RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
126/01.01.01/2022
Aluehallitus 25.03.2024 § 42
§ 42
Eräiden virkojen perustaminen
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Sarekoski Kimmo |
|
Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna
Aluehallitus päättää perustaa kaksi uutta virkaa sekä määrittää perustettavien virkojen kelpoisuusehdot ja palkkauksen liitteenä esitetyn mukaisesti.
Käsittely
Päätös
Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulee julkisen vallan käyttäjänä perustaa toimintansa organisoimiseksi riittävä määrä erilaisia virkoja, joiden avulla hyvinvointialue jäsentää toimintansa. Vuosien 2022–23 kuluessa on perustettu runsaasti virkoja, aina sen mukaan kuin organisaation ja toiminnan valmistelun eteneminen mahdollisti. Nyt esitetään perustettavaksi kaksi uutta virkaa, täydentämään työn ja toiminnan organisointia ja valtuuttamista. Uusia virkoja esitetään perustettavaksi kahta tehtävää varten, joissa arvioidaan käytettävän julkista valtaa.
Molemmat virat esitetään perustettavaksi Ikääntyneiden palvelujen seniori-infoon; asiakasvastaavan ja sosiaaliohjaajan virat tarvitaan päätöksentekoa sisältävien tehtävien hoitoon. Molemmat virat täytetään sisäisesti.
Oheiseen liitteeseen on koottu tiedot edellä selostetun mukaisesti.
Hyvinvointialue voi päätöksellään tiukentaa laissa tai asetuksessa säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Sen sijaan kelpoisuusvaatimuksia ei voida lieventää hyvinvointialueen päätöksellä. Kun kelpoisuusvaatimuksia ei ole säädetty lailla tai asetuksella, hyvinvointialueen toimivaltainen viranomainen harkitsee viran tarkoituksenmukaiset kelpoisuusvaatimukset. Viran kelpoisuusvaatimukset voidaan määrätä hallintosäännön määräyksillä, virkaa perustettaessa tai erillisillä päätöksillä.
Toimivalta
Hallintosäännön § 122 mukaan aluehallitus perustaa muut virat kuin hyvinvointialuejohtajan viran. Virat perustetaan vakinaisina virkoina.
Liitteet
1 | Perustettavat virat - Tjänster som inrättas 25.3.2024 |
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
|
|
Täytäntöönpano
|
|
|
|
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |