Dynasty tietopalvelu
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Esityslista 06.10.2026/Asianro 12



Kokousasian teksti

     1861/00.02.01/2026

 

 

 

Aluevaltuusto 6.10.2026  

 

 

 

Vastauksen antaminen valtuutettu Keisteri-Sipilän ja valtuutettu Mäkäräisen sekä 38 muun valtuustoaloitteeseen koskien liikkumisen palveluihin ohjautumisen vahvistamista

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Mustakari-Ilovuori Anu

Kiuru Valtteri
Kongas Laura

 

 

Päätösehdotus  

 

Aluevaltuusto päättää

 

1.     merkitä aluehallituksen antaman vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi,

 

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue selvittää liikkumisen edistämisen ja liikuntaneuvontaan ohjautumisen nykytilan, vahvistaa palveluihin ohjaamisen toimintamalleja sekä varmistaa henkilöstön osaamisen liikkumisen puheeksiotossa ja palveluihin ohjaamisessa.

 

Liikkumisen edistäminen on osa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, sairauksien ehkäisyä ja hoitoa sekä toimintakyvyn ylläpitämistä. Hyvinvointialue edistää hyvinvointia ja terveyttä järjestämissään sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kunnat puolestaan luovat liikuntalain (390/2015) mukaisesti edellytyksiä kuntalaisten liikkumiselle ja järjestävät liikunnan edistämiseen liittyviä palveluja. Tehtävä edellyttää toimivia yhdyspintoja ja sujuvia palveluketjuja. Hyvinvointialueen tehtävä perustuu hyvinvointialuelakiin (611/2021) sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettuun lakiin (612/2021).

 

Liikkumisen edistäminen tukee hyvinvointialuestrategian tavoitteita vahvistaa asukkaiden hyvinvointia, toimintakykyä ja ennaltaehkäiseviä palveluja. Kehittäminen toteutetaan pääosin nykyisiä palveluja, yhteistyörakenteita ja hankkeissa luotuja toimintamalleja hyödyntäen. Tämän vuoksi toimenpiteillä ei arvioida olevan merkittäviä uusia talousarviovaikutuksia.

 

Nykytila ja käynnissä oleva kehittäminen

1. Hyvinvointialueella on jo useita liikkumisen edistämisen ja liikuntaneuvontaan ohjaamisen käytäntöjä. Terveysasemilta, neuvolapalveluista ja fysioterapiasta ohjataan asiakkaita kuntien liikuntapalveluihin. Sosiaalihuollon näkökulmasta yhteistyötä tehdään perhesosiaalityön, aikuissosiaalityön, etsivän nuorisotyön, Ohjaamo-yhteistyön, työllisyyspalvelujen, työpajatoiminnan, ikääntyneiden palvelujen ja muiden matalan kynnyksen palvelujen osalta. Käytännöt vaihtelevat kunnittain. Espoossa terveysaseman ammattilainen voi varata asiakkaalle ajan liikuntaneuvojalle, kun taas Vihdissä, Karkkilassa ja Inkoossa ohjaamiseen voidaan käyttää kirjallista liikuntalähetettä. Muissa kunnissa ohjautuminen liikuntapalveluihin on pääsääntöisesti itseohjautuvaa, mutta kuntakohtaisissa tilannekuvissa näkyy muita toimivia yhteistyökäytäntöjä. Hangossa ja Raaseporissa yhteistyötahot on tunnistettu ja asiakasmäärät ovat kasvaneet. Lohjalla ja Siuntiossa yhteistyö kuvautuu toimivaksi ja siitä sovitaan säännöllisesti. Kauniaisissa yhteistyötä kehitetään säännöllisten tapaamisten ja elintapaohjausta edistävän hankkeen kautta. Inkoossa perheiden liikuntaneuvontaa on toteutettu hankemuotoisesti. Digitaalista tukea tarjoaa Lunna-palvelun 12 viikon Liikunta tavaksi -polku, ja palveluun kehitetään laajempaa elintapaohjauksen omahoitopolkua.

 

2. Nykytilan perusteella palveluja ja ohjauskäytäntöjä on runsaasti, mutta ne eivät ole koko alueella yhdenmukaisia. Hyvinvointisuunnitelman tavoite systemaattisesta ja selkeästä toimintatavasta on edennyt, mutta se ei ole vielä toteutunut yhdenmukaisesti kaikkien kuntien osalta. Keskeiset kehittämistarpeet liittyvät palvelupolkujen selkeyteen, palvelujen tunnettuuteen sekä asiakkaiden yhdenvertaiseen ohjautumiseen.

Palveluihin ohjaamista on kehitetty LIIRA-hankkeessa vahvistamalla ammattilaisten valmiuksia tunnistaa liikuntaneuvonnasta hyötyviä asiakkaita ja kehittämällä kuntien kanssa tehtävää yhteistyötä. Työ jatkuu Liikuntaneuvonta yhdyspinnalla -verkostossa. Henkilöstön osaamista vahvistetaan lisäksi valmisteilla olevalla elintapaohjauksen käsikirjalla, motivoivan haastattelun valmennuksilla ja digitaalisilla elintapaohjauksen palveluilla.

 

Ratkaisuvaihtoehtojen arviointi

Hyvinvointialueella on aiemmin käsitelty liikuntareseptiä koskeva valtuustoaloite erityisesti ikääntyneiden toimintakyvyn tukemisen ja kaatumisten ehkäisyn näkökulmasta (aluevaltuusto 13.2.2024 § 13). Tuolloin tarkoituksenmukaisena pidettiin olemassa olevien palvelupolkujen kehittämistä uuden yhtenäisen mallin sijasta.

Myös nyt perustelluin vaihtoehto on vahvistaa nykyisiä palveluketjuja ja ohjauskäytäntöjä. Alueella on jo toimivia palveluja, työkaluja ja yhteistyörakenteita, joita voidaan yhdenmukaistaa ja levittää. Liikkumisreseptiä tai liikuntalähetettä voidaan edelleen käyttää siellä, missä se tukee sujuvaa palveluun ohjautumista. Ratkaisulla vältetään päällekkäiset rakenteet ja kohdennetaan voimavarat liikkumisen puheeksiottoon, asiakasohjauksen yhdenmukaistamiseen ja henkilöstön osaamiseen.

 

Johtopäätös

Aloitteessa esitetyt tavoitteet ovat perusteltuja ja samansuuntaisia hyvinvointialueella käynnissä olevan kehittämistyön kanssa. Valmistelun perusteella erillisen, koko hyvinvointialueen kattavan liikuntaresepti- tai liikuntalähetemallin käyttöönotto ei ole tässä vaiheessa tarkoituksenmukaisin ratkaisu, koska alueella on jo käytössä useita toimivia ratkaisuja liikkumisen puheeksiottoon ja liikuntaneuvontaan ohjaamiseen. Sen sijaan asukkaiden yhdenvertaista ohjautumista palveluihin vahvistetaan selkeyttämällä ohjauskäytäntöjä, lisäämällä palvelujen tunnettuutta ja tukemalla ammattilaisten osaamista liikkumisen puheeksiotossa.

Jatkossa hyvinvointialue vahvistaa palveluihin ohjautumista hyödyntämällä olemassa olevia palveluja, LIIRA-hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja, Liikuntaneuvonta yhdyspinnalla -verkoston toimintaa, digitaalisia omahoitopolkuja ja valmisteilla olevaa elintapaohjauksen käsikirjaa. Toimintamallien käyttöönottoa seurataan osana normaalia toiminnan kehittämistä.

 

ja

 

2. todeta valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely 

 

 

 

Päätös

 

 

Selostus 

 

 

Liitteet

1

Valtuutettu Keisteri-Sipilän ja valtuutettu Mäkäräisen sekä 38 muun valtuustoaloite koskien liikkumisen palveluihin ohjautumisen vahvistamista

 

 

Oheismateriaali

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

 

  

 

 

Täytäntöönpano

 

 

 

 

 

 

 

Päätöshistoria

 

Aluehallitus 21.9.2026 § 182

 

 

§ 182

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

 

 

 

Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna

 

Aluehallitus päättää antaa seuraavan vastauksen valtuustoaloitteeseen:

 

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue selvittää liikkumisen edistämisen ja liikuntaneuvontaan ohjautumisen nykytilan, vahvistaa palveluihin ohjaamisen toimintamalleja sekä varmistaa henkilöstön osaamisen liikkumisen puheeksiotossa ja palveluihin ohjaamisessa.

 

Liikkumisen edistäminen on osa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, sairauksien ehkäisyä ja hoitoa sekä toimintakyvyn ylläpitämistä. Hyvinvointialue edistää hyvinvointia ja terveyttä järjestämissään sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kunnat puolestaan luovat liikuntalain (390/2015) mukaisesti edellytyksiä kuntalaisten liikkumiselle ja järjestävät liikunnan edistämiseen liittyviä palveluja. Tehtävä edellyttää toimivia yhdyspintoja ja sujuvia palveluketjuja. Hyvinvointialueen tehtävä perustuu hyvinvointialuelakiin (611/2021) sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettuun lakiin (612/2021).

 

Liikkumisen edistäminen tukee hyvinvointialuestrategian tavoitteita vahvistaa asukkaiden hyvinvointia, toimintakykyä ja ennaltaehkäiseviä palveluja. Kehittäminen toteutetaan pääosin nykyisiä palveluja, yhteistyörakenteita ja hankkeissa luotuja toimintamalleja hyödyntäen. Tämän vuoksi toimenpiteillä ei arvioida olevan merkittäviä uusia talousarviovaikutuksia.

 

Nykytila ja käynnissä oleva kehittäminen

1. Hyvinvointialueella on jo useita liikkumisen edistämisen ja liikuntaneuvontaan ohjaamisen käytäntöjä. Terveysasemilta ohjataan asiakkaita kuntien liikuntapalveluihin, mutta käytännöt vaihtelevat alueittain. Espoossa terveysaseman ammattilainen voi varata asiakkaalle ajan liikuntaneuvojalle, kun taas Vihdissä ohjaamiseen käytetään kirjallista liikuntalähetettä. Liikkumista tuetaan myös neuvolapalveluissa, ikääntyneiden palveluissa ja fysioterapiassa. Digitaalista tukea tarjoaa Lunna-palvelun 12 viikon Liikunta tavaksi -polku, ja palveluun kehitetään laajempaa elintapaohjauksen omahoitopolkua.

2. Nykytilan perusteella palveluja ja ohjauskäytäntöjä on runsaasti, mutta ne eivät ole koko alueella yhdenmukaisia. Keskeiset kehittämistarpeet liittyvät palvelupolkujen selkeyteen, palvelujen tunnettuuteen sekä asiakkaiden yhdenvertaiseen ohjautumiseen.

Palveluihin ohjaamista on kehitetty LIIRA-hankkeessa vahvistamalla ammattilaisten valmiuksia tunnistaa liikuntaneuvonnasta hyötyviä asiakkaita ja kehittämällä kuntien kanssa tehtävää yhteistyötä. Työ jatkuu Liikuntaneuvonta yhdyspinnalla -verkostossa. Henkilöstön osaamista vahvistetaan lisäksi valmisteilla olevalla elintapaohjauksen käsikirjalla, motivoivan haastattelun valmennuksilla ja digitaalisilla elintapaohjauksen palveluilla.

 

Ratkaisuvaihtoehtojen arviointi

Hyvinvointialueella on aiemmin käsitelty liikuntareseptiä koskeva valtuustoaloite erityisesti ikääntyneiden toimintakyvyn tukemisen ja kaatumisten ehkäisyn näkökulmasta (aluevaltuusto 13.2.2024 § 13). Tuolloin tarkoituksenmukaisena pidettiin olemassa olevien palvelupolkujen kehittämistä uuden yhtenäisen mallin sijasta.

Myös nyt perustelluin vaihtoehto on vahvistaa nykyisiä palveluketjuja ja ohjauskäytäntöjä. Alueella on jo toimivia palveluja, työkaluja ja yhteistyörakenteita, joita voidaan yhdenmukaistaa ja levittää. Liikkumisreseptiä tai liikuntalähetettä voidaan edelleen käyttää siellä, missä se tukee sujuvaa palveluun ohjautumista. Ratkaisulla vältetään päällekkäiset rakenteet ja kohdennetaan voimavarat liikkumisen puheeksiottoon, asiakasohjauksen yhdenmukaistamiseen ja henkilöstön osaamiseen.

 

Johtopäätös

Aloitteessa esitetyt tavoitteet ovat perusteltuja ja samansuuntaisia hyvinvointialueella käynnissä olevan kehittämistyön kanssa. Valmistelun perusteella erillisen, koko hyvinvointialueen kattavan liikuntaresepti- tai liikuntalähetemallin käyttöönotto ei ole tässä vaiheessa tarkoituksenmukaisin ratkaisu, koska alueella on jo käytössä useita toimivia ratkaisuja liikkumisen puheeksiottoon ja liikuntaneuvontaan ohjaamiseen. Sen sijaan asukkaiden yhdenvertaista ohjautumista palveluihin vahvistetaan selkeyttämällä ohjauskäytäntöjä, lisäämällä palvelujen tunnettuutta ja tukemalla ammattilaisten osaamista liikkumisen puheeksiotossa.

Jatkossa hyvinvointialue vahvistaa palveluihin ohjautumista hyödyntämällä olemassa olevia palveluja, LIIRA-hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja, Liikuntaneuvonta yhdyspinnalla -verkoston toimintaa, digitaalisia omahoitopolkuja ja valmisteilla olevaa elintapaohjauksen käsikirjaa. Toimintamallien käyttöönottoa seurataan osana normaalia toiminnan kehittämistä.

 

Lisäksi aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää

 

1. merkitä aluehallituksen antaman vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi, ja

 

2. todeta valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely 

Käsittelyn aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti:

 

Nykytila ja käynnissä oleva kehittäminen -osion kohta 1 muutetaan muotoon

 

” 1. Hyvinvointialueella on jo useita liikkumisen edistämisen ja liikuntaneuvontaan ohjaamisen käytäntöjä. Terveysasemilta, neuvolapalveluista ja fysioterapiasta ohjataan asiakkaita kuntien liikuntapalveluihin. Sosiaalihuollon näkökulmasta yhteistyötä tehdään perhesosiaalityön, aikuissosiaalityön, etsivän nuorisotyön, Ohjaamo-yhteistyön, työllisyyspalvelujen, työpajatoiminnan, ikääntyneiden palvelujen ja muiden matalan kynnyksen palvelujen osalta. Käytännöt vaihtelevat kunnittain. Espoossa terveysaseman ammattilainen voi varata asiakkaalle ajan liikuntaneuvojalle, kun taas Vihdissä, Karkkilassa ja Inkoossa ohjaamiseen voidaan käyttää kirjallista liikuntalähetettä. Muissa kunnissa ohjautuminen liikuntapalveluihin on pääsääntöisesti itseohjautuvaa, mutta kuntakohtaisissa tilannekuvissa näkyy muita toimivia yhteistyökäytäntöjä. Hangossa ja Raaseporissa yhteistyötahot on tunnistettu ja asiakasmäärät ovat kasvaneet. Lohjalla ja Siuntiossa yhteistyö kuvautuu toimivaksi ja siitä sovitaan säännöllisesti. Kauniaisissa yhteistyötä kehitetään säännöllisten tapaamisten ja elintapaohjausta edistävän hankkeen kautta. Inkoossa perheiden liikuntaneuvontaa on toteutettu hankemuotoisesti. Digitaalista tukea tarjoaa Lunna-palvelun 12 viikon Liikunta tavaksi -polku, ja palveluun kehitetään laajempaa elintapaohjauksen omahoitopolkua.”

 

Nykytila ja käynnissä oleva kehittäminen -osion kohdan 2 toiseksi lauseeksi lisätään ”Hyvinvointisuunnitelman tavoite systemaattisesta ja selkeästä toimintatavasta on edennyt, mutta se ei ole vielä toteutunut yhdenmukaisesti kaikkien kuntien osalta.”

 

Nuorisovaltuuston edustaja Dimitriou poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 14.12.

 

Päätös

Aluehallitus päätti yksimielisesti antaa seuraavan vastauksen valtuustoaloitteeseen:

 

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue selvittää liikkumisen edistämisen ja liikuntaneuvontaan ohjautumisen nykytilan, vahvistaa palveluihin ohjaamisen toimintamalleja sekä varmistaa henkilöstön osaamisen liikkumisen puheeksiotossa ja palveluihin ohjaamisessa.

 

Liikkumisen edistäminen on osa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, sairauksien ehkäisyä ja hoitoa sekä toimintakyvyn ylläpitämistä. Hyvinvointialue edistää hyvinvointia ja terveyttä järjestämissään sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kunnat puolestaan luovat liikuntalain (390/2015) mukaisesti edellytyksiä kuntalaisten liikkumiselle ja järjestävät liikunnan edistämiseen liittyviä palveluja. Tehtävä edellyttää toimivia yhdyspintoja ja sujuvia palveluketjuja. Hyvinvointialueen tehtävä perustuu hyvinvointialuelakiin (611/2021) sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettuun lakiin (612/2021).

 

Liikkumisen edistäminen tukee hyvinvointialuestrategian tavoitteita vahvistaa asukkaiden hyvinvointia, toimintakykyä ja ennaltaehkäiseviä palveluja. Kehittäminen toteutetaan pääosin nykyisiä palveluja, yhteistyörakenteita ja hankkeissa luotuja toimintamalleja hyödyntäen. Tämän vuoksi toimenpiteillä ei arvioida olevan merkittäviä uusia talousarviovaikutuksia.

 

Nykytila ja käynnissä oleva kehittäminen

1. Hyvinvointialueella on jo useita liikkumisen edistämisen ja liikuntaneuvontaan ohjaamisen käytäntöjä. Terveysasemilta, neuvolapalveluista ja fysioterapiasta ohjataan asiakkaita kuntien liikuntapalveluihin. Sosiaalihuollon näkökulmasta yhteistyötä tehdään perhesosiaalityön, aikuissosiaalityön, etsivän nuorisotyön, Ohjaamo-yhteistyön, työllisyyspalvelujen, työpajatoiminnan, ikääntyneiden palvelujen ja muiden matalan kynnyksen palvelujen osalta. Käytännöt vaihtelevat kunnittain. Espoossa terveysaseman ammattilainen voi varata asiakkaalle ajan liikuntaneuvojalle, kun taas Vihdissä, Karkkilassa ja Inkoossa ohjaamiseen voidaan käyttää kirjallista liikuntalähetettä. Muissa kunnissa ohjautuminen liikuntapalveluihin on pääsääntöisesti itseohjautuvaa, mutta kuntakohtaisissa tilannekuvissa näkyy muita toimivia yhteistyökäytäntöjä. Hangossa ja Raaseporissa yhteistyötahot on tunnistettu ja asiakasmäärät ovat kasvaneet. Lohjalla ja Siuntiossa yhteistyö kuvautuu toimivaksi ja siitä sovitaan säännöllisesti. Kauniaisissa yhteistyötä kehitetään säännöllisten tapaamisten ja elintapaohjausta edistävän hankkeen kautta. Inkoossa perheiden liikuntaneuvontaa on toteutettu hankemuotoisesti. Digitaalista tukea tarjoaa Lunna-palvelun 12 viikon Liikunta tavaksi -polku, ja palveluun kehitetään laajempaa elintapaohjauksen omahoitopolkua.

 

2. Nykytilan perusteella palveluja ja ohjauskäytäntöjä on runsaasti, mutta ne eivät ole koko alueella yhdenmukaisia. Hyvinvointisuunnitelman tavoite systemaattisesta ja selkeästä toimintatavasta on edennyt, mutta se ei ole vielä toteutunut yhdenmukaisesti kaikkien kuntien osalta. Keskeiset kehittämistarpeet liittyvät palvelupolkujen selkeyteen, palvelujen tunnettuuteen sekä asiakkaiden yhdenvertaiseen ohjautumiseen.

