RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kansalliskielilautakunta
Pöytäkirja 27.11.2024/Pykälä 43
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
2090/00.02.01/2024
Kansalliskielilautakunta 27.11.2024 § 43
§ 43
Raaseporin ja Porvoon sairaaloiden verkostomaisten osaamiskeskittymien merkitseminen tiedoksi
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Öberg Benita |
|
Päätösehdotus Palvelulinjajohtaja, Sote-palvelutuotanto, ruotsinkieliset palvelut Öberg Benita
Kansalliskielilautakunta päättää merkitä tiedoksi selvityksen Raaseporin ja Porvoon sairaaloiden verkostomaisista osaamiskeskittymistä.
Käsittely
Päätös
Kansalliskielilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
HUS-yhtymä, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialue ovat yhdessä saaneet valtionavustusta yhteensä 1 000 000 euroa ajanjaksolle 1.4.2024–30.6.2025. Hanke toteutetaan Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman 2024–2027 mukaisesti. Hankerahoitusta haetaan erikseen jokaiselle kalenterivuodelle. Vuosittaiset suunnitelmat sisältävät kehitystä, toteutusta ja arviointia koskevia priorisointeja, koska osahankkeet alustavan suunnitelman mukaan kehittyvät eri tahtiin.
Kehittämishankkeeseen kuuluvat seuraavat kolme osahanketta:
– kansainvälinen rekrytointi
– digi- ja etäpalvelut.
Vuoden 2024 hallitusohjelmassa kiinnitetään huomiota tarpeeseen perustaa HUS-yhtymään kuuluvien Porvoon ja Raaseporin sairaaloiden yhteyteen verkostomaiset osaamiskeskittymät. Tavoitteena on tukea, kehittää ja turvata kielellisten oikeuksien toteutumista sosiaali- ja terveydenhuollossa ja varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä erikoissairaanhoidon välinen palveluintegraatio molemmilla kansalliskielillä.
Osapuolet solmivat avustuksen käyttöä koskevan sopimuksen 25.6.2024.
Määrärahojen jakautuminen ajanjaksolle 1.4.2024–30.6.2025:
– HUS-yhtymä 450 000 euroa
– Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue 400 000 euroa
– Itä-Uudenmaan hyvinvointialue 150 000 euroa
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) 33 §:n mukaan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tehtävänä on tukea ruotsinkielisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä koko maassa. Näin ollen on luonnollista, että verkoston kautta välitetään tietoa hankkeesta ja sen etenemisestä. Verkostoon kuuluvat kaksikieliset hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki, HUS-yhtymä, THL ja sosiaalialan osaamiskeskus FSKC (Finlands svenska kompetenscenter). Verkoston noin kerran kuukaudessa järjestettäviin kokouksiin kutsutaan joka organisaatiosta edustajia, jotka ovat kiinnostuneita osahankkeisiin liittyvistä teemoista ja haluavat työstää niitä.
Verkoston lisäksi hankekokonaisuudesta raportoidaan kansalliskielilautakunnille, ja kaikissa kolmessa organisaatiossa hankkeesta annetaan yhteistä yleistietoa. Hankkeen toimintaan liittyvän viestinnän on oltava avointa, vuorovaikutuksellista ja kaikkien kohde- ja sidosryhmien saatavilla eri kanavista.
Kokonaishankkeen kaikkien kolmen organisaation edustajista koostuva ohjausryhmä on ensimmäisessä kokouksessaan todennut, että osahankkeet ovat lähteneet käyntiin suunnitellusti ja jokaisesta organisaatiosta on nimetty hankkeeseen asiantuntijoita.
Ohjausryhmä toteaa lisäksi seuraavaa:
- Monialaista kaksikielistä osaamiskeskusta käsittelevässä osahankkeessa keskitytään kehittämään toimintaa alueellisesti. Tavoitteena on myös, että laajimmat toiminnan kehittämissuunnitelmat hyväksytään erikseen kussakin organisaatiossa.
- Kansainvälistä rekrytointia käsittelevää osahanketta toteutetaan hyvinvointialueilla jo laajasti.
- Digi- ja etäpalveluja käsittelevästä osahankkeesta voidaan todeta, että organisaatioilla on hyvinkin vaihtelevasti resursseja sen toteuttamiseen. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että organisaatiot osallistuvat hankkeeseen hyvin erisuuruisilla panostuksilla. Saatuja tuloksia on kuitenkin hyödynnettävä ja sovellettava.
Hankekokonaisuuden tilannekatsaus esitellään tarkemmin oheismateriaalissa.
Liitteet
|
|
Oheismateriaali
- | Raaseporin ja Porvoon sairaaloiden verkostomaiset osaamiskeskittymät |
Tiedoksi
|
|
Täytäntöönpano
|
|
|
|
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |