RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.03.2024/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 11
Muut asiat
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta päättää
1. järjestää ylimääräiset kokoukset 27.3. ja 24.4. ja
2. koulutukseen osallistumisesta.
Käsittely
Päätös
Tarkastuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Kevään kokousaikataulu
Tarkastuslautakunta on päättänyt kevään 2024 kokousaikatauluistaan 31.5.2023. Tämän kokouksen lisäksi kokouksia on 10.4., 8.5. ja 29.5. Esitetään lisättäväksi keväälle 2024 kokoukset lisäksi päiville 27.3. ja 24.4.
Hyvinvointialueen hallintosäännön 77 § mukaan kokous voidaan pitää
sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden
avulla (sähköinen kokous). Asioista voidaan päättää sähköisesti ennen
kokousta (sähköinen päätöksentekomenettely). Fyysinen kokoustila
järjestetään kokousta varten Espoon Otaniemestä Tekniikantie 15
kokoustiloista.
Tarkastuslautakunnan koulutus
BDO Oy järjestää perinteisen, erityisesti kuntien ja hyvinvointialueiden tarkastuslautakunnille sekä tarkastuksen ja arvioinnin viranhaltijoille suunnatun Auditio 2024 -konferenssin Tallinnassa 16.-17.5.2024. Konferenssin teemoja ovat muun muassa ostojen ja ulkoistusten hallinta ja arviointi, kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kehittäminen ja johtaminen, sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen riskienhallinnan näkökulmasta sekä julkisen sektorin talous tänään ja tulevaisuudessa.
Tarkastuslautakunta keskustelee ja päättää koulutukseen osallistumisesta.
Auditio 2024 -konferenssin ohjelmaan voi tutustua seuraavasta linkistä:
Liitteet
|
|
Oheismateriaali
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |