RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta
Pöytäkirja 31.10.2024/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
1 | Yleisavustuksina jaettavien järjestöavustusten myöntäminen vuodelle 2025 |
Yleiset järjestöavustusten myöntämisperiaatteet vuonna 2025 | |
Avustuslajit vuonna 2025 | |
Pisteytettävät kriteerit vuodelle 2025 |
242/02.05.02/2022
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 31.10.2024 § 42
§ 42
Yleisavustuksina jaettavien järjestöavustusten myöntäminen vuodelle 2025
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Österman Pilvi
|
|
Päätösehdotus Konsernipalvelujen johtaja Syrjänen Markus
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päättää
1. myöntää liitteenä olevan ehdotuksen mukaisesti yleisavustukset järjestöille, joiden hakemukset täyttävät yleiset myöntämisperusteet ja avustuksen myöntäminen voidaan tehdä vuoden 2025 määrärahan puitteissa ja
2. että mikäli valtuuston myöhemmin asettama järjestöavustusten enimmäismääräraha alittaa avustuspäätöksen euromäärän, vähennetään yleisavustuksina myönnettävistä avustuksista tätä vastaava euromäärä siten, että suhteellinen vähennys on kaikille avustuksen hakijoille samansuuruinen.
Käsittely
Käsittelyn aikana jäsen Paakkunainen teki seuraavan muutosehdotuksen, jota 1. varapuheenjohtaja Skaffari kannatti:
Hiiden Klubitalot Ry:lle myönnetään 5 000 euroa. Tuki siirretään Klubitalo Fontana ry:ltä (kumppanuusavustuksista).
Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko jäsen Paakkunaisen muutosehdotus hyväksyä yksimielisesti. Koska ei voitu, totesi puheenjohtaja, että asiasta suoritetaan äänestys.
Niiden, jotka kannattivat esittelijän pohjaesitystä, tuli äänestää ”JAA”. Niiden, jotka kannattivat jäsen Paakkunaisen muutosehdotusta, tuli äänestää ”EI”.
Suoritetussa äänestyksessä esittelijän pohjaesitys sai 1 äänen ja jäsen Paakkunaisen tekemä muutosehdotus sai 11 ääntä.
JAA-äänen antoi jäsen von Smitten.
EI-äänen antoivat puheenjohtaja Hiila, 1. varapuheenjohtaja Skaffari, 2. varapuheenjohtaja Haapaniemi ja jäsenet Paakkunainen, Lahtinen, Hakulinen, Himmanen, Mönttinen, Havu sekä varajäsenet Akinyemi ja Dookie.
Koska jäsen Paakkunaisen muutosehdotus oli saanut äänestyksessä eniten ääniä, totesi puheenjohtaja, että tulevaisuus- ja kehittämislautakunta hyväksyi muutosehdotuksen.
Päätös
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päätti
1. myöntää liitteenä olevan ehdotuksen mukaisesti yleisavustukset järjestöille, joiden hakemukset täyttävät yleiset myöntämisperusteet ja avustuksen myöntäminen voidaan tehdä vuoden 2025 määrärahan puitteissa muutettuna siten, että Hiiden Klubitalot Ry:lle myönnetään 5000 euroa. Tuki siirretään Fontana ry:ltä ja
2. että mikäli valtuuston myöhemmin asettama järjestöavustusten enimmäismääräraha alittaa avustuspäätöksen euromäärän, vähennetään yleisavustuksina myönnettävistä avustuksista tätä vastaava euromäärä siten, että suhteellinen vähennys on kaikille avustuksen hakijoille samansuuruinen.
Selostus
Tausta
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulevaisuus- ja kehittämislautakunta vahvistaa hallintosäännön 59 § mukaisesti järjestöavustusten myöntämisperiaatteet ja päättää avustusten myöntämisestä käytettävissä olevan enimmäismäärärahan puitteissa.
Laki hyvinvointialueesta (611/2021) § 12 a sekä laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) § 7 edellyttävät hyvinvointialueen tekevän yhteistyötä alueen yleishyödyllisten järjestöjen kanssa ja tukemaan näiden järjestöjen toimintaedellytyksiä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue laati alueellisen hyvinvointisuunnitelman vuosille 2024–2026, joka hyväksyttiin aluevaltuustossa 13.2.2024 §. Hyvinvointisuunnitelmassa asetettiin alueelliset tavoitteet hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseen liittyvään kuntien ja muiden toimijoiden, kuten järjestöjen kanssa tehtävään yhteistyöhön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021) § 7.
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päätti 26.8.2024 § 37 järjestöavustusten myöntämisen periaatteista vuodelle 2025. Lautakunta vahvisti hyvinvointialueen myöntämien järjestöavustusten yleiset myöntämisen periaatteet, avustuslajit sekä päätti pisteytysjärjestelmän käyttöönotosta hakemusten arvioimiseksi. Päätöksessä linjattiin, että yleisten myöntämisen periaatteiden tulee täyttyä, jotta avustusta voidaan myöntää. Myöntämisen periaatteet edellyttävät hyvinvoinnin ja terveyden edistämistoiminnan avoimuutta ja vastikkeettomuutta kohderyhmälle. Alueelliset hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen painopisteet ja tavoitteet päätettiin asettaa alueellisen hyvinvointisuunnitelman mukaisesti, ohjaamaan hyvinvointialueen myöntämiä järjestöavustuksia vuonna 2025.
