RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 28.10.2024/Pykälä 162
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 162
Aluehallituksen alaisten viranhaltijoiden päätösten ja lautakuntien päätösten laillisuusvalvonta
Päätösehdotus
Hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahn
Aluehallitus päättää, että se ei ota käsiteltäväkseen aluehallituksen alaisten viranhaltijoiden ja lautakuntien tekemiä seuraavia päätöksiä:
Hyvinvointialuejohtaja
Hankinta
9.10.2024 § 87 Hansel Oy, Sisäisen tarkastuksen palvelut 2020–2025 -yhteishankintaan liittyminen
Yleiset asiat
10.10.2024 § 82 Hankintayhteistyön käynnistäminen Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kanssa Palvelunhallintajärjestelmän (ITSM/ESM) hankinnassa
14.10.2024 § 88 Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Soccan neuvottelukuntaan vuosille 2025–2026
16.10.2024 § 89 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveysministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain muuttamisesta
Konsernipalvelujen johtaja
Hankinta
11.10.2024 § 30 Ikääntyneiden ja vammaisten liikkumista tukevat palvelut, välitys- ja hallintaoperaattorin hankinta
Yleiset asiat
11.10.2024 § 29 Lausunnon antaminen Espoon kaupungille Espoon yleiskaava 2060 -luonnoksesta
Palvelualuejohtaja, lasten, nuorten ja perheiden palvelut
Hankinta
10.10.2024 § 43 Seulontaluonteisten kiireettömien silmätutkimuksien hankinta yli 2-vuotiaille sekä peruskouluikäisille
Palvelualuejohtaja, vammaispalvelut
Hankinta
21.10.2024 § 36 Vammaisten tuetun asumisen hankinta Rinnekodin Lastutien kotiin vietävät palvelut -yksiköstä
21.10.2024 § 37 Vammaisten Ympärivuorokautisen palveluasumisen -palvelun hankinta Yrjö ja Hanna kodit, Jääskenpiha -yksiköstä
21.10.2024 § 38 Vammaisten päivätoiminnan hankinta Uudenmaan vammaispalvelusäätiöltä
21.10.2024 § 39 Vammaisten Ympärivuorokautisen palveluasumisen -palvelun hankinta Dementiakoti Villa Tapiola Oy:ltä
Palvelutuotannon johtaja
Yleiset asiat
14.10.2024 § 7 Päätös yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoituksen hakemisesta vuodelle 2025
Pelastusjohtaja
Yleiset asiat
8.10.2024 § 40 Sopimuksen solmiminen Helsingin kaupungin sekä Itä- ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitosten kanssa yhteisistä ensihoidon osaamisen kehittämisen asiantuntijoista
8.10.2024 § 41 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen osallistuminen Hyvän työn ohjelman valtionavustushakuun 2024
Aluehallituksen alaisten lautakuntien pöytäkirjat
Aluehallituksen 28.10.2024 kokoukseen ei ole laillisuusvalvottavia pöytäkirjoja aluehallituksen alaisisten lautakuntien kokouksista.
Käsittely
Päätös
Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Hyvinvointialuelain 97 § mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Aluehallituksen päätöksen 31.5.2022 § 56 mukaan, sille ilmoitetaan otto-oikeuden käyttämistä varten lautakuntien, hyvinvointialuejohtajan, palvelualuejohtajien, konsernipalvelujen johtajan ja palvelutuotannon johtajan päätökset. Aluehallituksen alaisia lautakuntia ovat palvelut ja resurssit -lautakunta, tulevaisuus- ja kehittämislautakunta sekä valmius- ja turvallisuuslautakunta.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa hyvinvointialuelain 139 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Hyvinvointialuelain 97 § mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus- tai valvontamenettelyä koskevia asioita;
2. yksilöön kohdistuvia terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3. 54 §:ssä tarkoitetulle hyvinvointialueiden yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset hyvinvointialueet niin sopivat.
Aluehallituksen alaisten lautakuntien pöytäkirjat ovat luettavissa hyvinvointialueen verkkosivuilla osoitteessa https://luhva-d10julk.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_handlers&id=
Aluehallituksen alaisten viranhaltijoiden päätökset ovat luettavissa hyvinvointialueen verkkosivuilla osoitteessa https://www.luvn.fi/fi/viranhaltijapaatokset.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |