RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 55
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
126/01.01.01/2022
Aluehallitus 22.04.2024 § 55
§ 55
Eräiden virkojen perustaminen
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Sarekoski Kimmo |
|
Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna
Aluehallitus päättää perustaa neljä uutta virkaa sekä määrittää perustettavien virkojen kelpoisuusehdot ja palkkauksen liitteenä esitetyn mukaisesti.
Käsittely
Päätös
Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulee julkisen vallan käyttäjänä perustaa toimintansa organisoimiseksi riittävä määrä erilaisia virkoja, joiden avulla hyvinvointialue jäsentää toimintansa. Vuosien 2022–23 kuluessa on perustettu runsaasti virkoja, aina sen mukaan kuin organisaation ja toiminnan valmistelun eteneminen mahdollisti. Nyt esitetään perustettavaksi neljä uutta virkaa, täydentämään työn ja toiminnan organisointia ja valtuuttamista. Uusia virkoja esitetään perustettavaksi sellaisia tehtäviä varten, joissa arvioidaan käytettävän julkista valtaa.
Virat esitetään perustettavaksi yhteisten sosiaali- ja terveyspalvelujen aikuisten sosiaalipalveluihin; virat tarvitaan esihenkilövastuuta ja/tai päätöksentekoa sisältävien tehtävien hoitoon. Työllistymistä edistävien palveluiden ostopalveluita siirretään omaksi toiminnaksi ja tätä varten on tarve perustaa yksi sosiaalityöntekijän ja kaksi sosiaaliohjaajan virkaa. Kuninkaantien perheryhmäkodissa on jatkossa kolme asuinyksikköä, jota jokaista johtaa vastaava ohjaaja. Yksikössä on tällä hetkellä kaksi vastaavaa ohjaajaa, joten on tarpeen perustaa esihenkilövirka kolmanteen asuinyksikköön. Kaikki neljä virkaa laitetaan ulkoiseen hakuun.
Oheiseen liitteeseen on koottu tiedot edellä selostetun mukaisesti.
Hyvinvointialue voi päätöksellään tiukentaa laissa tai asetuksessa säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Sen sijaan kelpoisuusvaatimuksia ei voida lieventää hyvinvointialueen päätöksellä. Kun kelpoisuusvaatimuksia ei ole säädetty lailla tai asetuksella, hyvinvointialueen toimivaltainen viranomainen harkitsee viran tarkoituksenmukaiset kelpoisuusvaatimukset. Viran kelpoisuusvaatimukset voidaan määrätä hallintosäännön määräyksillä, virkaa perustettaessa tai erillisillä päätöksillä.
Toimivalta
Hallintosäännön § 122 mukaan aluehallitus perustaa muut virat kuin hyvinvointialuejohtajan viran. Virat perustetaan vakinaisina virkoina.
Liitteet
1 | Perustettavat virat - Tjänster som inrättas 22.4.2024 |
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
|
|
Täytäntöönpano
Henkilöstöjohtaja |
|
|
|
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |