RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 5
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Aluehallitus 09.02.2026
Vammaispalveluiden erityisen vaativan tuen asumisyksikön hankesuunnitelman hyväksyminen ja omavelkaisen takauksen myöntäminen Uudenmaan Vammaispalvelut Oy:n lainalle (AV)
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Purmonen Elina |
Norros Anu |
Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna
Aluehallitus päättää
1. hyväksyä liitteenä olevan hankesuunnitelman ja
2. esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää myöntää Uudenmaan Vammaispalvelut Oy:n nostamalle lainalle omavelkaisen takauksen hankkeen toteuttamiskustannuksia varten seuraavilla ehdoilla:
- Takaus on enintään 4 000 000 euroa, mutta lainalle annettava takauksen määrä ei saa ylittää hankkeen toteuttamiskustannuksia.
- Lainan laina-aika saa olla korkeintaan 30 vuotta. Lainan muista ehdoista (tarkempi laina-aika, korkoperuste, lainan lyhennysohjelma) päätetään tarkemmin lainasopimuksessa.
- Takaus kattaa lainan pääoman lisäksi korot, viivästyskorot, kulut sekä muut mahdolliset lainan liitännäiskustannukset.
- Takaus on täysimääräisenä voimassa niin kauan, kunnes kaikki päävelkasitoumuksen mukaiset velallisen vastuut on lopullisesti maksettu luotonantajalle. Hyvinvointialueen takausvastuun vastavakuudeksi pyydetään kiinteistöyhtiön ottama pankkitakaus tai vastaava takaus.
- Takaukselle maksettava takauspalkkio on 0,5 % vuodessa (p.a.). Provisio lasketaan kunkin vuoden lopussa olevasta lainamäärästä ja provisio maksetaan seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä.
- Aluevaltuusto valtuuttaa talousjohtajan päättämään lainan tarkemmista ehdoista.
Käsittely
Päätös
Selostus Erityisen vaativan tuen asumisyksikön hankesuunnitelma
Aluevaltuusto on päättänyt 11.6.2024 § 36 palvelujen verkoston kehittämisen strategiset linjaukset. Linjausten mukaan vammaisten asumispalveluissa palvelujen verkosto mitoitetaan vastaamaan palvelutarvetta. Erityisen vaativan asumisen asiakaspaikkoja lisätään omassa palvelutuotannossa palvelustrategian mukaisesti.
Aluehallitus on päättänyt 10.2.2025 § 36 toimitilaohjelmasta, jolla toimeenpannaan valtuuston päättämiä palvelujen verkoston linjauksia. Vammaispalveluiden erityisen vaativan tuen asumisyksikkö on toimitilaohjelman mukainen tilahanke ja sen hankesuunnitelma tuodaan aluehallituksen päätettäväksi.
Liitteenä olevassa erityisen vaativan tuen asumisyksikön hankesuunnitelmassa kuvataan
- palvelutuotannon tarve,
- tilahankkeen toteutustapa ja tilahankinnan strategiset periaatteet,
- asiakas- ja henkilöstövaikutukset, vaikutukset palveluverkkoon sekä
- hankkeen kokonaistaloudellinen tarkastelu, rahoitussuunnitelma ja aikataulu.
Erityisen vaativan tuen asumisyksikön toteuttamiskustannuksiin nostettavan lainan omavelkainen takaaminen
Hankesuunnitelman kohteena olevan erityisen tuen vaativan tuen asumisyksikön rakennuttaa ja vuokraa hyvinvointialueelle Uudenmaan Vammaispalvelut Oy. Uudenmaan Vammaispalvelut Oy esittää, että hyvinvointialue myöntäisi 100 % omavelkaisen takauksen hankkeen toteuttamista varten.
Omavelkaisen takauksen myöntäminen on arvioitu perustelluksi, koska yhtiön lainalleen saama takaus parantaa rahoittajien näkökulmasta lainan vakuusasemaa ja vaikuttaa siten suoraan yhtiön rahoituskustannuksiin, joista hyvinvointialue viime kädessä itse vastaa.
Omavelkaiselle takaukselle asetettujen oikeudellisten reunaehtojen arviointi
Hyvinvointialuelain 134 § 1 mom. mukaan hyvinvointialueen myöntämä laina taikka takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa hyvinvointialueen kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Hyvinvointialue ei saa myöntää lainaa taikka takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Hyvinvointialueen edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla tai vastavakuuksilla.
Hyvinvointialuelain 134 § 2 mom. mukaan hyvinvointialue voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu hyvinvointialuekonserniin, se on hyvinvointialueiden yhteisessä määräysvallassa, yhden tai useamman hyvinvointialueen ja valtion yhteisessä määräysvallassa taikka yhden tai useamman hyvinvointialueen ja yhden tai useamman kunnan yhteisessä määräysvallassa.
Hyvinvointialuelain 134 § 4 mom. mukaan hyvinvointialueen on lisäksi otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään. Näissä säädöksissä on kysymys ns. valtiontuesta. Hyvinvointialuelain perusteluissa todetaan mm. ”Mikäli julkisyhteisön antamat lainat tai takaukset eivät anna etua, ne eivät ole valtiontukea vaan niissä noudetaan tavanomaisia markkinaehtoja”.
Em. hyvinvointialuelain säännökset toteutuvat tässä tapauksessa, koska Uudenmaan Vammaispalvelut Oy on hyvinvointialueiden yhteisesti omistama yhtiö, hyvinvointialueen taloudellinen riski varmistetaan yhtiön pitkäaikaisella vuokrasopimuksella sekä vastavakuuksilla.
Aluevaltuusto on kokouksessaan 15.11.2022 § 81 päättänyt rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteista. Asiakirjassa määritellään tarkemmin ne ehdot, joilla hyvinvointialue voi halutessaan myöntää takauksia. Tämä päätös on valmisteltu päätöksentekoon em. asiakirjan mukaisesti.
Toimivalta
Hallintosäännön 42 § kohdan 41 perusteella aluehallitus päättää merkittävistä toimitilojen hankesuunnitelmista. Vammaispalveluiden erityisen vaativan tuen asumisyksikkö on aluehallituksessa 10.2.2025 § 36 päätetyn toimitilaohjelman mukainen merkittävä tilahanke.
Hyvinvointialuelain 22 § kohdan 9 mukaan on aluevaltuuston tehtävänä päättää takaussitoumuksen tai muun vakuuden antamisesta toisen velasta.
Liitteet
1 | Hankesuunnitelma - vammaispalveluiden erityisen vaativan tuen yksikkö |
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
|
|
Täytäntöönpano
|
|
|
|
Päätöshistoria
| Edellinen asia | Seuraava asia | |