RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 25.11.2024/Pykälä 186
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
5 | Luonnos lausunnoksi aluevaltuustolle niistä toimenpiteistä, joihin tarkistuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023 antaa aihetta |
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023 |
1244/00.02.05/2024
Aluehallitus 25.11.2024 § 186
§ 186
Lausunnon antaminen aluevaltuustolle niistä toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomus antaa aihetta (AV)
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Moisala Jarno |
Pälve Matias |
Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna
Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää
1. merkitä tiedoksi annetun lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomus antaa aihetta liitteen mukaisesti ja
2. antaa lausunnon tarkastuslautakunnalle tiedoksi.
Käsittely
Jäsen Räsänen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 13.49.
Päätös
Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Lain hyvinvointialueesta (611/2021) 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä taloussuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden riittävyyttä talouden tasapainotuksen kannalta. Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 8.5.2024 § 28 hyväksynyt vuoden 2023 arviointikertomuksen. Aluevaltuusto päätti kokouksessaan 11.6.2024 § 33 lähettää tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen aluehallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja velvoittaa aluehallituksen tuomaan aluevaltuuston kokoukseen lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Tarkastuslautakunta esitti arviointikertomuksessaan suosituksia, jotka käsittelivät hyvinvointialueen:
- palvelustrategiaa
- osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksia
- asiakastyytyväisyyttä ja palveluiden saatavuutta
- digitaalisten palvelujen hyödyntämistä
- matalan kynnyksen palvelujen mahdollistamista
- mielenterveys- ja päihdepalvelujen uudistamista
- talouden tilaa
- työyhteisön hyvinvointia
- HUS-yhtymän kanssa tehtävää yhteistyötä
- ruotsinkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistä
Ehdotuksessa lausunnoksi selostetaan tulevia, tai jo käynnissä olevia toimenpiteitä, joiden avulla tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitettyihin huomioihin voidaan puuttua.
Ehdotus lausunnoksi aluevaltuustolle niistä toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomus antaa aihetta on esityslistan liitteenä.
Toimivalta
Hyvinvointialuelain 125 §:n mukaan aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Liitteet
1 | Luonnos lausunnoksi aluevaltuustolle niistä toimenpiteistä, joihin tarkistuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023 antaa aihetta |
Oheismateriaali
- | Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023 |
Tiedoksi
|
|
Täytäntöönpano
|
|
|
|
Päätöshistoria
Aluevaltuusto 11.06.2024 § 33
§ 33
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
|
Päätösehdotus
Aluevaltuusto päättää
1. merkitä tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2023;
2. lähettää arviointikertomuksen aluehallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja
3. velvoittaa aluehallituksen tuomaan aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Käsittely
Käsittelyn aikana puheenjohtaja ehdotti, että käsittelyn selkeyttämiseksi § 33 Vuoden 2023 arviointikertomuksen merkitseminen tiedoksi, § 34 Vuoden 2023 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen sekä § 35 Osavuosikatsauksen 1.1.-31.3.2024 merkitseminen tiedoksi käsitellään ja keskustellaan yhtenä kokonaisuutena vuoden 2023 arviointikertomuksen tiedoksi merkitsemisen aikana. Muihin pykäliin kirjataan erikseen, että niitä koskeva keskustelu on käyty osana arviointikertomuspykälää. Mahdolliset muutosehdotukset käsitellään kuitenkin kunkin pykälän yhteydessä.
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Valtuutettu Alaviiri, joka toimii myös tarkastuslautakunnan puheenjohtajana, selosti asian valmistelua.
Päätös
Aluevaltuusto hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.
Selostus
Liitteet
Oheismateriaali
Tiedoksi
Täytäntöönpano
Päätöshistoria
Tarkastuslautakunta 08.05.2024 § 28
§ 28
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
|
Päätösehdotus Arviointipäällikkö Rosvall Matti
Tarkastuslautakunta hyväksyy arviointikertomuksen vuodelta 2023 ja päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää
1. merkitä tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2023;
2. lähettää arviointikertomuksen aluehallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja
3. velvoittaa aluehallituksen tuomaan aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Käsittely
Jäsen Aaltola saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17.05.
Päätös
Tarkastuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Esitys tarkastuslautakunnan arviointikertomukseksi vuodelta 2023 jaetaan lautakunnan jäsenille esityslistan mukana. Arviointikertomus tulee julkiseksi, kun se on valmis käyttötarkoitukseensa (Laki 621/1999 6.1 § kohta 9). Arviointikertomus tulee julkiseksi, kun se on viimeistelty julkaisua varten, kuitenkin viimeistään aluevaltuuston kesäkuun kokouksen esityslistan julkaisuun mennessä.
Liitteet
Oheismateriaali
Tiedoksi
Täytäntöönpano
Päätöshistoria
Tarkastuslautakunta 24.04.2024 § 24
§ 24
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
|
Päätösehdotus Arviointipäällikkö Rosvall Matti
Tarkastuslautakunta hyväksyy tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomuksen valmisteluvaiheen tekstin sekä antaa ulkoisen tarkastuksen yksikölle ohjeet arviointikertomuksen jatkovalmistelulle.
Käsittely
Jäsen Aaltola saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17.07.
Jäsen Ala-Reinikka poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18.48.
Varapuheenjohtaja af Hällström poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.31.
Päätös
Tarkastuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen käsittelyä.
Liitteet
Oheismateriaali
Tiedoksi
Täytäntöönpano
Päätöshistoria
Tarkastuslautakunta 27.03.2024 § 15
§ 15
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
|
Päätösehdotus Arviointipäällikkö Rosvall Matti
Tarkastuslautakunta hyväksyy tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomuksen valmisteluvaiheen tekstin sekä antaa ulkoisen tarkastuksen yksikölle ohjeet arviointikertomuksen jatkovalmistelulle.
Käsittely
Päätös
Tarkastuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Vuonna 2021 hyväksytyn hyvinvointialuelain 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tulee muun muassa arvioida sitä, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi tarkastuslautakunnan on arvioitava talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä taloussuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden riittävyyttä talouden tasapainotuksen kannalta.
Hyvinvointialuelain mukaisesti tarkastuslautakunta antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosäännön § 50 mukaan lautakunta antaa aluevaltuustolle vähintään viikkoa ennen tilintarkastuskertomuksen valtuustokäsittelyä koskevan esityslistan julkaisemista arviointikertomuksensa, jossa annetaan arvio aluevaltuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta edellisenä vuonna sekä siitä, onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelman mukaisesti arviointikertomus kohdistuu hyvinvointialueen strategian painopisteiden mukaisiin kohteisiin, joista tarkastellaan lähemmin Yhteisten sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelualueita. Lisäksi käsitellään muun muassa strategista johtamista sekä talouden tilaa ja talouden tasapainoa.
Liitteet
Oheismateriaali
Tiedoksi
Täytäntöönpano
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |