Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta
Pöytäkirja 07.03.2024/Pykälä 5



242/02.05.02/2022

 

 

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 07.03.2024 § 5

 

§ 5

Oikaisuvaatimuksen käsittely koskien tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan 14.12.2023 § 65 päätöstä kumppanuusavustuksina jaettavien järjestöavustusten myöntämisestä

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Österman Pilvi

Henrik Koivula

 

Päätösehdotus Konsernipalvelujen johtaja Syrjänen Markus

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päättää hylätä Hyvä Arki ry:n oikaisuvaatimuksen seuraavin perustein:

Talousarviossa järjestöavustuksiin varattua määrärahaa on leikattu osana talouden sopeuttamisen lisätoimenpiteitä. Oikaisuvaatimuksen tekijän aiemmin saaman avustuksen määrän ei voida katsoa luovan oikaisuvaatimuksen tekijälle pysyvää oikeutta tiettyyn määrärahaan avustuksia jaettaessa.  Hyvinvointialue on avustuksia myöntäessään noudattanut päätettyjä myöntämisperiaatteita, toiminut tasapuolisesti ja käyttänyt harkintaansa talousarviossa päätettyjen määrärahojen puitteissa.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä olisi syytä muuttaa tai kumota. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen.

Käsittely 

Tämän asian käsittelyn aikana käytiin yleiskeskustelu koskien järjestöavustuksista tehtyjä oikaisuvaatimuksia § 5–17 osalta.

 

Päätös

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Selostus 

Oikaisuvaatimus

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt hyvinvointialuelain (611/2021) mukaisen oikaisuvaatimuksen koskien tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan 14.12.2023 § 65 päätöstä kumppanuusavustuksina jaettavien järjestöavustusten myöntämisestä.

 

Hyvinvointialuelain 139 §:n 1 momentin mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa vaatia siihen oikaisua. Oikaisuvaatimus tehdään 2 momentin mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.

 

Oikaisuvaatimuksen saa lain hyvinvointialueesta 142 §:n 1 momentin mukaan tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen.

 

Oikaisuvaatimus on tehtävä hyvinvointialuelain 143 §:n mukaan 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

 

Oikaisuvaatimus on saapunut 4.1.2024 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon.

 

Oikaisuvaatimus on saapunut säädetyssä määräajassa. Oikaisuvaatimuksen tekijä on asianosainen.

 

Oikaisuvaatimuksessa esitetyt vaatimukset ja perusteet

 

Hyvä Arki ry (oikaisuvaatimuksen tekijä) vetoaa oikaisussaan siihen, että oikaisuvaatimuksen tekijä on aiemmin saanut avustusta Espoon kaupungilta toimintaan sekä vuokra- ja toimitilakustannuksiin. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa vuonna 2023 tuen määrä on pysynyt ennallaan.

 

Oikaisuvaatimuksen perusteina oikaisuvaatimuksen tekijä on vedonnut tasapuolisuusperiaatteeseen sekä järjestön toiminnan vaikuttavuuteen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Oikaisuvaatimuksen tekijä on esittänyt esimerkkejä toimintansa vaikuttavuudesta ml. olevansa alueella eniten elintarvikkeita jakava järjestö, ympärivuotisen mahdollisuuden työkokeiluihin ja palkkatukityön sekä maahanmuuttajien kotoutumista tukevan toiminnan.

 

Hyvinvointialueen kanta oikaisuvaatimukseen

 

Kunnat ovat aiemmin voineet jakaa alueensa terveyttä ja hyvinvointia edistäville järjestöille avustuksia laajempaa harkintaa käyttäen. Järjestämislain 7 §:n (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021) mukaan hyvinvointialueen tulee tehdä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä muun muassa yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Lisäksi hyvinvointialueen on edistettävä järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue toimeenpani vuoden 2023 järjestöavustukset maksuun aluehallituksen 10.10.2022 § 138 päätöksen mukaisesti. Päätös noudatti kuntien ja kaupunkien järjestöavustuspäätöksiä vuodelle 2022, koska hyvinvointialueen laatimia järjestöavustusten myöntämisperiaatteita ei ollut vielä vahvistettu vuodelle 2023. Vuoden 2023 myönnettyihin järjestöavustuksiin huomioitiin lisäksi poikkeuksellisesti vuonna 2021 koronapandemian johdosta jakamattomiksi jääneet avustukset.

 

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päätti 3.10.2024 § 42 hyvinvointialueen järjestöavustusten myöntämisperiaatteet vuodelle 2024 myönnettäviin järjestöavustuksiin. Avustusten myöntämisestä päätettiin aluevaltuuston myöntämän määrärahan puitteissa. Käyttöönotettu pisteytysjärjestelmä tuki avustushakemusten vertailua asetettuihin myöntämisperiaatteisiin ja mahdollisti järjestöjen yhdenvertaisen kohtelun hakijoina.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä haki määräaikaan mennessä, sähköisen hakujärjestelmään saapuneessa avustushakemuksessaan vuodelle 2024 toimitilakustannuksiin yhteensä 75 834 euroa ja muuta toiminta-avustusta 50 000 euroa, yhteensä 125 834 euroa. Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta myönsi järjestölle kumppanuusavustuksena yhteensä 80 000 euroa vuokrakustannusten kattamiseen 14.12.2023 § 65. Oikaisuvaatimuksen tekijän oikaisuvaatimukseen toimittamat lisätiedot koskien kohderyhmän toiminnan erittelyä on huomioitu, eivätkä ne anna perustetta avustuspäätöksen muuttamiseen.

 

Hyvinvointialue on kohdentanut erikseen ruoka-apujärjestöille sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvointialueelle myöntämää ruoka-avun alueelliseen järjestämiseen tarkoitettua valtionapua yhteensä 168 050 euroa (VN25268/2023). Oikaisuvaatimuksen tekijä on päätöksen mukaisesti hankkeen osatoteuttajana, kahdeksan muun järjestön ohella. Valtionapu ruoka-avun järjestämiseen tulee päätöksen mukaisesti käyttää vuoden 2024 aikana ja järjestö voi valtionavun turvin kattaa ruoka-aputoiminnan henkilöstö-, vuokra-, toimitila-, sekä matkakustannuksia. Hyvinvointialueen on huomioitava järjestö- ja valtionavustuksia myöntäessään niiden

kilpailuvaikutukset Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeiden mukaisesti (Policy Brief 4/2022). Erillinen avustus on huomioitu osana harkintaa oikaisuvaatimuksen tekijälle myönnettävässä kumppanuusavustuksessa.

 

Hyvinvointialue ei ole voinut arvioida järjestötoiminnan vaikuttavuutta yksinomaan järjestöjen jäsenmäärien tai niiden toiminnan laajuuden mukaisesti. Hyvinvointialue on katsonut, että avustusten kohdentaminen myöntämisen periaatteiden ja vähimmäispisteytyksen täyttäville järjestöille, on ollut yhdenvertainen ja vaikuttavin tapa toteuttaa järjestöavustusten myöntäminen.

 

Lopuksi

 

Hyvinvointialueen aluevaltuusto on 12.12.2023 § 70 päättänyt talousarviosta vuodelle 2024. Talousarviossa järjestöavustuksiin varattua määrärahaa on leikattu osana talouden sopeuttamisen lisätoimenpiteitä. Oikaisuvaatimuksen tekijän aiemmin saaman avustuksen määrän ei voida katsoa luovan sille pysyvää oikeutta tiettyyn määrärahaan avustuksia jaettaessa. Hyvinvointialue on avustuksia myöntäessään noudattanut päätettyjä myöntämisperiaatteita, toiminut tasapuolisesti ja käyttänyt harkintaansa talousarviossa päätettyjen määrärahojen puitteissa.

 

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä olisi syytä muuttaa tai kumota. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen.

 

Liitteet

1

Asianosaisen oikaisuvaatimus koskien tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan 14.12.2023 § 65 päätöstä kumppanuusavustuksina jaettavien järjestöavustusten myöntämisestä

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

Täytäntöönpano

 

 

 

 

 

 

Päätöshistoria