoski Kimmo
Ohrankämmen Karoliina

 

Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna

 

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää

1. merkitä tiedoksi annetun lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomus antaa aihetta liitteen mukaisesti ja

2. antaa lausunnon tarkastuslautakunnalle tiedoksi.

 

Käsittely 

 

 

 

Päätös

Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Selostus 

Hyvinvointialuelain 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä taloussuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden riittävyyttä talouden tasapainotuksen kannalta. Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 3.5.2023 § 25 hyväksynyt vuoden 2022 arviointikertomuksen. Aluevaltuusto päätti kokouksessaan 13.6.2023 § 16 lähettää tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen aluehallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja velvoittaa aluehallituksen tuomaan aluevaltuuston kokoukseen lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Tarkastuslautakunta esitti arviointikertomuksessaan suosituksia, jotka käsittelivät hyvinvointialueen:

 

. Strategiaa

. Tiedolla johtamista

. Henkilöstöhallintoa

. Viestintää ja osallisuutta

. Hankintoja

. Taloutta

. Sisäistä valvontaa

 

Ehdotuksessa lausunnoksi selostetaan tulevia, tai jo käynnissä olevia toimenpiteitä, joiden avulla tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitettyihin huomioihin voidaan puuttua.

 

Ehdotus lausunnoksi aluevaltuustolle niistä toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomus antaa aihetta on esityslistan liitteenä.

 

Hyvinvointialuelain 125 § mukaan aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta

 

 

Liitteet

1

Lausunto aluevaltuustolle niistä toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomus antaa aihetta

2

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

Päätöshistoria

 

Aluevaltuusto 13.06.2023 § 16

 

§ 16

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

 

 

Päätösehdotus  

 

Aluevaltuusto päättää

1. merkitä tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2022;

2. lähettää arviointikertomuksen aluehallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja

3. velvoittaa aluehallituksen tuomaan aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

 

Käsittely 

Valtuutettu Alaviiri, joka toimii myös tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, selosti asian valmistelua.

 

 

Päätös

Aluevaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Selostus 

 

 

Liitteet

Oheismateriaali

Tiedoksi

Päätöshistoria

 

Tarkastuslautakunta 03.05.2023 § 25

 

§ 25

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

 

 

Päätösehdotus Arviointipäällikkö Rosvall Matti

 

Tarkastuslautakunta hyväksyy arviointikertomuksen vuodelta 2022 ja päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää

1. merkitä tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2022,

2. lähettää arviointikertomuksen aluehallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja

3. velvoittaa aluehallituksen tuomaan aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Käsittely 

Jäsen Ala-Reinikka poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo

18.42.

 

 

Päätös

Tarkastuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Selostus 

Esitys tarkastuslautakunnan arviointikertomukseksi vuodelta 2022 on jaettu lautakunnan jäsenille esityslistan mukana. Arviointikertomus tulee julkiseksi, kun se on valmis käyttötarkoitukseensa (Laki 621/1999 6.1 § kohta 9). Arviointikertomus tulee julkiseksi, kun se on viimeistelty julkaisua varten, kuitenkin viimeistään aluevaltuuston kesäkuun kokouksen esityslistan julkaisuun mennessä.

 

Liitteet

Oheismateriaali

Tiedoksi

Päätöshistoria

 

Tarkastuslautakunta 05.04.2023 § 20

 

§ 20

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

 

 

Päätösehdotus Arviointipäällikkö Rosvall Matti

 

Tarkastuslautakunta hyväksyy tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomuksen valmisteluvaiheen tekstin sekä antaa ulkoisen tarkastuksen yksikölle ohjeet arviointikertomuksen jatkovalmistelulle.

Käsittely 

 

Päätös

Tarkastuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Selostus 

Vuonna 2021 hyväksytyn hyvinvointialuelain 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tulee muun muassa arvioida sitä, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi tarkastuslautakunnan on arvioitava talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä taloussuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden riittävyyttä talouden tasapainotuksen kannalta.

 

Hyvinvointialuelain mukaisesti tarkastuslautakunta antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosäännön § 50 mukaan lautakunta antaa aluevaltuustolle vähintään viikkoa ennen tilintarkastuskertomuksen valtuustokäsittelyä koskevan esityslistan julkaisemista arviointikertomuksensa, jossa annetaan arvio aluevaltuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta edellisenä vuonna sekä siitä, onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelman mukaisesti arviointikertomus kohdistuu valtuustokauden alun strategian toimeenpanoon ja johtamisjärjestelmään, eräiden hallinnon järjestämisen vastuualueisiin, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämiseen sekä talouden tilaan.

 

Liitteet

Oheismateriaali

Tiedoksi

Päätöshistoria