Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta
Pöytäkirja 07.03.2024/Pykälä 13



242/02.05.02/2022

 

 

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 07.03.2024 § 13

 

§ 13

Oikaisuvaatimuksen käsittely koskien tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan 14.12.2023 § 66 päätöstä ehdotuksista avustusta hakeneista järjestöistä, joille ei myönnetä avustusta vuonna 2024

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Österman Pilvi

Henrik Koivula

 

Päätösehdotus Konsernipalvelujen johtaja Syrjänen Markus

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päättää hylätä Non Fighting Generation ry:n oikaisuvaatimuksen seuraavin perustein:

Talousarviossa järjestöavustuksiin varattua määrärahaa on leikattu osana talouden sopeuttamisen lisätoimenpiteitä. Oikaisuvaatimuksen tekijän aiemmin saaman avustuksen määrän ei voida katsoa luovan sille pysyvää oikeutta tiettyyn määrärahaan avustuksia jaettaessa.  Hakemuksen arvioinnissa hyvinvointialueelle ei ole ilmennyt sellaista järjestön kanssa tehtävää yhteistyötä, jonka perusteella avustusta olisi harkinnanvaraisesti voitu myöntää. Hyvinvointialue on avustuksia myöntäessään noudattanut päätettyjä myöntämisperiaatteita ja käyttänyt harkintaansa talousarviossa päätettyjen määrärahojen puitteissa.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä olisi syytä muuttaa tai kumota. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen.

Käsittely 

 

 

Päätös

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Selostus 

 

Oikaisuvaatimus

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt hyvinvointialuelain (611/2021) mukaisen oikaisuvaatimuksen koskien tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan 14.12.2023 § 66 päätöstä avustusta hakeneista järjestöistä, joille ei myönnetä avustusta vuonna 2024.

 

Hyvinvointialuelain 139 §:n 1 momentin mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa vaatia siihen oikaisua. Oikaisuvaatimus tehdään 2 momentin mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

 

Oikaisuvaatimuksen saa lain hyvinvointialueesta 142 §:n 1 momentin mukaan tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimus on tehtävä hyvinvointialuelain 143 §:n mukaan 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

 

Oikaisuvaatimus on saapunut 29.1.2024 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon.

 

Oikaisuvaatimus on saapunut säädetyssä määräajassa. Oikaisuvaatimuksen tekijä on asianosainen.

 

Oikaisuvaatimuksessa esitetyt vaatimukset ja perusteet

 

Non Fighting Generation ry (oikaisuvaatimuksen tekijä) pyytää oikaisussaan, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue myöntää oikaisuvaatimuksen tekijälle järjestöavustuksen haetun suuruisena 14 000 euroa, tai vähintään 8 000 euroa. Oikaisuvaatimuksen perusteina oikaisuvaatimuksen tekijä viittaa siihen, että 8 000 euron avustuksella se pystyisi tarjoamaan saman määrän toimintaa kuin vuonna 2023. Oikaisuvaatimuksen tekijän hakemalla 14 000 euron avustuksella se pystyisi tarjoamaan ohjausta useammalle nuorelle kasvavan tarpeen huomioiden. Oikaisuvaatimuksen tekijä vetoaa lisäksi ohjattujen asiakkaiden palvelujen jatkuvuuteen sekä nuoriin kohdistuvan ehkäisevän työn merkitykseen.

 

Hyvinvointialueen kanta oikaisuvaatimukseen

 

Kunnat ovat aiemmin voineet jakaa alueensa terveyttä ja hyvinvointia edistäville järjestöille avustuksia laajempaa harkintaa käyttäen. Järjestämislain 7 §:n (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021) mukaan hyvinvointialueen tulee tehdä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä muun muassa yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Lisäksi hyvinvointialueen on edistettävä järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue toimeenpani vuoden 2023 järjestöavustukset maksuun aluehallituksen 10.10.2022 § 138 päätöksen mukaisesti. Päätös noudatti kuntien ja kaupunkien järjestöavustuspäätöksiä vuodelle 2022, koska hyvinvointialueen laatimia järjestöavustusten myöntämisperiaatteita ei ollut vielä vahvistettu vuodelle 2023. Vuoden 2023 myönnettyihin järjestöavustuksiin huomioitiin lisäksi poikkeuksellisesti vuonna 2021 koronapandemian johdosta jakamattomiksi jääneet avustukset.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä haki 14 000 euroa yleisavustusta hyvinvointialueen sähköiseen hakujärjestelmään 23.10.2023 toimittamallaan avustushakemuksella. Avustuksena haettavan summasta järjestö ilmoitti kohdentuvan henkilöstökustannuksiin 11 800 euroa ja retkiin 200 euroa sekä muihin kustannuksiin 2000 euroa.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä haki järjestöavustusta toimintaan, jonka tavoitteena on länsiuusimaalaisten 8–24-vuotiaiden lasten ja nuorten väkivaltaisen oireilun vähentäminen. Järjestötyön kohteena ilmoitettiin olevan lastensuojelun kautta ohjautuvat lapset ja nuoret, joilla on todettu rajua väkivaltaista oireilua. Avustushakemus pisteytettiin käyttöönotetun pisteytysjärjestelmän mukaisesti, sen saaden 18 pistettä. Pisteiden perusteella hakemus ei sisältynyt rahoitettavaan yleisavustuskokonaisuuteen, johon määrärahan puitteissa sisältyivät harkinnan mukaisesti vähintään 19 pistettä saaneet avustushakemukset, joiden pisteytyksen perusteella katsottiin tukevan parhaiten palvelualueiden toimintaa ja joissa kuvattiin järjestöjen välinen yhteistyön toteutuminen sekä järjestön toteuttama viestintä digitaalisessa kanavassa.

 

Hyvinvointialue myöntää avustuksia määrärahansa ja myöntämisperiaatteidensa mukaisesti, käyttäen harkintaansa avustuksia myönnettäessä. Hakemuksen arviointiin on osallistunut lasten, nuorten ja perheiden palvelualue. Hakemuksen arvioinnissa hyvinvointialueelle ei ole ilmennyt sellaista järjestön kanssa tehtävää yhteistyötä, jonka perusteella avustusta olisi harkinnanvaraisesti voitu myöntää.

 

Lopuksi

 

Hyvinvointialueen aluevaltuusto on 12.12.2023 § 70 päättänyt talousarviosta vuodelle 2024. Talousarviossa järjestöavustuksiin varattua määrärahaa on leikattu osana talouden sopeuttamisen lisätoimenpiteitä. Oikaisuvaatimuksen tekijän aiemmin saaman avustuksen määrän ei voida katsoa luovan sille pysyvää oikeutta tiettyyn määrärahaan avustuksia jaettaessa.  Hyvinvointialue on avustuksia myöntäessään noudattanut päätettyjä myöntämisperiaatteita ja käyttänyt harkintaansa talousarviossa päätettyjen määrärahojen puitteissa.

 

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä olisi syytä muuttaa tai kumota. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen.

 

 

 

 

Liitteet

1

Asianosaisen oikaisuvaatimus koskien tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan 14.12.2023 § 66 päätöstä ehdotuksista avustusta hakeneista järjestöistä, joille ei myönnetä avustusta vuonna 2024

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

Täytäntöönpano

 

 

 

 

 

 

Päätöshistoria