Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 10.10.2024/Pykälä 156


3845/01.04.00/2024

 

 

 

Aluehallitus 10.10.2024 § 156

 

§ 156

Yhteistoimintaneuvottelujen käynnistäminen toiminnan muutosten vuoksi

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Syrjänen Markus

Sarekoski Kimmo
Pälve Matias

 

Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna

 

Aluehallitus päättää

1. että organisaatiomuutosten tavoitteiden saavuttamiseksi on aloitettava koko henkilöstöä (työ- ja virkasuhteiset) koskevat tuotannollistaloudellisin perustein käytävät yhteistoimintaneuvottelut toiminnan, toimipisteiden, työntekopaikkojen ja työtehtävien muutoksia ja uudelleenjärjestelyjä koskien;

2. että neuvotteluiden tavoitteena ei ole henkilöstön vähentäminen;

3. valtuuttaa henkilöstöjohtajan hyvinvointialuejohtajan ohella antamaan kirjallisen neuvotteluesityksen yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi ja

4. nimetä työnantajan edustajat yhteistoimintaneuvotteluihin seuraavasti: pääneuvottelijoiksi palvelualuejohtajat, konsernipalvelujen johtajan, palvelutuotannon johtajan sekä henkilöstöjohtajan.  Nämä kukin nimeävät lisäksi neuvotteluihin tarvittavan määrän linjajohtajia ja asiantuntijoita.

 

 

 

Käsittely 

Käsittelyn aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti:

 

”Aluehallitus päättää

 

1. että organisaatiomuutosten tavoitteiden saavuttamiseksi on aloitettava koko henkilöstöä (työ- ja virkasuhteiset) koskevat tuotannollistaloudellisin perustein käytävät yhteistoimintaneuvottelut toiminnan, toimipisteiden, työntekopaikkojen ja työtehtävien muutoksia ja uudelleenjärjestelyjä koskien ja että mahdollisissa työntekopaikan muutoksissa pyritään huolehtimaan kohtuullisista työmatkoista;

 

2. että neuvotteluiden tavoitteena ei ole henkilöstön vähentäminen;

 

3. valtuuttaa henkilöstöjohtajan hyvinvointialuejohtajan ohella antamaan kirjallisen neuvotteluesityksen yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi ja

 

4. nimetä työnantajan edustajat yhteistoimintaneuvotteluihin seuraavasti: pääneuvottelijoiksi palvelualuejohtajat, konsernipalvelujen johtajan, palvelutuotannon johtajan sekä henkilöstöjohtajan.  Nämä kukin nimeävät lisäksi neuvotteluihin tarvittavan määrän linjajohtajia ja asiantuntijoita.”

 

Jäsen Laakso saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 8.18.

 

Päätös

Aluehallitus hyväksyi esittelijän muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Selostus 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue aloitti uutena työnantajana palvelutuotantonsa 1.1.2023. Hyvinvointialue muodostui lakiin perustuen kymmenen kaupungin ja kunnan sekä viiden kuntayhtymän liikkeenluovutuksesta ja hyvinvointialueen henkilöstömäärä on n. 9600. Henkilöstö siirtyi hyvinvointialueelle suurelta osin entisissä tehtävissään ja työyksiköissään. Poikkeuksena oli konsernihallinto, joka täytyi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella rakentaa pääosin uutena organisaationa, koska hyvinvointialueelle ei siirtynyt kuntien tai sairaanhoitopiirien hallinnollisia rakenteita sellaisenaan.

 

Hyvinvointialueen eri palvelualueiden organisaatiota on muokattu hyvinvointialueen toiminnan käynnistymisen jälkeen ja muokkauksia on vielä tarpeen tehdä. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on edelleen talouden tasapainottamisen tarpeita ja osana kestävälle tasolle pääsemistä tarvitaan toimintojen uudelleen järjestelyjä. Näköpiirissä on toimipisteiden uudelleenjärjestelyjä, toimintojen yhdistämistä ja siirtämistä. Henkilöstöresurssien tasaamista yksiköiden välillä ja suhteessa palvelutarpeeseen on tarpeen jatkaa. Lisäksi esihenkilörakenteita tulee tarkastella uudelleen, samoin hallinnollisten resurssien kohdentumista ja tehtäväkokonaisuuksia. Näillä on henkilöstövaikutuksia. Näiden muutosten voidaan nähdä mahdollisesti johtavan työntekopaikan muuttamiseen sekä työtehtäviä että palkkausta koskeviin muutoksiin. Uudelleenjärjestelyjen kohteena olevien toimipisteiden ja muiden muutosten piiriin kuuluvalle henkilöstölle tarjotaan kuitenkin työtä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta.

 

Yhteistoimintamenettelyn kohteena on koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen henkilöstö.

 

Yhteistoimintamenettelyllä turvataan henkilöstön vaikutusmahdollisuudet lain piirissä olevissa työnantajan päätösasioissa. Muutokset on lain hengen mukaisesti suunniteltava vuoropuhelussa henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa.

 

Toimivalta

 

Hallintosäännön 41 § mukaan aluehallituksen tehtävänä on mm. vastata hyvinvointialueen hallinnosta ja taloudenhoidosta, edustaa hyvinvointialuetta työnantajana, vastata hyvinvointialueen henkilöstöpolitiikasta sekä vastata hyvinvointialueen toiminnan yhteensovittamisesta. Edelleen hallintosäännön § 135 mukaan on aluehallituksen tehtävänä päättää henkilöstön taloudellisista ja tuotannollisista irtisanomisperusteista sekä lomauttamismenettelyn periaatteista, menettelyn aloittamisesta ja menettelyä koskevasta päätöksenteosta. Edellä mainitut säännökset huomioiden on aluehallituksen tehtävänä päättää päätösosassa mainittujen yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä.

 

Liitteet

 

 

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

Täytäntöönpano

 

 

 

 

 

 

Päätöshistoria