Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 94



3/01.01.00/2022

 

 

 

Aluevaltuusto 13.12.2022 § 94

 

§ 94

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle siirtyväksi ilmoitetun sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen käytössä olevan irtaimen omaisuuden selvitys

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Syrjänen Markus

Virtanen Toni
Rajahalme Ville

 

Päätösehdotus  

 

Aluevaltuusto päättää

1.  Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vastaanottavan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen irtaimen omaisuuden liitteen mukaisesti ja

2. todeta, että siirtyvän irtaimen omaisuuden lopulliset tasearvot vahvistuvat vuonna 2023, kun omaisuutta luovuttavien organisaatioiden vuoden 2022 tilinpäätökset on vahvistettu.

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Aluevaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Selostus 

 

 

Liitteet

1

Hyvinvointialueelle siirtyvä irtain omaisuus / Lös egendom som överförs direkt på välfärdsområdets ansvar

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

Päätöshistoria

 

Aluehallitus 28.11.2022 § 190

 

§ 190

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

 

 

Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna

 


Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää

1.  Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vastaanottavan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen irtaimen omaisuuden liitteen mukaisesti ja

2. todeta, että siirtyvän irtaimen omaisuuden lopulliset tasearvot vahvistuvat vuonna 2023, kun omaisuutta luovuttavien organisaatioiden vuoden 2022 tilinpäätökset on vahvistettu.

Lisäksi aluehallitus päättää todeta, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue käynnistää välittömästi Oy Apotti Ab:n ja sen osakkaiden kanssa neuvottelut osakassopimuksen uudistamisesta sen vuoksi, ettei osakassopimus ja siihen perustuvat sopimukset ole sellaisenaan sovellettavissa vuoden 2023 alussa kuntien osakkuuksien ja sitoumusten siirtyessä hyvinvointialueelle.

 

Käsittely 

 

 

 

Päätös

Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Selostus 

Irtaimen omaisuuden siirtymisen tausta

 

Hyvinvointialueelle siirtyvät sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämiseen liittyvä irtain omaisuus 1.1.2023 lähtien, jolleivat hyvinvointialue ja kunta toisin sovi.

 

Vastaanotettavalla irtaimella omaisuudella turvataan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tuotannon jatkuvuus ja edelleen turvallinen siirtymä 1.1.2023 alkaen.

 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle irtainta omaisuutta luovuttavat Espoon kaupunki, Hangon kaupunki, Inkoon kunta, Karkkilan kunta, Kauniaisten kaupunki, Kirkkonummen kunta, Lohjan kaupunki, Raaseporin kaupunki, Siuntion kunta, Vihdin kunta, Perusturvakuntayhtymä Karviainen, Koulutuskuntayhtymä Omnia sekä Koulutuskuntayhtymä Luksia.

 

Päätöksenteosta kunnissa ja selvitysten sisällöstä

 

Kaikki kunnat ja kuntayhtymät ovat toimittaneet voimaanpanolain 26 §:n mukaisen selvityksen sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen käytössä olevasta siirtyvästä irtaimesta omaisuudesta 28.2.2022 mennessä. Aluevaltuusto on 29.3.2022 § 27 tekemällään päätöksellä ottanut siirtyvää irtainta omaisuutta koskevat selvitykset ja esitykset vastaan ja merkinnyt ne tiedoksi sekä päättänyt, että asia saatetaan uudelleen aluehallituksen valmisteluun ja tuodaan aluevaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Kunnan on voimaanpanolain 26 § 3 momentin mukaisesti tullut täydentää antamaansa selvitystä 30.6.2022 mennessä, jos siirtyvässä irtaimessa omaisuudessa on tapahtunut olennaisia muutoksia selvityksen antamisen jälkeen, ja jos hyvinvointialue on katsonut selvityksen täydentämisen tarpeelliseksi. Irtainta omaisuutta hyvinvointialueelle luovuttavista organisaatioista Espoon kaupunki, Hangon kaupunki, Inkoon kunta, Kauniaisten kaupunki, Kirkkonummen kunta, Lohjan kaupunki, Raaseporin kaupunki, Siuntion kunta, Vihdin kunta, Peruspalvelukuntayhtymä Karviainen sekä Koulutuskuntayhtymä Omnia ovat täydentäneet selvitystään 30.6.2022 mennessä.

 

Yleisseuraannon nojalla siirtyviksi esitetty irtain omaisuus on pääsääntöisesti sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämiseen liittyviä pysyvien vastaavien hyödykkeitä ja muuta olennaista käyttötalouden irtainta omaisuutta.

 

Selvitysten käsittely hyvinvointialueella ja merkittävimmät muutokset

 

Hyvinvointialue on käsitellyt 30.6.2022 mennessä toimitetut omaisuuden siirtoselvitysten täydennykset ja päivittänyt niiden perusteella hyvinvointialueelle siirtyvän irtaimen omaisuuden luettelon liitteen mukaisesti.

 

Siirtyvän irtaimen omaisuuden käsittelyssä täsmennettiin muun muassa lakisääteistä rekisteröintiä vaativien hyödykkeiden kokonaisuutta. Käsittelyssä muodostettiin myös alustava näkemys hyvinvointialueen aloittavasta taseesta siirtyvän omaisuuden osalta.

 

Tarkat hyvinvointialueelle siirtyvät tasearvot varmistuvat vasta vuoden 2023 aikana, kun luovuttavat organisaatiot ovat vahvistaneet vuoden 2022 tilinpäätöksen. Hyvinvointialueen vastaanottaman irtaimen omaisuuden tasearvon tulee vastata kunnilta siirtyvän irtaimen omaisuuden tasearvoa.

 

Siirtyvien omaisuuserien käsittelyssä selvitettiin myös kuntien ilmoittamat siirtyvät yhtiöomistukset ja osakemäärät. Yhtiöomistusten selvityksessä kartoitettiin omistusten siirtyminen hyvinvointialueelle ja hyvinvointialueelta vaaditut toimenpiteet omistuksen siirrossa.

 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle on siirtymässä Oy Apotti Ab:n osakkeita, jonka perusteella hyvinvointialueesta tulee yhtiön osakas. Osakkeita siirtyy Kauniaisten kaupungilta sekä Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen kunnilta. Yhtiön tuottama potilastietojärjestelmä on tuotantokäytössä tällä hetkellä vain Kauniaisten kaupungissa.

 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kannalta on tarkoituksenmukaista käynnistää välittömästi neuvottelut Oy Apotti Ab:n ja sen osakkaiden kanssa osakassopimuksen uudistamisesta sen vuoksi, ettei osakassopimus ja siihen perustuvat sopimukset ole sellaisenaan sovellettavissa vuoden 2023 alussa kuntien osakkuuksien ja sitoumusten siirtyessä hyvinvointialueelle.

 

Samanaikaisesti hyvinvointialueella käynnistetään asiakas- ja potilastietojärjestelmien yhtenäistämisselvitys osana palvelustrategian ja digitiekartan valmistelua.

 

Siirtyvän irtaimen omaisuuden erien tase- tai jäännösarvot:

 

Pysyvien vastaavien hyödykkeet  5 293 914,79 euroa

Omistetut ajoneuvot   5 847 759,69 euroa

Varastot    6 482 544,09 euroa

Leasing-rahoitetut ajoneuvot  7 554 049,45 euroa

Muut leasing-vastuut   2 339 178,52 euroa

 

Siirtyvän omaisuuden arvioitu tasearvo on yhteensä 17 624 218,57 euroa. Tasearvo ja siirtyvän omaisuuden yksityiskohdat voivat päivittyä vielä vuoden 2022 aikana. Luvut eivät sisällä siirtyvien yhtiöomistusten tasearvoja. Tarkempi omaisuusryhmittäinen erittely siirtyvistä omaisuuseristä on esitetty liitteessä.

 

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 28 § mukaan aluevaltuusto käsittelee kuntien antamat selvitykset ja päättää niiden perusteella irtaimen omaisuuden, lomapalkkavelan, sopimusten ja vastuiden siirtymisestä hyvinvointialueelle ja hyvinvointialueen vastuulle.

 

 

 

 

Liitteet

Oheismateriaali

Tiedoksi

Päätöshistoria

 

Aluevaltuusto 29.03.2022 § 27

 

 

§ 27

 

Valmistelijat / lisätiedot:

 

 etunimi.sukunimi@luvn.fi

 

Päätösehdotus  

 

Aluevaltuusto päättää

1. ottaa omaisuutta koskevan liitteen mukaisen selvityksen ja esityksen vastaan ja merkitsee sen tiedoksi, ja

2. että asia saatetaan uudelleen aluehallituksen valmisteluun ja tuodaan aluevaltuuston hyväksyttäväksi.

 

 

 

 

 

Käsittely 

 

 

Päätös

Aluevaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Selostus 

 

 

Päätöshistoria

 

Aluehallitus 22.03.2022 § 22

 

 

 

Päätösehdotus Valmistelujohtaja, talous Ville Rajahalme

 

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää

1. ottaa omaisuutta koskevan liitteen mukaisen selvityksen ja esityksen vastaan ja merkitsee sen tiedoksi, ja

2. että asia saatetaan uudelleen aluehallituksen valmisteluun ja tuodaan aluevaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Käsittely 

 

Päätös

Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Selostus 

Lainsäädäntötausta

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä pelastustoimen järjestämisestä annettujen lakien mukainen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023.

 

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 616/2021 (ns. voimaanpanolaki) 26 § velvoittaa kunnat tekemään viimeistään 28 helmikuuta 2022 hyvinvointialueelle selvityksen 22, 23 ja 25 §:ssä tarkoitetuista sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen käytössä olevista toimitiloista, siirtyvästä irtaimesta omaisuudesta, sopimuksista ja vastuista sekä arvion henkilöstön määrästä, palkkakuluista ja 24 §:n mukaisesta lomapalkkavelasta.

 

Kunnan on voimaanpanolain 26.3 §:n mukaisesti täydennettävä antamaansa selvitystä viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2022, jos siirtyvissä toimitiloissa, siirtyvässä irtaimessa omaisuudessa tai sopimuksissa on tapahtunut olennaisia muutoksia selvityksen antamisen jälkeen ja jos hyvinvointialue katsoo selvityksen täydentämisen tarpeelliseksi.

 

Hyvinvointialueen aluevaltuuston on voimaanpanolain 28 §:ssä säädetyn mukaisesti käsiteltävä kunnalta saatu selvitys viimeistään 31 päivänä maaliskuuta 2022 ja päätettävä sen perusteella 22-25 §:ssä irtaimen omaisuuden, lomapalkkavelan, sopimusten ja vastuiden siirtymisestä hyvinvointialueelle ja hyvinvointialueen vastuulle.

 

Hyvinvointialue voi voimaanpanolain 26.2 §:n nojalla pyytää kunnalta käyttöönsä tarpeellisiksi katsomiaan lisäselvityksiä ja asiakirjoja. Jos hyvinvointialue katsoo, että selvityksen mukaan hyvinvointialueen hallintaan siirtyvät toimitilat, irtaimisto ja sopimukset eivät turvaa sosiaali- ja terveystoimen tai pelastustoimen järjestämistä alueella, hyvinvointialueen on neuvoteltava kunnan kanssa.

 

Voimaanpanolain 40 §:ssä säädetään, että 20 §:ssä tarkoitettujen kuntayhtymien omaisuus ja 23 §:ssä tarkoitettu irtain omaisuus siirtyy hyvinvointialueelle voimaanpanolain nojalla. Edellä 26 §:ssä säädetty selvitys sekä 28 §:ssä tarkoitettu päätös vastaavat omaisuuden saantokirjaa. Hyvinvointialueen on haettava lainhuutoa kuuden kuukauden kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä.

