RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 12.04.2022/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
28/01.01.00/2022
Aluehallitus 12.04.2022 § 30
§ 30
Kahden johtajan viran perustaminen
Valmistelijat / lisätiedot: |
Kimmo Sarekoski |
|
etunimi.sukunimi@luvn.fi
Päätösehdotus Muutosjohtaja Sanna Svahn
Aluehallitus päättää
1. perustaa palvelutuotannon johtajan viran;
2. perustaa konsernipalvelujen johtajan viran ja
3. määrittää virkojen kelpoisuusehdoksi ylemmän korkeakoulututkinnon, perehtyneisyyden johdettavan toiminnan toimintaympäristöön sekä käytännössä osoitetun johtamistaidon ja johtamiskokemuksen.
Käsittely
Käsittelyn aikana 2. varapuheenjohtaja Wickström ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun seuraavalla ohjeistuksella:
"Aluehallitus haluaa saada tarkemman esityksen kyseisten johtajien vastuualueista. Aluehallitus haluaa, että valmistelu tuo esiin jatkovalmistelussa, miten ruotsinkieliset palveluiden koordinointi, valvonta ja kansalliskielilautakunnan valmistelu järjestetään. Samassa yhteydessä valmistelu tuo esiin vaihtoehdon, jossa on johtaja, joka vastaa ruotsinkielisistä palveluista ja joka työskentelee suoraan hyvinvointialuejohtajan alaisuudessa. Ruotsinkielisistä palveluista vastaava johtaja kuuluisi hyvinvointialueen johtoryhmään ja olisi kansalliskielilautakunnan esittelijä."
Jäsen Lassus kannatti palautusehdotusta.
Koska oli syntynyt esittelijän päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu palautusehdotus, totesi puheenjohtaja, että asiasta on suoritettava nimenhuutoäänestys.
Niiden, jotka kannattivat asian käsittelyn jatkamista, tuli äänestää "JAA". Niiden, jotka kannattivat 2. varapuheenjohtaja Wickströmin tekemää palautusehdotusta, tuli äänestää "EI".
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä asian käsittelyn jatkaminen sai 12 JAA-ääntä ja 2. varapuheenjohtaja Wickströmin palautusehdotus 4 EI-ääntä.
JAA-äänen antoivat puheenjohtaja Laiho, 1. varapuheenjohtaja Räsänen ja jäsenet Hukari, Juvonen, Kivekäs, Laakso, Myllyniemi, Pajuoja, Piirtola, Sahiluoma, Uusitalo ja Vehmanen.
EI-äänen antoivat 2. varapuheenjohtaja Wickström ja jäsenet Frantsi-Lankia ja Lassus sekä varajäsen Cederlöf.
Koska asian käsittelyn jatkamista koskeva vaihtoehto oli saanut nimenhuutoäänestyksessä eniten ääniä, totesi puheenjohtaja, että aluehallitus jatkaa asian käsittelyä.
Käsittelyn aikana puheenjohtaja Laiho teki seuraavan muutosehdotuksen:
"Aluehallitus päättää
1. perustaa palvelutuotannon johtajan viran;
2. perustaa konsernipalvelujen johtajan viran,
3. määrittää virkojen kelpoisuusehdoksi ylemmän korkeakoulututkinnon, perehtyneisyyden johdettavan toiminnan toimintaympäristöön sekä käytännössä osoitetun johtamistaidon ja johtamiskokemuksen ja
4. että virkojen kokonaispalkka on 12 000 euroa kuukaudessa virkoja perustettaessa."
Puheenjohtaja tiedusteli aluehallitukselta, voidaanko muutosehdotus hyväksyä yksimielisesti. Koska kukaan ei vastustanut, totesi puheenjohtaja, että aluehallitus hyväksyi muutosehdotuksen yksimielisesti.
Päätös
Aluehallitus päätti yksimielisesti
1. perustaa palvelutuotannon johtajan viran;
2. perustaa konsernipalvelujen johtajan viran,
3. määrittää virkojen kelpoisuusehdoksi ylemmän korkeakoulututkinnon, perehtyneisyyden johdettavan toiminnan toimintaympäristöön sekä käytännössä osoitetun johtamistaidon ja johtamiskokemuksen ja
4. että virkojen kokonaispalkka on 12 000 euroa kuukaudessa virkoja perustettaessa.
Selostus
Aluevaltuusto hyväksyi hallintosäännön 7.3.2022 § 4. Sen mukaan aluehallitus perustaa muut virat kuin hyvinvointialuejohtajan viran (111 §), joten tämä johtajien virkojen perustaminen kuuluu aluehallituksen toimivaltaan. Johtajien virat perustetaan ja täytetään vakinaisina virkoina.
Perustuslain 125 § 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 6 § mukaan virkasuhteeseen otettavalla on lisäksi oltava erikseen säädetty tai hyvinvointialueen päättämä erityinen kelpoisuus. Henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen virkasuhteeseen erityisistä kelpoisuusvaatimuksista riippumatta, jos siitä erikseen säädetään tai hyvinvointialue erityisestä syystä yksittäistapauksessa toisin päättää. Virkasuhteeseen voidaan ottaa vain 18 vuotta täyttänyt henkilö.
Hyvinvointialue voi päätöksellään tiukentaa laissa tai asetuksessa säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Sen sijaan kelpoisuusvaatimuksia ei voida lieventää hyvinvointialueen päätöksellä. Kun kelpoisuusvaatimuksia ei ole säädetty lailla tai asetuksella, hyvinvointialueen toimivaltainen viranomainen harkitsee viran tarkoituksenmukaiset kelpoisuusvaatimukset. Viran kelpoisuusvaatimukset voidaan määrätä hallintosäännön määräyksillä, virkaa perustettaessa tai erillisillä päätöksillä.
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |