RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 10.10.2024/Pykälä 158
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
3844/01.01.01/2024
Aluehallitus 10.10.2024 § 158
§ 158
Oikaisuvaatimuksen käsittely koskien hallintojohtajan 9.9.2024 § 15 ja 16 päätöksiä hallinnon asiantuntijan virkaan ottamisesta
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Lahermaa Anja |
|
Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna
Aluehallitus päättää hyväksyä oikaisuvaatimuksen ja kumota hallintojohtajan päätökset 9.9.2024 § 15 ja § 16 hallinnon asiantuntijan viran vakinaisesta täyttämisestä seuraavin perustein:
Hyvinvointialueen virantäyttö perustuu työnantajan tekemään kokonaisarviointiin sopivimmasta hakijasta ja lähtökohtaisesti työnantajalla on laaja harkintavalta valita kenet tahansa kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista. Valinta perustuu tällöin kokonaisharkintaan siitä, kenellä kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista arvioidaan olevan parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen.
Työnantaja on tutustunut hakijoiden hakemuksiin ja valinnut haastatteluun kutsuttavat hakijat. Oikaisuvaatimuksen tekijä on ollut hakemusasiakirjojen perusteella niin ansioitunut, että hänet olisi tullut kutsua haastatteluun, mutta kutsu on jäänyt antamatta inhimillisen virheen takia. Tämä on menettelyvirhe rekrytointiprosessissa.
Hakuilmoituksessa on haettavaksi julistettu yksi vakinainen hallinnon asiantuntijan virka ja yksi määräaikainen hallinnon asiantuntijan virka. Hakuilmoituksen perusteella on kuitenkin täytetty kaksi vakinaista hallinnon asiantuntijan virkaa. Tämä on menettelyvirhe rekrytointiprosessissa.
Oikaisuvaatimuksessa on esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevat päätökset on syytä kumota. Hallintojohtajan päätöksiä 9.9.2024 § 15 ja § 16 rasittaa menettelyvirhe rekrytointiprosessissa.
Käsittely
Päätös
Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Oikaisuvaatimus
Oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021, myöhemmin ”hyvinvointialuelaki”) mukaisen oikaisuvaatimuksen päätökseen 3844/01.01.01/2024 § 15 ja § 16 hallinnon asiantuntija, virkaan ottaminen, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Konsernipalvelut, Hallinto, työavain LUVN-01-76-24.
Hyvinvointialuelain 139 §:n 1 momentin mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa vaatia siihen oikaisua. Oikaisuvaatimus tehdään edellä mainitun lainkohdan 2 momentin mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaisella toimielimelle.
Oikaisuvaatimuksen saa hyvinvointialuelain 142 §:n 1 momentin mukaan tehdä se, johon päätös kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen. Oikaisuvaatimuksen tekijä on hakenut kyseessä olevaa virkaa ja jäänyt siihen valitsematta. Oikaisuvaatimuksen tekijällä on hyvinvointialuelain 142 §:n 1 momentin perusteella oikeus tehdä oikaisuvaatimus.
Oikaisuvaatimus on tehtävä hyvinvointialuelain 143 §:n mukaan 14 päivän kuluessa päätöksen tiedonsaannista.
Oikaisuvaatimus on saapunut hyvinvointialueen kirjaamoon 10.9.2024. Oikaisuvaatimus on saapunut säädetyssä määräajassa.
Oikaisuvaatimuksessa esitetyt vaatimukset ja perusteet
Oikaisuvaatimuksen tekijä on otsikoinut oikaisuvaatimuksensa: ”Oikaisuvaatimus päätökseen 3844/01.01.01/2024, Hallinnon asiantuntija, virkaan ottaminen, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Konsernipalvelut, Hallinto, työavain LUVN-01-76-24”.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut toisen valitun henkilön valintapäätöksen mitätöimistä ja asian palauttamista takaisin käsittelyyn siten, että tehtävä asetetaan uudelleen hakuun ja haastatteluun pyydetään pätevimmät henkilöt. Oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut päätöksen mitätöimistä ja hakuprosessin käynnistämistä uudelleen siten, että työpaikkailmoituksessa ilmoitetaan kyseessä olevan kaksi vakinaista virkaa. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut hakuprosessin toteuttamista anonyymina hakuna, jotta ikään tai muihin seikkoihin liittyvää syrjintää ei tapahdu.
Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo toisen virkaan valitun henkilön hakemuksen perusteella olevansa tehtävään pätevämpi kuin tämä virkaan valittu henkilö. Tästä huolimatta oikaisuvaatimuksen tekijää ei pyydetty haastatteluun, vaikka hän on tehtävään muodollisesti pätevä koulutuksen ja työkokemuksen perusteella.
Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo toisen virkaan valitun henkilön hakemuksen perusteella olevansa tehtävään pätevämpi kuin tämä virkaan valittu henkilö. Tästä huolimatta oikaisuvaatimuksen tekijää ei pyydetty haastatteluun, vaikka hän on tehtävään muodollisesti pätevä koulutuksen ja työkokemuksen perusteella.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on lisäksi halunnut perustelut sille, johtuiko hänen sivuuttamisensa hänen iästään, koska tehtävään valittu henkilö on häntä selkeästi nuorempi, mikä näkyy myös valitun henkilön työkokemuksen pituudessa. Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan hakuprosessi tulisi toteuttaa anonyymina hakuna, jotta työnantajan mahdolliset ennakkoluulot eivät pääsisi vaikuttamaan, vaan tehtävään valittaisiin aidosti pätevin henkilö
Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva virkaanottamisprosessi
Konsernipalveluiden palvelualueella on ollut haettavana hallinnon asiantuntijan virka 26.6.2024 – 2.8.2024. Hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekry.fi-, Oikotie.fi-, Jobly.fi- ja Duunitori.fi-sivustoilla sekä Te-palvelujen alustalla.
Hakuilmoituksen mukaan haettavana oli yksi hallinnon asiantuntija vakituiseen virkasuhteeseen ja yksi hallinnon asiantuntija määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 19.8.2024–30.9.2025. Hakuilmoituksessa pyydettiin ilmoittamaan, hakiko vakituista vai määräaikaista virkaa vai molempia virkoja.
Hakuilmoituksen mukaan tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto (esimerkiksi hallintotieteiden, oikeustieteiden, valtiotieteiden tai yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto) sekä aikaisemmalla työkokemuksella osoitettu taito ja kyvykkyys, jota tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää. Valittavalta on vaadittu suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa. Tehtävässä menestymisen on todettu edellyttävän tietämystä oikaisuvaatimuksiin liittyvästä sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvästä lainsäädännöstä, tarkkuutta, täsmällisyyttä sekä kykyä selkeään ilmaisuun ja kokonaisuuksien hallintaan. Lisäksi hakuilmoituksen mukaan on odotettu itsenäistä työotetta, palveluhenkisyyttä, hyviä tietoteknisiä taitoja sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Hakuilmoituksen mukaan arvostetaan aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä ja tietämystä julkisen päätöksenteon prosessin keskeisistä vaiheista sekä tuntemusta julkishallinnon toimintaympäristöstä. Eduksi on luettu ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen taito sekä kokemus aisainhallintajärjestelmän käytöstä.
Tehtävään haki hakuaikana 116 hakijaa, joista kelpoisuusehdot täytti 92 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin seitsemän hakijaa, joista yksi kutsutuista peruutti kutsunsa haastatteluun, joten hakijoista haastateltiin kuusi henkilöä. Oikaisuvaatimuksen tekijää ei kutsuttu haastatteluun.
Haastateltavia valittaessa arvioitiin hakijoiden osalta muun muassa seuraavia ansioita:
- kokemus yksilöasioihin liittyvien oikaisuvaatimusvastineiden valmistelusta
- kokemus yksilöpäätösten teosta viranhaltijana
- sote-lainsäädännön tuntemus
- kokemus julkisen sektorin päätöksenteosta ja toimintaympäristöstä
- työhakemuksen monipuolisuus
Arvioitaessa edellä mainittuja ansioita oikaisuvaatimuksen tekijän osalta, voidaan todeta, että oikaisuvaatimuksen tekijä omaa kompetenssia jokaisen ansion osalta. Näin ollen hänet olisi tullut kutsua haastatteluun.
Oikaisuvaatimuksen tekijä jäi kutsumatta haastatteluun inhimillisen virheen vuoksi. Hakemusten hallintaportaalissa oikaisuvaatimuksen tekijä oli kirjattu ”haastateltavaksi” kommenttina, mutta tämä kommentti ei kuitenkaan ollut noussut kaikkien hakemusten koontinäkymään. Tämän vuoksi haastattelukutsuja lähetettäessä ei huomattu oikaisuvaatimuksen tekijän kohdalle merkittyä kommenttia eikä oikaisuvaatimuksen tekijää tämän vuoksi kutsuttu haastatteluun. Kutsumatta jättämiseen ei ole vaikuttanut oikaisuvaatimuksen tekijän ikä tai mikään muu syrjivä syy, vaan se on johtunut ainoastaan inhimillisestä virheestä.
Valinta perustui hakijoiden kelpoisuuden arviointiin, ansiovertailuun ja hakijoiden haastatteluihin. Arvioinnissa on otettu huomioon laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/2004) ja yhdenvertaisuuslaki (1325/2014) sekä kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 12 §:n syrjintäkielto. Edellä esitetyn ohella viran täyttöä ohjaavat perustuslain (731/1999) 125 §:n yleiset virkanimitysperusteet. Virkanimitysperusteita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Yleisen
käytännön mukaan taidolla tarkoitetaan koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja, kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin ja koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.
Hallintojohtaja on 9.9.2024 päätöksillään § 15/2024 (3844/01.01.01/2024) ja § 16/ 2024 (3844/01.01.01/2024) valinnut kaksi henkilöä hallinnon asiantuntijan vakinaisiin virkoihin. Valintapäätöksissä on perusteltu valintaa. Hakijat arvioitiin hakuilmoituksessa ilmoitettuihin kriteereihin, kelpoisuusehtoihin, edellytyksiin ja eduksi luettaviin tekijöihin nähden. Valitut henkilöt omaavat koulutuksensa, työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ja muiden taitojensa sekä hakemuksen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella parhaat edellytykset virkasuhteen menestykselliseen hoitamiseen ja ovat siten ansioituneimpia hakijoista.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on oikaisuvaatimuksessaan verrannut omia ansioitaan vain toisen valitun henkilön ansioihin. Oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut päätöksen mitätöimistä. Oikaisuvaatimuksen tekijä on kuitenkin vaatinut hakuprosessin käynnistämistä uudelleen siten, että työpaikkailmoituksessa ilmoitetaan kyseessä olevan kaksi vakinaista virkaa. Tämän on tulkittava tarkoittavan vaatimusta molempien kyseessä olevien valintapäätösten kumoamisesta.
Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä on moittinut hakuprosessia, koska hakuilmoituksen mukaan kyseessä oli vakinainen virka sekä sijaisuus, mutta molemmat tehtävään valitut henkilöt on valittu vakinaisiin virkoihin. Koska hakuilmoituksessa on haettavaksi julistettu yksi vakinainen virka ja yksi määräaikainen virka, mutta hakuilmoituksen perusteella on kuitenkin täytetty kaksi vakinaista hallinnollisen asiantuntijan virkaa, on kyse menettelyvirheestä rekrytointiprosessissa.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on hakemuksessaan ilmoittanut hakevansa vakinaista virkaa. Hän on todennut, että määräaikainen virka olisi mahdollinen siinä tapauksessa, jos nykyinen työnantaja antaisi vapaata sijaisuuden ajaksi.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on esittänyt uuden hakuprosessin toteuttamista anonyyminä. Aluehallitus ei ole toimivaltainen päättämään tästä asiasta käsitellessään nyt oikaisuvaatimusta.
Lopuksi
Kyseessä oleviin hallintojohtajan 9.9.2024 § 15 ja § 16 päätöksiin sisältyy menettelyvirheitä. Oikaisuvaatimuksessa on esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimus tulisi hyväksyä ja kyseessä olevat päätökset tulisi kumota.
Toimivalta
Hyvinvointialuelain 139 §:n mukaan oikaisuvaatimus tehdään aluehallituksen ja lautakunnan sekä niiden jaoston alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle.
Liitteet
|
|
Oheismateriaali
- | Asianosaisen oikaisuvaatimus koskien hallinnon asiantuntijan virkaan ottamista (Salassa pidettävä JulkL (621/1999 § 24.1 kohta 29) |
- | Hallintojohtajan päätös 9.9.2024 § 15/2024 hallinnon asiantuntijan vakinaiseen virkaan ottamisesta |
- | Hallintojohtajan päätös 9.9.2024 § 16/2024 hallinnon asiantuntijan vakinaiseen virkaan ottamisesta |
- | Ansiovertailu (EI JULKINEN) |
- | Valitun henkilön hakemusasiakirjat § 16/2024 (EI JULKINEN) |
- | Valitun henkilön hakemusasiakirjat § 15/2024 (EI JULKINEN) |
- | Oikaisuvaatimuksen tekijän hakemusasiakirjat (EI JULKINEN) |
- | Hallinnon asiantuntijoiden hakuilmoitus vakituisen sekä määräaikaisen viran hausta |
Tiedoksi
|
|
Täytäntöönpano
|
|
|
|
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |