RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 125
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 125
Aluehallituksen alaisten viranhaltijoiden päätösten ja lautakuntien päätösten laillisuusvalvonta
Päätösehdotus
Hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahn
Aluehallitus päättää, että se ei ota käsiteltäväkseen aluehallituksen alaisten viranhaltijoiden ja lautakuntien tekemiä seuraavia päätöksiä:
Hyvinvointialuejohtaja
Hankinta
23.8.2023 § 101 Hoitohenkilöstön hankinta
24.8.2023 § 105 Päätös Henkilöajoneuvojen hankinnan keskeyttämisestä
24.8.2023 § 107 Päätös kalustoauton hankinnan keskeyttämisestä
Konserniohjausasiat
23.8.2023 § 102 Päätös Oy Apotti Ab:n takausvastuiden tarkentamisesta
23.8.2023 § 104 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimintaohjeen antaminen Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen
Yleiset asiat
23.8.2023 § 106 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen Puolustusvoimille tuottamia palveluja koskevan sopimuksen hyväksyminen
Palvelualuejohtaja, ikääntyneiden palvelut
Yleiset asiat
24.8.2023 § 16 Lausunto ARA hakemukseen Raaseporin kaupungin Tammisaareen suunniteltuun iäkkäiden
palvelutalohankkeeseen
Palvelualuejohtaja, yhteiset sosiaali- ja terveyspalvelut
Yleiset asiat
31.8.2023 § 26 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen pandemiavalmiussuunnitelman luonnoksesta
Palvelualuejohtaja, vammaispalvelut
Henkilöstöasiat
28.8.2023 § 14 Johtava sosiaalityöntekijä, täyttämättä jättäminen, vakinainen virkasuhde. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Vammaispalvelut, Vammaissosiaalityö, Espoon ja Kauniaisten
vammaissosiaalityö, työavain LUVN-06-127-23.
Pelastusjohtaja
Yleiset asiat
25.8.2023 § 52 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen lausunto luonnoksesta sisäministeriön asetukseksi pelastustoimen tilannekuvatoiminnasta
25.8.2023 § 53 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen lausunto valtioneuvoston asetuksesta valtakunnallisten ja alueellisten tilanne- ja johtokeskusjärjestelyiden ja muun pelastustoiminnan johtamisen edellytyksenä olevan erityisvalmiuden kokoamisesta
28.8.2023 § 54 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi yhteistoiminnasta
väestönsuojeluun varautumisessa
Aluehallituksen alaisten lautakuntien pöytäkirjat
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 28.8.2023
Palvelut ja resurssit -lautakunta 29.8.2023
Käsittely
Päätös
Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Hyvinvointialuelain 97 § mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Aluehallituksen päätöksen 31.5.2022 § 56 mukaan, sille ilmoitetaan otto-oikeuden käyttämistä varten lautakuntien, hyvinvointialuejohtajan, palvelualuejohtajien, konsernipalvelujen johtajan ja palvelutuotannon johtajan päätökset. Aluehallituksen alaisia lautakuntia ovat palvelut ja resurssit -lautakunta, tulevaisuus- ja kehittämislautakunta sekä valmius- ja turvallisuuslautakunta.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa hyvinvointialuelain 139 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Hyvinvointialuelain 97 § mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus- tai valvontamenettelyä koskevia asioita;
2. yksilöön kohdistuvia terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3. 54 §:ssä tarkoitetulle hyvinvointialueiden yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset hyvinvointialueet niin sopivat.
Aluehallituksen alaisten lautakuntien pöytäkirjat ovat luettavissa hyvinvointialueen verkkosivuilla osoitteessa https://luhva-d10julk.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_handlers&id=
Aluehallituksen alaisten viranhaltijoiden päätökset ovat luettavissa hyvinvointialueen verkkosivuilla osoitteessa https://www.luvn.fi/fi/viranhaltijapaatokset.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |