Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta
Pöytäkirja 07.03.2024/Pykälä 16



iito242/02.05.02/2022

 

 

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 07.03.2024 § 16

 

§ 16

Oikaisuvaatimuksen käsittely koskien tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan 14.12.2023 § 64 päätöstä yleisavustuksina jaettavien järjestöavustusten myöntämisestä

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Österman Pilvi

Henrik Koivula

 

Päätösehdotus Konsernipalvelujen johtaja Syrjänen Markus

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päättää hylätä Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU ry:n oikaisuvaatimuksen seuraavin perustein:

Talousarviossa järjestöavustuksiin varattua määrärahaa on leikattu osana talouden sopeuttamisen lisätoimenpiteitä. Oikaisuvaatimuksen tekijän aiemmin saaman avustuksen määrän ei voida katsoa luovan sille pysyvää oikeutta tiettyyn määrärahaan avustuksia jaettaessa. Avustusta hakeneiden järjestöjen jäsenmäärä ei ole toiminut avustusten myöntämisperusteena.  Hyvinvointialue on avustuksia myöntäessään noudattanut päätettyjä myöntämisperiaatteita, toiminut tasapuolisesti ja käyttänyt harkintaansa talousarviossa päätettyjen määrärahojen puitteissa.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä olisi syytä muuttaa tai kumota. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen.

Käsittely 

 

 

Päätös

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Selostus 

Oikaisuvaatimus

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt hyvinvointialuelain (611/2021) mukaisen oikaisuvaatimuksen koskien tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan 14.12.2023 § 64 päätöstä yleisavustuksina jaettavien järjestöavustusten myöntämisestä.

 

Hyvinvointialuelain 139 §:n 1 momentin mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa vaatia siihen oikaisua. Oikaisuvaatimus tehdään 2 momentin mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

 

Oikaisuvaatimuksen saa lain hyvinvointialueesta 142 §:n 1 momentin mukaan tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimus on tehtävä hyvinvointialuelain 143 §:n mukaan 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

 

Oikaisuvaatimus on saapunut 12.2.2024 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon.

 

Oikaisuvaatimus on saapunut säädetyssä määräajassa. Oikaisuvaatimuksen tekijä on asianosainen.

 

Oikaisuvaatimuksessa esitetyt vaatimukset ja perusteet

 

Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU ry (oikaisuvaatimuksen tekijä) on esittänyt, että avustuspäätös tulisi tarkastella uudelleen ja myönnetyn avustusmäärän tulisi olla lähempänä anottua avustuksen määrää. Oikaisuvaatimuksen tekijä esittää oikaisuvaatimuksessaan perusteiksi, että avustuspäätöksessä ei ole otettu tasapuolisesti huomioon vaadittuja yleisperiaatteita. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä viittaa siihen, että lähes kaikille hakijoille on myönnetty 1000 euron avustus toiminnan laajuudesta riippumatta. Oikaisuvaatimuksen tekijä on myös vedonnut siihen, että myönnetyt avustukset ovat olleet aiemmin määrältään suurempia, kuin mitä nyt on päätetty.

 

Hyvinvointialueen kanta oikaisuvaatimukseen

 

Kunnat ovat aiemmin voineet jakaa alueensa terveyttä ja hyvinvointia edistäville järjestöille avustuksia laajempaa harkintaa käyttäen. Järjestämislain 7 §:n (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021) mukaan hyvinvointialueen tulee tehdä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä muun muassa yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Lisäksi hyvinvointialueen on edistettävä järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue toimeenpani vuoden 2023 järjestöavustukset maksuun aluehallituksen 10.10.2022 § 138 päätöksen mukaisesti. Päätös noudatti kuntien ja kaupunkien järjestöavustuspäätöksiä vuodelle 2022, koska hyvinvointialueen laatimia järjestöavustusten myöntämisperiaatteita ei ollut vielä vahvistettu vuodelle 2023. Vuoden 2023 myönnettyihin järjestöavustuksiin huomioitiin lisäksi poikkeuksellisesti vuonna 2021 koronapandemian johdosta jakamattomiksi jääneet avustukset.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä haki avustushakemuksessaan 20 760 euron suuruista yleisavustusta vuodelle 2024 kohdentuen munuais- ja maksasairaille sekä elinsiirronsaaneille ja heidän läheisilleen. Hakemuksessaan oikaisuvaatimuksen tekijä kuvaa toiminnassa olevan potilaiden ja heidän läheistensä lisäksi asiantuntijoita ja hoitoyksiköiden henkilöstöä, mikä takaa sujuvan yhteistyön eri toimijoiden välillä.
Oikaisuvaatimuksen tekijän hakeman avustuksen määrä perustuu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen jäsenten osuuteen sen kokonaiskuluista.

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päätti 14.12.2024 § 64 myöntää oikaisuvaatimuksen tekijälle 1000 euron yleisavustuksen vuodelle 2024 vertaistukitoimintaan. Vuoden 2024 järjestöavustukset myönnettiin lautakunnan 3.10.2023 § 42 päättämien myöntämisperiaatteiden mukaisesti.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijän hakemus pisteytettiin käytössä olevan pisteytysjärjestelmän mukaisesti. Järjestön avustushakemus sai 19 pistettä ja sisältyi avustettavaan kokonaisuuteen, johon sisältyivät kaikki vähintään 19 pistettä saaneet avustushakemukset, joiden pisteytyksen perusteella katsottiin tukevan parhaiten palvelualueiden toimintaa ja joissa kuvattiin järjestöjen välinen yhteistyön toteutuminen sekä järjestön toteuttama viestintä digitaalisessa kanavassa. Avustusta hakeneiden järjestöjen jäsenmäärä ei ole toiminut myöntämisperusteena, jolloin hakijoiden yhdenvertainen asema hakijoina voitiin taata.

 

Potilasjärjestöille myönnetyt avustukset arvioitiin samoin perustein, kuten muillekin väestöryhmille kohdennetut hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen myönnettävät järjestöavustukset: sekä palvelujen kanssa tehtävän yhteistyön näkökulmasta että siitä, miten hyvin järjestön toiminta tukee hyvinvointialueen perustehtävää sekä palvelustrategian toteutumista.

 

Hakemuksessaan tai oikaisuvaatimuksessaan oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole kuvannut sellaista hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa tai yhteistyötä hyvinvointialueen palveluiden kanssa, joka toimisi perusteluna avustuspäätöksen muuttamiseksi.

 

Lopuksi

 

Hyvinvointialueen aluevaltuusto on 12.12.2023 § 70 päättänyt talousarviosta vuodelle 2024. Talousarviossa järjestöavustuksiin varattua määrärahaa on leikattu osana talouden sopeuttamisen lisätoimenpiteitä. Oikaisuvaatimuksen tekijän aiemmin saaman avustuksen määrän ei voida katsoa luovan sille pysyvää oikeutta tiettyyn määrärahaan avustuksia jaettaessa. Avustusta hakeneiden järjestöjen jäsenmäärä ei ole toiminut avustusten myöntämisperusteena.  Hyvinvointialue on avustuksia myöntäessään noudattanut päätettyjä myöntämisperiaatteita, toiminut tasapuolisesti ja käyttänyt harkintaansa talousarviossa päätettyjen määrärahojen puitteissa.

 

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä olisi syytä muuttaa tai kumota. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen.

 

 

Liitteet

1

Asianosaisen oikaisuvaatimus koskien tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan 14.12.2023 § 64 päätöstä yleisavustuksina jaettavien järjestöavustusten myöntämisestä

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

Täytäntöönpano

 

 

 

 

 

 

Päätöshistoria