Kumppanuusavustuksen hakeminen mahdollistettiin myös ilman muuta julkista rahoitusta ja uudeksi avustuslajiksi päätettiin kehittämisavustus.
Avustushaku vuoden 2025 järjestöavustuksiin avattiin 9.9.2024 ja hakuaika päättyi 30.9.2024 klo 15.45. Haettavaksi julistettiin yleisavustus, kumppanuusavustus ja kehittämisavustus. Avustushaun avautumisesta ilmoitettiin tiedotteella, sosiaalisessa mediassa sekä hyvinvointialueen verkkosivuilla. Hyvinvointialue järjesti yhteensä kahdeksan avustushaun informaatiotilaisuutta, joista kuusi toteutettiin yhteistyössä alueen kuntien kanssa ja kaksi verkkovälitteisesti. Tiedon antamisessa huomioitiin kaksikielisyys. Verkossa julkaistu avustushakuopas sisälsi hakuohjeet ja neuvontaa annettiin sekä puhelimitse, että sähköisesti. Chat-palvelu vastasi hakijoiden esittämiin tavanomaisiin hakemiseen liittyviin kysymyksiin.
Avustushakemusten käsittely
Järjestöt hakivat avustusta hyvinvointialueen sähköisellä järjestöavustuslomakkeella tai paperilomakkeella. Hyvinvointialue vastaanotti määräajassa kaikkiaan 166 järjestöavustushakemusta, joiden yhteenlaskettu summa oli hieman yli 4,9 miljoonaa euroa. Hakemuksista valtaosa oli yleisavustushakemuksia, joissa haettiin avustusta valitulle kohderyhmälle suunnattuun hyvinvointia ja terveyttä edistävään yleishyödylliseen toimintaan tai siihen liittyviin henkilöstö- tai toimitilojen vuokrakustannuksiin.
Hakemukset esikäsiteltiin hakuaikana ja järjestöille lähetettiin hakemuksiin liittyvät täydennyspyynnöt, mikäli hakemuksissa havaittiin puutteita (hallintolaki 434/2003 § 22). Täydennyspyynnöissä järjestöille annettiin mahdollisuus täydentää hakemuksiaan puutteellisten tietojen osalta 7.10.2024 mennessä. Esikäsittelyn jälkeen hakemukset pisteytettiin käyttöönotetun pisteytysjärjestelmän mukaisesti, jossa hakemusta arvioitiin suhteessa pisteytettäviin kriteereihin sekä painotettaviin kriteereihin. Enimmillään avustushakemus sai 21 pistettä, jolloin asetetut painotettavat kriteerit saivat maksimipisteet. Hakemusten arvioinnin lähtökohtana toimi pisteytys. Tämän lisäksi hakemuksissa tarkasteltiin hyvinvointialueen strategisten tavoitteiden sekä hyvinvointisuunnitelman tavoitteiden ja painopisteiden toteutumista avustettavassa toiminnassa.
Yleisavustuksina jaettavien järjestöavustusten myöntäminen
Yleisavustuksina ehdotetaan myönnettäväksi yhteensä 56 yleishyödylliselle järjestölle hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Yleisavustuksista pidätettiin vuokra-avustuksina haetut summat niiltä järjestöiltä, joiden toimitilojen vuokrasopimukset siirtyivät kunnalta hyvinvointialueen hallintaan vuoden 2023 alusta. Näiden kyseessä olevien järjestöjen toimitilavuokrakustannukset katetaan hyvinvointialueen toimesta vuoden 2025 loppuun saakka.
Yleisavustuksina järjestöille ehdotetaan myönnettäväksi lähes 440 000 euroa liitteen mukaisesti. Pienimmät ehdotettavat avustukset ovat minimiavustuksen suuruisia, 1000 euroa. Yleisavustuksilla turvataan järjestöjen yleisiä toimintaedellytyksiä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi hyvinvointisuunnitelman tavoitteiden ja painopisteiden mukaisesti.
Hyvinvointialue käyttää aina harkintaansa myöntäessään järjestöavustuksia ja arvioi avustusten hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia.
Hyvinvointialue käyttää järjestöavustusten myöntämiseen vuodelle 2025 aluevaltuuston hyväksymän, vuodelle 2025 vahvistettavan talousarvion enimmäismäärärahan mukaisesti. Mikäli valtuuston myöhemmin asettama järjestöavustusten enimmäismääräraha alittaa avustuspäätöksen euromäärän, vähennetään yleisavustuksina myönnettävistä avustuksista tätä vastaava euromäärä siten, että suhteellinen vähennys on kaikille avustuksen hakijoille samansuuruinen.
Liitteet
1 | Yleisavustuksina jaettavien järjestöavustusten myöntäminen vuodelle 2025 |
Oheismateriaali
- | Yleiset järjestöavustusten myöntämisperiaatteet vuonna 2025 |
- | Avustuslajit vuonna 2025 |
- | Pisteytettävät kriteerit vuodelle 2025 |
Tiedoksi
|
|
Täytäntöönpano
|
|
|
|
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |