RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta
Pöytäkirja 07.03.2024/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
27/00.01.02/2022
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 07.03.2024 § 18
§ 18
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan 16.11.2023 § 59 päätöksen tarkistaminen koskien vuoden 2024 kokousaikataulua
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Hirvilammi Markus |
Henrik Koivula |
Päätösehdotus Konsernipalvelujen johtaja Syrjänen Markus
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päättää tarkistaa päätöstään 16.11.2023 § 59 siten, että lautakunta pitää ylimääräisen kokouksen 8.4. klo 17 alkaen.
Käsittely
Käsittelyn aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti:
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päättää tarkistaa päätöstään 16.11.2023 § 59 siten, että lautakunta pitää ylimääräisen kokouksen 8.4. klo 18 alkaen.
Päätös
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta hyväksyi esittelijän muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päätti vuoden 2024 ohjeellisesta kokousaikataulustaan 16.11.2023 § 59 siten, että vuoden 2024 kevään kokoukset pidetään seuraavina ajankohtina:
- torstai 7.3. klo 17 alkaen
- torstai 16.5. klo 17 alkaen.
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan on tarkoitus antaa lausuntonsa palvelustrategian palvelujen verkostojen linjauksista. Edellä mainitun lausunnon käsittely ei ole mahdollista vielä maaliskuun kokouksessa, jonka vuoksi lautakunnalle ehdotetaan pidettäväksi uutta kokousta maanantaina 8.4. klo 17 alkaen.
Hallintosäännön 68 § mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Liitteet
|
|
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
|
|
Täytäntöönpano
|
|
|
|
Päätöshistoria
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 16.11.2023 § 59
§ 59
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
|
Päätösehdotus Konsernipalvelujen johtaja Syrjänen Markus
Konsernipalveluiden johtajan ollessa estynyt, asia esitellään vs. konsernipalvelujen johtaja Rajahalmeen toimesta.
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päättää, että sen kokoukset pidetään vuonna 2024 seuraavina ajankohtina:
- torstai 7.3. klo 17 alkaen
- torstai 16.5. klo 17 alkaen
- torstai 5.9. klo 17 alkaen
- torstai 31.10. klo 17 alkaen.
Käsittely
Päätös
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.