RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 25.11.2024/Pykälä 185
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
4519/00.04.00/2024
Aluehallitus 25.11.2024 § 185
§ 185
Lausunnon antaminen Maakuntien tilakeskus Oy:n omistajastrategialuonnokseen ja edustajan nimeäminen osakaskokoukseen
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Rajahalme Ville |
|
Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna
Aluehallitus päättää:
1. merkitä tiedoksi Maakuntien tilakeskus Oy:n omistajastrategialuonnoksen,
2. lausua omistajastrategialuonnoksesta seuraavasti:
- Yhtiön tulee liiketoiminnassaan keskittyä erityisesti laissa määritellyn perustehtävän hoitamiseen mahdollisimman kustannusvaikuttavasti.
- Yhtiön ydinpalveluna tuottaman tilatietojärjestelmän kehittämisen tulee perustua omistajien tarpeisiin omistajahyödyn varmistamiseksi.
- Tilatietojärjestelmän tulee toiminnallisesti tukea hyvinvointialueen tilakannan hallintaa, kehittämistä ja näihin liittyvää tiedolla johtamista. Järjestelmän kehittämisessä tulee huomioida tarkoituksenmukaiseksi todetut ominaisuudet ja liittymät esimerkiksi tilasuunnitteluun, vuokralaskutukseen ja kustannuslaskentaan. Järjestelmän kansallisen käytön myötä sen tulee tuottaa kansallisista vertailutietoa tiloista hyvinvointialueiden palveluiden järjestämisen suunnitteluun.
- Yhtiön tulee toimia kannattavasti ja palveluiden hinnoittelun tulee perustua omakustannusperiaatteeseen. Mikäli yhtiö tuottaa muuta kuin laissa määriteltyä tilatietojärjestelmäpalvelua, tulee muiden palveluiden kehittämisestä ja tuottamisesta aiheutuvat kustannukset eriyttää tilatietojärjestelmän tuottamisen erityistehtävästä. Tällä varmistetaan eri palveluiden hinnoittelun kustannusvastaavuus.
- Yhtiö määrittelee omistajastrategian toteuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet ja kytkee ne osaksi yhtiön liiketoiminnan johtamista ja päätöksentekoa. Omistajastrategian toteutumisesta raportoidaan omistajille säännöllisesti esimerkiksi osakaskokouksissa, osavuosikatsauksissa ja tilinpäätöksessä.
3. nimeää hyvinvointialueen edustajaksi talousjohtaja Ville Rajahalmeen Maakuntien tilakeskus Oy:n osakaskokoukseen, sekä
4. todeta, että edustajan toimiohje on kuvattu päätöksen kohdassa 2.
Käsittely
Päätös
Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on lain hyvinvointialueesta (611/2021, jäljempänä hyvinvointialuelaki) 21 §:n nojalla Maakuntien tilakeskus Oy:n (myöhemmin yhtiö) osakas ja yhtiön tehtävänä on toimia kyseisen lainkohdan tarkoittamana valtakunnallisena toimitila- ja kiinteistöhallinnon osaamiskeskuksena. Myös valtio on yhtiön osakas.
Yhtiön lakisääteisenä tehtävänä on ylläpitää hyvinvointialueiden yhteistä tilatietojärjestelmää ja siihen liittyviä palveluja sekä antaa vuosittain hyvinvointialueille ja valtiolle selvitys hyvinvointialueiden tekemistä toimitiloja koskevista investointipäätöksistä ja niiden vaikutuksista hyvinvointialueiden talouteen.
Yhtiö toimii hyvinvointialueiden sidosyksikkönä tuottaen palveluitaan hyvinvointialueille "in-house" -periaatteella. Hyvinvointialueen ja sen tytäryhteisön on käytettävä hyvinvointialuelain 21 §:ssä tarkoitettua tilatietojärjestelmää ja siihen liittyviä palveluja. Kunkin hyvinvointialueen omistus yhtiöstä on määritelty asukasluvun suhteessa.
Yhtiön toimintaa rahoitetaan ensisijaisesti tulorahoituksella eli palveluista perittävillä käyttömaksuilla. Lakisääteisten palveluiden laskutus perustuu osaamiskeskuksen vuosittain laatimaan ja hallituksen hyväksymään talousarvioon. Laskutus tasataan tarvittaessa jälkikäteen. Muista ei-lakisääteisistä palveluista veloitetaan palvelun tilaajaa. Harkinnanvaraisista rahoitusjärjestelyistä on määrätty osakassopimuksessa.
Yhtiössä on käynnistetty vuoden 2024 aikana omistajastrategian valmistelu, jolla tähdätään yhtiön toiminnan peruslähtökohtien ja omistajatavoitteiden kirkastamiseen. Selkeyttämällä omistajastrategisia tavoitteita, osakkaat varmistuvat siitä, että yhtiön liiketoiminta pitkällä aikavälillä kehittyy omistajatahdon mukaisesti.
Yhtiö on koonnut osakkaista työryhmän omistajastrategian valmistelulle ja yhteisvalmistelun pohjalta on valmisteltu oheismateriaalina oleva omistajastrategialuonnos. Osakaskokouksen on määrä käsitellä luonnossa 29.11.2024 ja varsinainen päätös omistajastrategiasta ajoittuu loppuvuoteen.
Toimivalta
Hallintosäännön 41 §:n kohdan 6 mukaan aluehallitus vastaa hyvinvointialuekonsernin omistajaohjauksesta. Edellä mainitun perusteella aluehallituksen tehtävänä on lausua omistajastrategian periaatteista sen lisäksi että aluehallitus hyväksyy omistajastrategian.
Liitteet
|
|
Oheismateriaali
- | Maakuntien Tilakeskus Oy:n omistajastrategian luonnos |
Tiedoksi
|
|
Täytäntöönpano
|
|
|
|
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |