Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 29



§ 29

Aluevaltuuston kokouksessa jätetyt aloitteet

 

Päätösehdotus 

Puheenjohtaja toteaa kokouksessa tehdyt aloitteet ja päättää lähettää aloitteet aluehallituksen valmisteltaviksi.

 

Käsittely

 1. varapuheenjohtaja totesi, että hallintosäännön 26 §:n mukaisina aloitteina kokouksen aikana oli jätetty seuraavat aloitteet:

 

Valtuutettu Järvenpään valtuustoaloite: Ikääntyneiden digisyrjäytymisen ehkäisy

 

Valtuutettu Kajavan valtuustoaloite: Maahanmuuttajayhteisöjen hyödyntäminen paloturvallisuuskoulutuksessa

 

Valtuutettu Salovaaran valtuustoaloite: Yksin asuvien palvelutarpeen kartoittaminen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella.

Päätös

1. varapuheenjohtaja totesi kokouksessa tehdyt aloitteet ja päätti lähettää aloitteet aluehallituksen valmisteltavaksi.

 

 

Selostus 

Hallintosäännön 26 §:n mukaan valtuutetuilla on oikeus tehdä aloitteita hyvinvointialueen toimintaan liittyvissä asioissa. Aloitteella on oltava otsikko, joka lyhyesti kuvaa aloitteen pääasiallisen sisällön.

 

Aloitteet on annettava puheenjohtajalle tai sähköiseen kokousjärjestelmään kirjallisena aluevaltuuston kokouksen aikana.

 

Tulevan vuoden talousarviovalmisteluun vaikuttavat aloitteet on jätettävä maaliskuun loppuun mennessä. Tämän jälkeen jätetyt talousarviota koskevat aloitteet käsitellään sitä seuraavan vuoden talousarvion yhteydessä.

 

Aloitteeseen, jolla ei ole talousarviovaikutuksia ja jonka on allekirjoittanut 1–14 valtuutettua, tulee aluehallituksen antaa kirjallinen vastaus aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle puolen vuoden kuluessa sen jättämisestä. Vastaus toimitetaan muille valtuutetuille vastauksen antamisesta seuraavan aluevaltuuston kokouksen esityslistan yhteydessä.

 

Aloitteeseen, jolla ei ole talousarviovaikutuksia ja jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua. tulee aluehallituksen esitellä vastaus aluevaltuuston käsiteltäväksi ensi tilassa, viimeistään puolen vuoden kuluessa sen jättämisestä.

 

 

Liitteet

1

Valtuutettu Järvenpään valtuustoaloite: Ikääntyneiden digisyrjäytymisen ehkäisy / Ledamot Järvenpääs fullmäktigemotion: Förebyggande av digital marginalisering av äldre

2

Valtuutettu Kajavan valtuustoaloite: Maahanmuuttajayhteisöjen hyödyntäminen paloturvallisuuskoulutuksessa / Ledamot Kajavas fullmäktigemotion: Fullmäktigemotion om möjligheten att dra nytta av invandrargrupper i brandsäkerhetsutbildning

3

Valtuutettu Salovaaran valtuustoaloite: Yksin asuvien palvelutarpeen kartoittaminen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella / Ledamot Salovaaras fullmäktigemotion: Kartläggning av servicebehovet hos ensamboende i Västra Nylands välfärdsområde

 

Oheismateriaali