RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
622/00.01.02/2022
Aluehallitus 30.01.2023 § 9
§ 9
Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n jäsenyyden hakeminen
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Syrjänen Markus |
Moisala Jarno |
Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna
Käsittely
Päätös
Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry on voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen yhdistys. Sillä on lähes 5 000 jäsentä ja noin 370 yritys- tai yhteisöjäsentä.
LOGY ry on hankinnan ja logistiikan innovatiivisten ja aktiivisten osaajien yhdistäjä. Yhdistys vahvistaa hankinta- ja logistiikka-alan osaamista, arvostusta ja yhteiskunnallista merkitystä sekä vauhdittaa organisaatioiden kilpailukykyä. LOGY ry:n visiona on tehdä suomalaisista hankinnan ja logistiikan osaajista maailman huipputasoa. Yhdistyksen avulla yritykset ja yhteisöt voivat saavuttaa kestävän ja kilpailuetua tuottavan toimitusketjun.
LOGY ry on Suomessa keskeinen hankinta- ja logistiikka-ammattilaisten yhteistyöverkosto. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen on perusteltua liittyä LOGY ry:n jäseneksi, jotta hyvinvointialueen hankinta- ja logistiikkapalveluissa on käytössä uusin tieto, henkilöstöllä on pääsy erilaisiin alan koulutuksiin ja tapahtumiin sekä mahdollisuus verkostoitua muiden alan toimijoiden kanssa.
LOGY ry:n jäsenmaksu on vuonna 2023 julkishallinnon organisaatioille 1 000 euroa.
Hallintosäännön 41 § mukaan aluehallitus päättää yhdistysten, järjestöjen ja vastaavien jäsenyydestä.
Liitteet
|
|
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
|
|
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |