Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta
Pöytäkirja 07.09.2023/Pykälä 37


1947/02.08.00/2023

 

 

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 07.09.2023 § 37

 

§ 37

Lausunnon antaminen asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisua koskevasta esityksestä

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Syrjänen Markus

Vehmas Nico
Lundell Markus
Moisala Jarno

 

 

 

Päätösehdotus Konsernipalvelujen johtaja Syrjänen Markus

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päättää todeta lausuntonaan aluehallitukselle seuraavaa:

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta kannattaa etenemistä asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisun yhtenäistämisessä kilpailutusvaihtoehdon kautta. Kilpailutuksen kautta on riittävällä varmuudella saatavissa merkittävästi kokonaistaloudellisesti edullisempi, henkilöstön pito- ja vetovoimaa paremmin tukeva ja hyvinvointialueen toiminnan kehittämistavoitteita uskottavammin edistävä järjestelmäkokonaisuus.

 

Käsittely 

 

 

 

Päätös

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

 

 

Selostus 

  Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle siirtyi luovuttavilta organisaatioilta 36 eri asiakas- ja potilastietojärjestelmää (aptj) tai -järjestelmäversiota. Osa järjestelmistä on kyetty konsolidoimaan hyvinvointialueen käynnistämisen yhteydessä, ja tällä hetkellä jäljellä on 11 erillistä järjestelmää. Tilanne on kuitenkin edelleen kokonaisuutena toiminnallisesti ja taloudellisesti epätyydyttävä, ja hyvinvointialueen apt-järjestelmien yhtenäistäminen on välttämätöntä.

 

  Laadukas, käytettävä ja kustannustehokas apt-järjestelmien kokonaisuus on hyvinvointialueen strategian tavoitteiden mukainen keino edistää palvelujen yhdenvertaisuutta ja sujuvoittaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten arkea. Lisäksi se luo tehokkaan tiedolla johtamisen edellytykset ja auttaa karsimaan päällekkäisiä tietojärjestelmäkustannuksia.

 

  Aluehallitus päätti kokouksessaan 19.6.2023 § 98 kehottaa valmistelemaan esityksen päätöksestä asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisun yhtenäistämiseksi, valmistelemaan päätöksenteon tueksi luonnoksen asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisun mahdollisen kilpailutuksen periaatteista sekä pyytää tulevaisuus- ja kehittämislautakunnalta lausunnon esityksestä ennen aluehallituksen asianomaista käsittelyä.

 

  Koska mahdollinen kilpailutusprosessin käynnistäminen poissulkee sidosyksikköhankinnat, on selvitystyön tulosten perusteella tunnistettu kaksi etenemisvaihtoehtoa:

 

  1. nykyisin hyvinvointialueen sidosyksikköasemassa olevan Oy Apotti Ab:n järjestelmän tai uuden sidosyksikköhankinnan kautta käyttöön otettavan järjestelmän laajentaminen koko alueelle, tai

 

  1. yhtenäisen järjestelmäkokonaisuuden hankkiminen kilpailutuksen kautta.

 

  Selvitys apt-järjestelmien yhtenäistämisen eri vaihtoehtojen vahvuuksista ja riskeistä

 

  Hyvinvointialue on toteuttanut aluehallitukselle 11.4.2023 esitetyn mukaisesti selvityksen apt-järjestelmien yhtenäistämisen eri vaihtoehtojen vahvuuksista ja riskeistä.

 

  Selvityksen aineistona on hyödynnetty avoimeen ilmoitukseen perustuvaa ja kattavaa markkinakartoitusta, järjestelmävaihtoehtojen kustannusanalyysiä ja toiminnallista vertailua sekä laajaa kyselyä nykyisten järjestelmien käytettävyydestä koko hyvinvointialueen henkilöstölle. Lisäksi hyvinvointialue on selvittänyt Apotin mahdollisen käytön laajentamista yhtiön osakkuuden ja hankintajuridiikan näkökulmasta sekä Esko Systems Oy:n osakkaaksi hankkiutumista sidosyksikköaseman muodostumiseksi ja järjestelmäkokonaisuuteen sisältyvien kilpailutettujen järjestelmien laajentamista hyvinvointialueen laajuisesti.

 

  Kooste selvityksen tuloksista liittyen vaihtoehtojen kokonaiskustannuksiin, käyttöönoton arvioituihin aikatauluihin, toiminnalliseen vertailuun, käytettävyysarvioihin ja arvioituihin henkilöstö- ja asiakasvaikutuksiin on liitteenä.

 

  Vaihtoehto A1: Apotin laajentaminen hyvinvointialueella

 

  Vaihtoehdossa A1 asiakas- ja potilastietojärjestelmäkokonaisuus yhtenäistetään laajentamalla Apotin käyttö koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Apotti tarjoaa kokonaisratkaisun, jonka hyvinvointialue ottaa käyttöön ilman kilpailutusmenettelyjä.

 

  Vaihtoehdon mainittavina vahvuuksina voidaan selvityksen perusteella pitää seuraavia seikkoja: 1) hyvinvointialue on jo Oy Apotti Ab:n osakas, mikä nopeuttaisi käyttöönottoprojektin aloitusta, 2) hyvinvointialueen erikoissairaanhoidossa (HUS) on käytössä Apotti, jolloin järjestelmästä tulisi alueen yhteinen kokonaisratkaisu (vrt. muut vaihtoehdot), sekä 3) vaihtoehto käsittää laajan ja käytössä olevan kokonaisjärjestelmän, joka sisältää sähköisen asioinnin ratkaisun (Maisa).

 

  Vaihtoehdon mainittavina uhkina voidaan selvityksen perusteella pitää seuraavia seikkoja: 1) Apotin arvioidut tuotantokustannukset ovat huomattavasti korkeammat kuin muissa vaihtoehdoissa, 2) Apotin käyttöönotto edellyttää hyvin laajaa henkilöstön koulutusta, 3) Apotti sai henkilöstön käytettävyysarvioinnissa ja kansallisissa käytettävyystutkimuksissa heikkoja tuloksia, ja 4) Apotin valinnan osalta hyvinvointialueen käytettävyyskyselyssä nousi esiin mahdollinen negatiivinen vaikutus työviihtyvyyteen ja työnantajamielikuvaan.

 

  Vaihtoehto A2: Eskon hankinta hyvinvointialueelle

 

  Vaihtoehdossa A2 asiakas- ja potilastietojärjestelmäkokonaisuus yhtenäistetään ottamalla Esko Systems Oy:n Esko-järjestelmä käyttöön koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Tämä vaihtoehto edellyttäisi liittymistä yhtiön osakkaaksi. Osakkuus edellyttäisi nykyisten omistajien suostumusta ja molemminpuolista hyväksyntää liittymisen ehdoille.

 

  Esko Systems tarjoaa järjestelmäkokonaisuuden, jonka hyvinvointialue voisi yhtiön osakkaana ottaa käyttöön ilman kilpailutusmenettelyjä. Esko Systems kilpailuttaa itse osan kokonaisuuteen sisältyvistä toiminnoista.

  

  Vaihtoehdon mainittavina vahvuuksina voidaan selvityksen perusteella pitää seuraavia seikkoja: 1) erikoissairaanhoidossa Esko-järjestelmä on saanut kansallisissa käytettävyystutkimuksissa hyviä arvioita, ja 2) kustannusselvityksen perusteella vaihtoehdon arvioidut kokonaiskustannukset ovat samankaltaiset kuin kilpailutusvaihtoehdossa (B).

 

  Vaihtoehdon mainittavina uhkina voidaan selvityksen perusteella pitää seuraavia seikkoja: 1) Esko Systems Oy:llä ei ole vielä tuotannossa perusterveydenhuollon järjestelmää, 2) Esko Systems Oy:n sosiaalihuollon ja suun terveydenhuollon järjestelmät eivät ole toimittajan omaa tuotantoa, vaan heidän toimestaan kilpailutettu, jolloin Esko Systemsillä ei ole kokonaisvastuuta näiden järjestelmien kehityksestä, 3) Eskon käyttöönotto edellyttää hyvin laajaa henkilöstön koulutusta sekä 4) vaihtoehto edellyttää sitoutumista muiden hyvinvointialueiden johtamaan hankinta- ja kehitysyhteistyöhön järjestelmän osalta. Saatujen materiaalien perusteella ei ole yksiselitteistä, voiko kilpailutettuja sopimuksia ja järjestelmäkokonaisuuksia laajentaa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen isojen volyymitarpeiden vuoksi hyvinvointialueen tarpeita vastaavalle tasolle.

 

  Vaihtoehto B: Kilpailutus

 

  Vaihtoehdossa asiakas- ja potilastietojärjestelmäkokonaisuus yhtenäistetään kilpailutuksen kautta. Kilpailutus ei koske Länsi-Uudenmaan alueen erikoissairaanhoitoa, jonka järjestämisestä ja tuottamisesta vastaa HUS-yhtymä ja jossa Apotin käyttö jatkuu. Hyvinvointialueella käytössä olevien apt-järjestelmien määrä rajautuu hallittavammalle tasolle mahdollistaen tehokkaamman integroimisen.

 

  Vaihtoehdon mainittavina vahvuuksina voidaan selvityksen perusteella pitää seuraavia seikkoja: 1) vaihtoehdon arvioidut kokonaiskustannukset ovat huomattavasti pienemmät kuin vaihtoehdossa A1 (Apotti), 2) henkilökunnan käytettävyysarvioissa osa markkinavaihtoehdoista menestyi hyvin, 3) mikäli kilpailutuksen lopputuloksena on jokin nykyisin laajasti käytössä oleva järjestelmä, tulee käyttöönotto helpottumaan.

 

  Vaihtoehdon mainittavina uhkina voidaan selvityksen perusteella pitää seuraavia seikkoja: 1) kilpailutuksen toteutus on laaja ja aikaa vievä prosessi, ja yhtenäistäminen käynnistyy vasta kilpailutuksen valmistuttua, sekä 2) kilpailutuksen tuloksena hyvinvointialueella käyttöön otettaisiin eri järjestelmä kuin erikoissairaanhoidossa (HUS).

 

  Kilpailutusvaihtoehto mahdollistaisi järjestelmäkokonaisuuden eri osien hankkimisen eri toimittajilta. Vastaavissa tilanteissa muilla hyvinvointialueilla on päädytty hankkimaan potilastietojärjestelmä ja asiakastietojärjestelmä eri kilpailutuksin.

  

  Selvityksen tulosten käsittely

  

  Selvityksen tuloksia on käsitelty tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan kokouksissa 8.6.2023 ja 7.9.2023, aluehallituksen ja aluevaltuuston neuvottelutoimikunnan yhteisissä päiväkouluissa 12.6.2023 ja 21.8.2023, henkilöstötoimikunnan kokouksissa 21.6.2023 ja 16.8.2023 sekä aluehallituksen kokouksessa 28.8.2023. Selvitykseen sisältyneen käytettävyystutkimuksen tulokset on jaettu avoimesti koko hyvinvointialueen henkilöstön käyttöön, ja selvityksen etenemisestä on tiedotettu henkilöstöä.

 

  Selvitystyössä on ollut ohjausryhmä ja projektiryhmä. Ohjausryhmään kuuluvat järjestelmien käyttäjien, palvelutuotannon johdon, tietohallinnon sekä henkilöstöjärjestöjen edustajat. Ohjausryhmä on kokoontunut 26.4., 31.5., 13.6. ja 15.8.2023 Projektiryhmässä on ollut laaja edustus eri palvelualueilta, kehittämistehtävistä ja tietohallinnosta.

 

  Aluehallituksen on määrä päättää asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisun yhtenäistämisestä kokouksessaan 11.9.2023. Esittelijä toimittaa päätösehdotuksensa tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan lausunnoksi asiasta kokouksessa 7.9.2023.

 

 

Liitteet

 

 

 

Oheismateriaali

-

Kooste Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen selvityksestä asiakas- ja potilastietojärjestelmien yhtenäistämisestä

-

SALASSAPIDETTÄVÄ Selvitys asiakas- ja potilastietojärjestelmien yhtenäistämisen vaihtoehtojen kustannuksista

-

Raportti henkilöstölle toteutetusta asiakas- ja potilastietojärjestelmien käytettävyyskyselystä

-

Kooste Oy Apotti Abn sopimuskokonaisuuden hankintajuridisesta selvityksestä

-

Esko Systems Oyn hankintajuridinen selvitys

-

Yhteenveto tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan 8.6.2023 tekemistä huomioista koskien asiakas- ja potilastietojärjestelmäselvitystä

 

Tiedoksi

 

 

 

Päätöshistoria

 

Aluehallitus 19.06.2023 § 98

 

§ 98

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

 

 

Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna

 

Aluehallitus päättää

1. kehottaa valmistelemaan esityksen päätöksestä asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisun yhtenäistämiseksi;

2. kehottaa valmistelemaan päätöksenteon tueksi luonnoksen asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisun mahdollisen kilpailutuksen periaatteista sekä

3. pyytää tulevaisuus- ja kehittämislautakunnalta lausunnon esityksestä ennen aluehallituksen asianomaista käsittelyä.

 

Käsittely 

Hallintoylilääkäri Puurunen oli esteellisenä poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn ajan klo 13.07-13.40 (esteellisyyden peruste: hallintolaki 28.1 § kohta 5).

 

Projektijohtaja Lundell selosti asian valmistelua.

 

Jäsen Wickström poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 13.10.

 

Aluevaltuuston 3. varapuheenjohtaja Guzenina oli poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 13.12-13.17.

 

Jäsen Vehmanen oli poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 13.19-13.33.

 

Lakiasiainjohtaja Yli-Koski poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 13.40.

 

Päätös

Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Selostus 

Taustaa

 

Hyvinvointialueen tuotannossa olevien asiakas- ja potilastietojärjestelmien (myöh. aptj) harmonisointi on välttämätöntä. Lähtötilanteessa hyvinvointialueelle siirtyi kolmekymmentäkuusi eri asiakas- ja potilastietojärjestelmää tai -järjestelmäversiota. Osa järjestelmistä on pystytty konsolidoimaan hyvinvointialueen käynnistyksen yhteydessä, ja nykytilanteessa jäljellä on yksitoista erillistä järjestelmää. Tilanne on kuitenkin edelleen toiminnallisesti ja taloudellisesti epätyydyttävä. Harmonisoimalla järjestelmäkokonaisuutta voitaisiin edistää asiakkaiden palvelujen esteetöntä käyttöä koko alueella, mahdollistaa palvelutuotannon prosessien yhtenäistäminen, parantaa johtamisen edellytyksiä sekä karsia päällekkäisiä IT-kustannuksia.

 

Aluehallituksen kokouksessa 11.4.2023 esiteltiin aptj-kokonaisuuden harmonisoinnin tarvetta ja päätöksenteossa etenemisessä. Päävaihtoehtoja on kaksi:

 

1) sidosyksikköasemassa olevan Oy Apotti Ab:n järjestelmän käytön laajentaminen koko alueelle ja

2) yhtenäisen järjestelmäkokonaisuuden hankkiminen kilpailutuksen kautta. 

 

Lisäksi tulee huomioida muiden sidosyksikköhankintojen mahdollisuus uusien osakkuuksien kautta. Koska mahdollinen kilpailutusprosessin käynnistäminen poissulkee sidosyksikköhankinnat, tulee hyvinvointialueen tehdä ensin päätös, tavoitteleeko se Apotin käytön laajentamista.

 

Selvitykset

 

Hyvinvointialue on toteuttanut aluehallitukselle 11.4.2023 esitetyn mukaisesti selvityksen aptj-vaihtoehtojen vahvuuksista ja riskeistä. Selvityksen pohjana on avoimeen ilmoitukseen perustuva ja kattava markkinakartoitus. Kartoitukseen ilmoittautuivat ja osallistuivat Oy Apotti Ab, TietoEvry Oy, CGI Oy, Mediconsult Oy ja Esko Systems Oy. Markkinakartoituksen lisäksi hyvinvointialue on selvittänyt Apotin mahdollisen käytön laajentamista yhtiön osakkuuden ja hankintajuridiikan näkökulmasta. Markkinakartoituksessa ja selvityksen kokoamisessa hyvinvointialueen tukena on ollut Deloitte Consulting Oy:n tiimi projektijohtajana Janne Gerdt.

 

Hyvinvointialue on toteuttanut selvitystä täydentävän kyselyn koko henkilöstölle.

 

Suomen- ja ruotsinkielisen kyselyn tavoitteena oli kartoittaa asiakas- ja potilastietojärjestelmien käyttökokemusta ja arvioida nykyisin käytössä olevien järjestelmien käytettävyyttä. Lisäksi kyselyssä tiedusteltiin vastaajien näkemyksiä tulevaisuuden hyvinvointialueen asiakas- ja potilastietojärjestelmien ominaisuuksista.

 

Selvitystyössä on ollut ohjausryhmä ja projektiryhmä. Ohjausryhmässä on ollut järjestelmien käyttäjien, palvelutuotannon johdon sekä tietohallinnon edustajia. Projektiryhmässä on ollut laaja edustus eri palvelualueilta, kehittämistehtävistä ja tietohallinnosta.

 

Selvityksen tulokset käsiteltiin tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan kokouksessa 8.6.2023 sekä aluehallituksen ja aluevaltuuston neuvottelutoimikunnan yhteisessä iltakoulussa 12.6.2023.

 

Selvitysten päähavainnot

 

Apotin käytön laajentamista hyvinvointialueen pääjärjestelmäksi tukisi se, että Apotti on toiminnallisesti laajin vaihtoehto, joka kattaa myös laajat tiedolla johtamisen ominaisuudet. Järjestelmähankinta kattaisi Epic-ydinjärjestelmän lisäksi useita muita täydentäviä ratkaisuja. Apotti tarjoaisi mahdollisuuden yhtenäiseen asukkaan sähköiseen asiointiin sekä peruspalveluissa että erikoissairaanhoidossa Maisa-portaalin avulla. Apotti on valmis integroitu järjestelmäkokonaisuus ja se on kansainvälisen yhteistyön kautta kehittyvä järjestelmä.

 

Apotin haasteena ovat erittäin korkeat kustannukset suhteessa markkinoilta saatavilla oleviin kokonaisratkaisuihin. Hyvinvointialueen kustannusarvion perusteella, huomioiden mm. järjestelmän laajuus ja muut taloudelliset hyödyt, sen kustannus olisi vähintään kaksinkertainen yleiseen markkinahintatasoon verrattuna. Apotin osassa käyttäjäryhmissä huonoksi koettu käytettävyys sekä heikko maine ovat riskejä sekä työn tuottavuuden että työvoiman veto- ja pitovoiman näkökulmasta. Apotti kattaa hyvinvointialueen tarpeisiin nähden ylimääräisiä toiminnallisuuksia. Apotissa ei ole ruotsinkielistä ammattilaisen käyttöliittymää tai valmiuksia tukipalveluihin ruotsiksi. Sähköisen asioinnin ratkaisusta puuttuu joitakin toiminnallisuuksia, joiden kehittämiseen kuluu arviolta pitkiäkin aikoja.

 

Selvityksen perusteella voidaan todeta, että kilpailutuksen kautta olisi saatavilla vertailukelpoisilla toiminnallisuuksilla selvästi Apotti-ratkaisua halvempi kokonaisratkaisu. Markkinoiden näkemys kokonaisratkaisun kustannustasosta on varsin yhtenevä. Markkinoilla on saatavilla useita kokonaisratkaisuvaihtoehtoja, jotka ovat kehittyneet viimeisten vuosien aikana hyvinvointialueiden vaatimaan suuntaan. Markkinoilla on myös saatavilla järjestelmiä, joissa käyttöliittymät ja tukipalvelut on mahdollista saada myös ruotsinkielisinä. Markkinoilta hankinta mahdollistaisi myös toiminnallisesti hyvinvointialueen tavoitteisiin sopivimpien järjestelmien kilpailutuksen osa-alueittain. Arkkitehtuuri mahdollistaisi toiminnallisuuksien joustavan hankkimisen ja kehittämisen ohjauksen.

 

Kilpailuttamisvaihtoehdossa lopulliseen ratkaisuun liittyy kaiken kaikkiaan enemmän epävarmuutta. Taloudellisesti menetetään Uudenmaan sisäisiä mittakaavaetuja. Riskinä on toimittajien kokemusten puute vastaavan laajuisista hyvinvointialueen toteutuksista. Mahdollisessa kilpailutuksen kautta hankittavassa kokonaisratkaisussa muodostuisi vahva toimittajasidonnaisuus. Hajautettu arkkitehtuuri vähentäisi toimittajakohtaisia riskejä, mutta tuo epävarmuutta erityisesti toteutusaikatauluun. Samoin eri järjestelmien välinen yhteentoimivuus olisi epävarmempaa. Erillisjärjestelmien kehityssuunnitelmien yhteensovittaminen ja ohjaaminen olisi työläämpää.

 

Hankintajuridisia riskejä tunnistettiin kaikissa vaihtoehdoissa.

 

Eteneminen

 

Selvityksen perusteella on ilmeistä, että Apotti ei ole hankkeen alkuperäisestä tarkoituksestaan huolimatta itsestään selvä ratkaisu hyvinvointialueen yhtenäiseksi tietojärjestelmäksi. Markkinoilla on saatavissa hyvinvointialueen tarvitsemat toiminnallisuudet merkittävästi kustannustehokkaammin ja samassa aikataulussa tai nopeammin. Apotin vahvuudet tiedolla johtamisessa tai hyödyt alueen yhtenäisenä tietojärjestelmänä eivät ole ainakaan vielä merkittävästi realisoituneet.

 

Toisaalta on huomioitava, että kilpailutusvaihtoehdossa on enemmän epävarmuutta lopputuloksesta. Kilpailutusvaihtoehdossa merkityksellistä ovat arkkitehtuurivalinnat ja kilpailutuksen muut ratkaisua ohjaavat linjaukset. Vaikka selvityksessä koottu tieto on muuten koettu pääosin riittäväksi, on päätöksentekoa varten vielä tarkoituksenmukaista hahmottaa kilpailutusvaihtoehdon toteutuksen keskeiset periaatteet. Samoin hankintajuridista selvitystä ja kokonaistaloudellista arviota on tarkoituksenmukaista jatkaa.

 

Liitteet

Oheismateriaali

Tiedoksi

Päätöshistoria

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 08.06.2023 § 24

 

§ 24

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

 

 

Päätösehdotus Konsernipalvelujen johtaja Syrjänen Markus

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päättää
 
1. merkitä tiedoksi annetun tilannekatsauksen ja
 
2. merkitä tiedoksi lautakunnan käymän lähetekeskustelun asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisua koskevan selvityksen vaihtoehdoista.

 

 

Käsittely Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnalle toimitettiin esityslistan julkaisemisen jälkeen 7.6.2023 tutustuttavaksi Oy Apotti Ab:n osakkaiden Helsingin kaupungin, HUS-yhtymän ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen johdon kirjelmä koskien Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisua.

 

 Tämän asian käsittelyn aikana pidettiin kokoustauko klo 19.05-19.15.

 

 

Päätös

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Selostus 

Hyvinvointialueen tuotannossa olevien asiakas- ja potilastietojärjestelmien harmonisointia tulee jatkaa, jotta saadaan palvelutuotannolle yhtenäisempiä prosesseja, kustannustehokkuutta ja mahdollistetaan tiedolla johtaminen. Lähtötilanteessa kunnissa oli 36 potilastietojärjestelmää, jotka on pystytty konsolidoimaan hyvinvointialueen käynnistyksen yhteydessä. Nyt jäljellä on 11 APTJ-järjestelmää, joiden osalta tulee arvioida, miten harmonisointi tehdään.

 

APTJ-selvitys sisältää henkilöstökyselyn ja järjestelmätoimittajille tehtävän markkinakartoituksen. Markkinavuoropuhelu on julkaistu Hilmaan ja on ollut avoinna kaikille toimijoille. Toimittajista osallistuivat TietoEvry, CGI, Apotti, Mediconsult sekä Esko systems Oy. Kyselyyn vastasi myös Oracle Cerner, joka ei kuitenkaan osallistunut markkinavuoropuhelutapaamisiin.

 

Markkinavuoropuhelun toteutti Deloitte consulting Oy, jonka APTJ-selvitysraportti jaetaan lautakunnalle esityslistan mukana. APTJ-selvitykseen liittyvän henkilöstökyselyn toteutti hyvinvointialueen oma henkilökunta, ja myös tämä materiaali jaetaan lautakunnalle esityslistan mukana.

 

Markkinavuoropuheluesitys sekä henkilöstökyselyn tulokset on käsitelty 31.5.2023 pidetyssä APTJ-ohjausryhmän kokouksessa. Ohjausryhmä päätti pyytää materiaalin pohjalta Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan käsittelyä.   

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnalle on annettu asiakas- ja potilastietojärjestelmän tilannekatsaus 10.5.2023 § 20, jossa käytiin läpi projektin etenemistä ja projektin toteutusta. Projektin tuotokset ovat nyt esiteltävät markkinavuoropuhelun yhteenveto ja hyvinvointialueelle tehty APTJ-henkilöstökysely. APTJ-selvityksen ohjausryhmä päättää projektin jatkotoimenpiteistä. Aluehallitus päättää siitä, kuinka harmonisointia jatketaan.  

 

Hallintosäännön 59 §:n 10 kohdan mukaan tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan tehtävänä on seurata ja ennakoida hyvinvointialueen palvelualueiden kehitystä, palvelujen uudistamisen linjauksia, ja digitalisaatiota lyhyellä ja pitkällä aikavälillä muualla Suomessa ja kansainvälisesti.

 

 

Liitteet

Oheismateriaali

Tiedoksi

Päätöshistoria