Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 27.09.2022/Pykälä 52


§ 52

Aluevaltuuston kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

Päätösehdotus  

Puheenjohtaja päättää todeta kokouksen läsnäolijat sekä kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi hallintosäännön 71 § mukaisesti.

 

Käsittely  Valtuutettu Cederlöf saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17.35.

 

 Valtuutettu Mönttinen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17.35.

 

Päätös

Puheenjohtaja totesi kokouksen läsnäolijat sekä kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi hallintosäännön 71 § mukaisesti.

 

 

 

Selostus 

 Hallintosäännön 71 § mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.

 

Hyvinvointialuelain 108 § mukaan aluevaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Aluevaltuustossa on 79 valtuutettua, joten läsnä tulee olla vähintään 52 valtuutettua tai varavaltuutettua. Hallintosäännön 15 § mukaan läsnä oleviksi katsotaan myös valtuutetut, jotka osallistuvat kokoukseen sähköisesti

 

Hallintosäännön 9 § mukaan kutsu aluevaltuuston kokoukseen on vähintään neljä päivää ennen kokousta lähetettävä erikseen kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Kutsu lähetetään myös tiedoksi varavaltuutetuille. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto hyvinvointialueen verkkosivuilla.

 

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti. Kokouskutsun antaa aluevaltuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

Hallintosäännön 7 § mukaan aluevaltuuston kokous voidaan päättää pitää sähköisenä tai yksittäiset valtuutetut voivat osallistua kokoukseen sähköisesti hyvinvointialuelaissa säädetyllä tavalla, edellyttäen että sähköisessä kokouksessa on huolehdittu tietoturvallisuudesta ja siitä, etteivät salassa pidettävät tiedot ole ulkopuolisen saatavissa.

 

Puheenjohtaja päättää sähköisen kokouksen pitämisestä.

 

Yleisöllä tulee olla mahdollisuus seurata aluevaltuuston julkista kokousta. Yleisö voi seurata aluevaltuuston kokousta verkosta tai vaihtoehtoisesti paikan päällä kokouskutsussa ilmoitetusta paikasta.

 

Edustus aluevaltuuston kokouksessa

 

Hallintosäännön 12 § mukaan aluehallituksen puheenjohtajan, hyvinvointialuejohtajan ja palvelualuejohtajien on oltava läsnä aluevaltuuston kokouksessa. Heidän poissaolonsa ei estä asioiden käsittelyä.

 

Aluehallituksen jäsenillä on läsnäolo-oikeus.

 

Edellä mainituilla henkilöillä on oikeus ottaa osaa keskusteluun, mutta ei päätöksen tekemiseen, jollei hän ole samalla valtuutettu.