RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 18
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
126/01.01.01/2022
Aluehallitus 09.02.2026
Eräiden virkojen perustaminen
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Sarekoski Kimmo |
|
Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna
Aluehallitus päättää perustaa kaksi uutta virkaa sekä määrittää perustettavien virkojen kelpoisuusehdot ja palkkauksen liitteenä esitetyn mukaisesti.
Käsittely
Päätös
Selostus
Hallintosäännön § 120 mukaan aluehallitus perustaa muut virat kuin hyvinvointialuejohtajan viran. Virat perustetaan vakinaisina virkoina. Virkojen täyttämisestä vastaa hyvinvointialuejohtaja tai hänen valtuuttamansa taho.
Virkojen perustaminen
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulee julkisen vallan käyttäjänä perustaa toimintansa organisoimiseksi riittävä määrä erilaisia virkoja, joiden avulla hyvinvointialue jäsentää toimintansa. Nyt esitetään perustettavaksi kaksi uutta virkaa, täydentämään työn ja toiminnan organisointia ja valtuuttamista. Uusia virkoja esitetään perustettavaksi sellaisia tehtäviä varten, joissa arvioidaan käytettävän julkista valtaa.
Ikääntyneiden palvelualueen seniori-infoon tarvitaan kaksi uutta asiakasvastaavan virkaa toiminnan kehittämiseksi aluevaltuuston hyväksymän talousarvion mukaisesti. Virat tulisivat sisäisesti ja/tai ulkoisesti täytettäviksi.
Oheiseen liitteeseen on koottu tiedot edellä selostetun mukaisesti.
Hyvinvointialue voi päätöksellään tiukentaa laissa tai asetuksessa säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Sen sijaan kelpoisuusvaatimuksia ei voida lieventää hyvinvointialueen päätöksellä. Kun kelpoisuusvaatimuksia ei ole säädetty lailla tai asetuksella, hyvinvointialueen toimivaltainen viranomainen harkitsee viran tarkoituksenmukaiset kelpoisuusvaatimukset. Viran kelpoisuusvaatimukset voidaan määrätä hallintosäännön määräyksillä, virkaa perustettaessa tai erillisillä päätöksillä.
Liitteet
1 | Perustettavat virat - de tjänster som inrättas 9.2.2026 |
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
|
|
Täytäntöönpano
|
|
|
|
Henkilöstöjohtaja
Päätöshistoria
| Edellinen asia | Seuraava asia | |