Palveluihin ohjaamista on kehitetty LIIRA-hankkeessa vahvistamalla ammattilaisten valmiuksia tunnistaa liikuntaneuvonnasta hyötyviä asiakkaita ja kehittämällä kuntien kanssa tehtävää yhteistyötä. Työ jatkuu Liikuntaneuvonta yhdyspinnalla -verkostossa. Henkilöstön osaamista vahvistetaan lisäksi valmisteilla olevalla elintapaohjauksen käsikirjalla, motivoivan haastattelun valmennuksilla ja digitaalisilla elintapaohjauksen palveluilla.

 

Ratkaisuvaihtoehtojen arviointi

Hyvinvointialueella on aiemmin käsitelty liikuntareseptiä koskeva valtuustoaloite erityisesti ikääntyneiden toimintakyvyn tukemisen ja kaatumisten ehkäisyn näkökulmasta (aluevaltuusto 13.2.2024 § 13). Tuolloin tarkoituksenmukaisena pidettiin olemassa olevien palvelupolkujen kehittämistä uuden yhtenäisen mallin sijasta.

Myös nyt perustelluin vaihtoehto on vahvistaa nykyisiä palveluketjuja ja ohjauskäytäntöjä. Alueella on jo toimivia palveluja, työkaluja ja yhteistyörakenteita, joita voidaan yhdenmukaistaa ja levittää. Liikkumisreseptiä tai liikuntalähetettä voidaan edelleen käyttää siellä, missä se tukee sujuvaa palveluun ohjautumista. Ratkaisulla vältetään päällekkäiset rakenteet ja kohdennetaan voimavarat liikkumisen puheeksiottoon, asiakasohjauksen yhdenmukaistamiseen ja henkilöstön osaamiseen.

 

Johtopäätös

Aloitteessa esitetyt tavoitteet ovat perusteltuja ja samansuuntaisia hyvinvointialueella käynnissä olevan kehittämistyön kanssa. Valmistelun perusteella erillisen, koko hyvinvointialueen kattavan liikuntaresepti- tai liikuntalähetemallin käyttöönotto ei ole tässä vaiheessa tarkoituksenmukaisin ratkaisu, koska alueella on jo käytössä useita toimivia ratkaisuja liikkumisen puheeksiottoon ja liikuntaneuvontaan ohjaamiseen. Sen sijaan asukkaiden yhdenvertaista ohjautumista palveluihin vahvistetaan selkeyttämällä ohjauskäytäntöjä, lisäämällä palvelujen tunnettuutta ja tukemalla ammattilaisten osaamista liikkumisen puheeksiotossa.

Jatkossa hyvinvointialue vahvistaa palveluihin ohjautumista hyödyntämällä olemassa olevia palveluja, LIIRA-hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja, Liikuntaneuvonta yhdyspinnalla -verkoston toimintaa, digitaalisia omahoitopolkuja ja valmisteilla olevaa elintapaohjauksen käsikirjaa. Toimintamallien käyttöönottoa seurataan osana normaalia toiminnan kehittämistä.

 

Lisäksi aluehallitus päätti yksimielisesti esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää

 

1. merkitä aluehallituksen antaman vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi, ja

 

2. todeta valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Selostus 

 

Valtuutettu Keisteri-Sipilä ja valtuutettu Mäkäräinen sekä 38 muuta valtuutettua ovat jättäneet aluevaltuuston kokouksessa 28.4.2026 § 33 aloitteen koskien liikkumisen palveluihin ohjautumisen vahvistamista.

 

Toimivalta

 

Hallintosäännön 26 §:n mukaan valtuutetuilla on oikeus tehdä aloitteita hyvinvointialueen toimintaan liittyvissä asioissa. Aloitteeseen, jolla ei ole talousarviovaikutuksia ja jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua, tulee aluehallituksen esitellä vastaus aluevaltuuston käsiteltäväksi ensi tilassa, viimeistään puolen vuoden kuluessa sen jättämisestä.

 

Liitteet

 

Oheismateriaali

 

 

Tiedoksi

 

 

Täytäntöönpano

 

 

Päätöshistoria