 

Hyvinvointialueelle siirtyvät voimaanpanolain 23 §:n mukaisesti 1 päivänä tammikuuta 2023 sen järjestämisvastuulle kuuluvaan toimintaan liittyvä irtaimisto, irtaimen omaisuuden omistusta, hallintaa ja käyttöä koskevat oikeudet sekä immateriaaliset oikeudet ja luvat. Hyvinvointialueelle eivät kuitenkaan siirry osakeyhtiöiden osakkeet 2 momentissa tarkoitettuja osakkeita lukuun ottamatta. Hyvinvointialueelle siirtyvät sellaisen osakeyhtiön osakkeet, jotka kunta omistaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämistä tai tuottamista varten, jos osakeyhtiön tosiasiallinen päätoimiala on sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen. Edellä 1 ja 2 momentista poiketen hyvinvointialueelle ei siirry sellainen kunnan omistama irtaimisto ja osakkeet, jotka kunta omistaa työterveyshuoltolaissa (1383/2001) säädettyjen velvoitteidensa täyttämiseksi. Edellä 2 momentissa tarkoitettujen osakkeiden siirtymistä lukuun ottamatta kunta ja hyvinvointialue voivat sopia irtaimen omaisuuden siirtymisestä myös toisin kuin 1 momentissa säädetään.

 

Erityishuoltopiirien kuntayhtymät Eteva ja Kårkulla

 

Erityishuoltopiirien kuntayhtymät Eteva ja Kårkulla siirretään varoineen ja velkoineen sekä sitoumuksineen hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023.

 

Kuntayhtymien varat, velat ja sitoumukset liitetään siihen hyvinvointialueeseen, jonka alueeseen kuntayhtymän jäsenkunnat kuuluvat. Jos kuntayhtymän jäsenkunnat kuuluvat useampaan hyvinvointialueeseen, varat, velat ja sitoumukset on jaettava hyvinvointialueiden välillä jäsenkuntien omistusosuuksien suhteessa, paitsi jos varojen, velkojen ja sitoumusten siirrot olisivat hyvinvointialueiden taloudelliseen kantokykyyn nähden vähäisiä. Hyvinvointialueet voivat sopia varojen, velkojen ja sitoumusten jakamisesta myös toisin.

 

Eteva ja Kårkulla eivät ole tämän voimaanpanolain 28 §:n mukaisen päätöksenteon kohteena, eikä niiltä saatuja selvityksiä siten käsitellä tämän päätöksen yhteydessä.

 

Päätöksenteko kunnissa ja selvitysten sisältö

 

Kaikki kunnat ja kuntayhtymä ovat toimittaneet voimaanpanolain 26 §:n mukaisen selvityksen sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen käytössä olevista siirtyvästä irtaimesta omaisuudesta.

 

Selvitykset ovat sisältäneet Länsi-Uudenmaan toimittaman tietopyyntöpohjan mukaisesti tiedot pysyvien vastaavien hyödykkeistä, muusta olennaisesta käyttötalousrahoitteisesta irtaimesta omaisuudesta, omistetuista sekä leasing-rahoitetuista ajoneuvoista, muista leasing-vastuista, lahjoituksista (sisältäen hyvinvointialueelle siirtyvään toimintaan kohdistuvat testamentit), varastoista, muusta aineettomasta omaisuudesta, meneillään oleviin oikeudenkäynteihin liittyvistä korvausvaateista sekä yhtiöomistuksista. Omaisuuden kuvauksen lisäksi tietoihin kuuluu sovellettavilta osin tunnistetieto, tase- tai jäännösarvo taikka hankintahinta, käyttäjäorganisaatio, sijainti sekä tieto siitä, miltä organisaatiolta omaisuus on hyvinvointialueelle siirtymässä.

 

Kuntien ehdottamia siirtyviä yhtiöomistuksia hyvinvointialueelle on seitsemän yhtiön osalta. Näistä neljä on hyvinvointialueen alustavan analyysin perusteella suoraan lain nojalla siirtyviä yhtiöomistuksia, ja kaksi siirtyviä yhtiöomistuksia, mikäli hyvinvointialue ja kunta niin sopivat. Yhden yhtiöomistuksen luokittelun osalta analyysi on vielä kesken.

 

Selvitysten käsittely hyvinvointialueella

 

Hyvinvointialue on vastaanottanut siirtokokonaisuutta koskevan selvityksen. Hyvinvointialueen tiedossa on, että osa selvityksistä on kuntien ja kuntayhtymien toimesta jouduttu toimittamaan puutteellisina lyhyestä valmisteluajasta, henkilöstön vähyydestä ja vaadittavien selvitysten laajuudesta johtuen.

 

Hyvinvointialueen tehtävänä on turvata palveluiden jatkuvuus hyvinvointialueella ja varmistaa palveluiden katkeamaton saatavuus.

Hyvinvointialueen velvollisuutena on ennen siirtyvästä irtaimesta omaisuudesta annetun selvityksen vastaanottamista varmistaa, että siirtokokonaisuus turvaa sosiaali- ja terveystoimen tai pelastustoimen järjestämistä alueella. Voidakseen tehdä arvion siitä, että edellä mainittu toteutuu, on selvitys käytävä huolella läpi.

 

Kuntien ehdottamille siirtyville omaisuuserille on tehty alustava analyysi siitä, ovatko omaisuuserät hyvinvointialueen näkökulmasta selvästi vastaanotettavia eriä vai vaativatko ne kunnilta vielä lisäselvityksen. Omaisuuslistassa omaisuuserät on luokiteltu sen mukaan, onko selvitys omaisuuserän osalta selvä vai vaatiiko ilmoitettu omaisuuserä lisäselvityksen kunnalta.

 

Merkittävä osa lisäselvitystarpeista liittyy siirtyväksi ehdotetun omaisuuden tasearvoihin tai niiden puuttumiseen, mutta myös muita lisäselvitystarpeita on havaittu. Voimaanpanolain 26 §:n mukaiset lisäselvityspyynnöt pyritään lähettämään kunnille maalis-huhtikuun aikana.

 

Siirtyvien omaisuuserien käsittelyssä on tärkeää tunnistaa hyvinvointialueen toiminnan alkuvaiheeseen ajoittuvat uudet hankintatarpeet, jotta varsinaisen palvelutuotannon toiminnan jatkuvuus varmistetaan. Toinen tärkeä tavoite on lakisääteistä rekisteröintiä vaativien hyödykkeiden, muun muassa tiettyjen lääkinnällisten laitteiden, ajoneuvojen ja kiinteistöjen, osalta saannon yhteydessä suoritettavien rekisterimuutosten kartoittaminen ja valmistelu. Kolmantena tärkeänä tavoitteena on hyvinvointialueen taseen muodostaminen siirtyvän omaisuuden osalta, mikä edellyttää, että omaisuutta siirtävät kunnat toimittavat siirtyvien erien tasearvotiedot hyvinvointialueelle.

 

Tähän mennessä selväksi arvioitujen erien tase- tai jäännösarvo on:

 

-          Pysyvien vastaavien hyödykkeet 3 731 081,64 euroa

-          Omistetut ajoneuvot  5 930 201,75 euroa

-          Leasing-rahoitetut ajoneuvot 7 378 483,01 euroa

-          Muut leasing-vastuut  2 414 299,72 euroa

-          Varastot   6 386 944,09 euroa

-          Lahjoitukset  503 952,84 euroa

 

Selvien omaisuussiirtojen arvo on yhteensä 26 344 963,05 euroa. Luvut eivät sisällä siirtyvien yhtiöomistusten tasearvoja. Tarkempi omaisuusryhmittäinen erittely siirtyvistä omaisuuseristä ja tarkemmista tiedoista löytyy liitteeltä 1 sillä tarkkuudella kuin ne kunnista on hyvinvointialueelle toimitettu.

 

 

Päätöshistoria