RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta
Pöytäkirja 07.03.2024/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
242/02.05.02/2022
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 07.03.2024 § 8
§ 8
Oikaisuvaatimuksen käsittely koskien tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan 14.12.2023 § 66 päätöstä ehdotuksista avustusta hakeneista järjestöistä, joille ei myönnetä avustusta vuonna 2024
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Österman Pilvi |
Henrik Koivula |
Päätösehdotus Konsernipalvelujen johtaja Syrjänen Markus
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päättää hylätä Pohjois-Espoon Eläkkeensaajat ry:n oikaisuvaatimuksen seuraavin perustein:
Hyvinvointialue on avustuksia myöntäessään käyttänyt harkintaansa myöntämisperiaatteiden ja talousarviossa päätettyjen määrärahojen puitteissa. Oikaisuvaatimuksen tekijän hakemuksen ja siihen saatujen lisätietojen perusteella ei ole ilmennyt näyttöä siitä, että oikaisuvaatimuksen tekijä tekisi yhteistyötä ikääntyneiden palvelujen palvelualueen kanssa hyvinvointialueen perustehtävän tukemiseksi. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole täyttänyt lautakunnan myöntämisperiaatteiden mukaisia vähimmäispisteitä avustuksen harkinnanvaraiselle myöntämiselle.
Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä olisi syytä muuttaa tai kumota. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen.
Käsittely
Päätös
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Oikaisuvaatimus
Oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt hyvinvointialuelain (611/2021) mukaisen oikaisuvaatimuksen koskien tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan 14.12.2023 § 66 päätöstä avustusta hakeneista järjestöistä, joille ei myönnetä avustusta vuonna 2024.
Hyvinvointialuelain 139 §:n 1 momentin mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa vaatia siihen oikaisua. Oikaisuvaatimus tehdään 2 momentin mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.
Oikaisuvaatimuksen saa lain hyvinvointialueesta 142 §:n 1 momentin mukaan tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä hyvinvointialuelain 143 §:n mukaan 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimus on saapunut 9.1.2024 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon.
Oikaisuvaatimus on saapunut säädetyssä määräajassa. Oikaisuvaatimuksen tekijä on asianosainen.
Oikaisuvaatimuksessa esitetyt vaatimukset ja perusteet
Oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut hakemuksensa uudelleenkäsittelyä. Oikaisuvaatimuksen tekijä tiedustelee perusteluja hyvinvointialueen päätökseen, avustuksen myöntämättä jättämiselle ja vetoaa perusteinaan sen järjestämiin avoimiin tilaisuuksiin, jotka eivät edellytä jäsenmaksullista liittymistä järjestöön.
Hyvinvointialueen kanta oikaisuvaatimukseen
Oikaisuvaatimuksen tekijä haki 3 500 euron yleisavustusta toimintakuluihin sekä retkien järjestämiseen jäsenilleen. Oikaisuvaatimuksen tekijän toiminnassa painottuu toimintakertomustiedon perusteella jäsenille kohdennettu kerhotoiminta. Oikaisuvaatimuksen tekijällä on hakemuksensa tietojen mukaan yhteensä 174 jäsentä. Yhdistyksen sääntöjen mukaan se järjestää toimintaa jäsenilleen ja jäsenet suorittavat yhdistyksen jäsenmaksun. Oikaisuvaatimuksen tekijä ilmoittaa hakemuksessaan toiminnan olevan avointa kohderyhmälle. Tämä tieto on ollut ristiriidassa oikaisuvaatimuksen tekijän toimittamien asiakirjojen kanssa.
Hakemuksen ja sen litteiden perusteella on ilmennyt, ettei oikaisuvaatimuksen tekijä tosiasiallisesti kohdenna toimintaansa avoimesti iäkkäiden kohderyhmälle, koska järjestön voimassa olevat säännöt edellyttävät jäsenen suorittavan vuosittaisen jäsenmaksun ja saavan sitä vastaan oikeuden osallistua järjestön järjestämiin aktiviteetteihin. Järjestön hakemuksen liitteinä toimittamien yhdistysrekisteriin toimitettujen sääntöjen § 7 toteaa seuraavaa: ”Jäsen on velvollinen suorittamaan yhdistykselle vuosittain varsinaisen syyskokouksen päättämän jäsenmaksun, joka on suoritettava ennen huhtikuun loppua. Jos jäsen laiminlyö jäsenmaksunsa maksamisen määräaikana, saavuttaa hän täydet jäsenoikeudet suorittamalla jäsenmaksunsa”.
Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta vahvisti hyvinvointialueen järjestöavustusten myöntämisperiaatteet vuodelle 2024 myönnettäviin järjestöavustuksiin (Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta 3.10.2023 § 42). Hyvinvointialue tukee järjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa alueella myöntämisperiaatteidensa ja palvelustrategiansa mukaisesti. Pisteytysjärjestelmän mukaisesti oikaisuvaatimuksen tekijän avustushakemus sai yhteensä 18 pistettä. Määrärahan puitteissa myönnettyyn avustuskokonaisuuteen hyväksyttiin vähintään 19 pistettä saaneita avustushakemuksia.
Oikaisuvaatimuksen tekijän hakemuksesta ei ole ilmennyt yhteistyötoimintaa ikääntyneiden palvelujen palvelualueen kanssa hyvinvointialueen perustehtävän tukemiseksi, eikä näin ollen hyvinvointialueella ole ollut perusteita harkinnanvaraiseen avustuksen myöntämiseen.
Lopuksi
Hyvinvointialue on avustuksia myöntäessään käyttänyt harkintaansa myöntämisperiaatteiden ja talousarviossa päätettyjen määrärahojen puitteissa. Oikaisuvaatimuksen tekijän hakemuksen ja siihen saatujen lisätietojen perusteella ei ole ilmennyt näyttöä siitä, että oikaisuvaatimuksen tekijä tekisi yhteistyötä ikääntyneiden palvelujen palvelualueen kanssa hyvinvointialueen perustehtävän tukemiseksi. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole saanut lautakunnan myöntämisperiaatteiden mukaisia vähimmäispisteitä avustuksen harkinnanvaraiselle myöntämiselle.
Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä olisi syytä muuttaa tai kumota. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen.
Liitteet
1 | Asianosaisen oikaisuvaatimus koskien tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan 14.12.2023 § 66 päätöstä ehdotuksista avustusta hakeneista järjestöistä, joille ei myönnetä avustusta vuonna 2024 |
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
|
|
Täytäntöönpano
|
|
|
|
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |