Dynasty tietopalvelu Haku RSS Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue - Västra Nylands välfärdsområde

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 10.10.2022/Pykälä 138



242/02.05.02/2022

 

 

 

Aluehallitus 10.10.2022 § 138

 

§ 138

Järjestöavustusten myöntäminen vuodelle 2023

 

Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi):

Pälve Matias

Koskela Jaana

 

Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna

 

Aluehallitus päättää

1. järjestöjen toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi myöntää avustuksia 1.1.2023-31.12.2023 väliselle ajalle siten, kuin Länsi-Uudenmaan kuntien (Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori) sote-toimielimet ovat liitteiden mukaisesti vuodelle 2022 myöntäneet;

2. myöntää avustuksia myös niille liitteissä mainituille järjestöille, joille ei ole vuodelle 2022 myönnetty avustuksia sillä perusteella, että vuonna 2021 myönnetyt avustukset ovat koronaviruspandemian vuoksi jääneet käyttämättä;

3. että avustukset voidaan maksaa järjestöille, jotka ilmoittavat halukkuudestaan vastaanottaa avustusta sekä, jotka hyvinvointialueen selvityksessä ovat ilmoittaneet edelleen täyttävänsä kriteerit, jotka on mainittu kuntien sote-toimielinten päätöksissä ja

4. todeta, että hallintosäännön mukaisesti tulevaisuus- ja kehittämislautakunta aloittaa varsinaisten avustuskriteerilinjausten valmistelun.

 

Käsittely 

Käsittelyn aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti:

 

"Aluehallitus päättää

 

1. järjestöjen toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi myöntää avustuksia 1.1.2023-31.12.2023 väliselle ajalle siten, kuin Länsi-Uudenmaan kuntien (Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori) sote-toimielimet ovat liitteiden mukaisesti vuodelle 2022 myöntäneet;

 

2. myöntää avustuksia myös niille liitteissä mainituille järjestöille, joille ei ole vuodelle 2022 myönnetty avustuksia sillä perusteella, että vuonna 2021 myönnetyt avustukset ovat koronaviruspandemian vuoksi jääneet käyttämättä;

 

3. että avustukset voidaan maksaa järjestöille, jotka ilmoittavat halukkuudestaan vastaanottaa avustusta sekä, jotka hyvinvointialueen selvityksessä ovat ilmoittaneet edelleen täyttävänsä kriteerit, jotka on mainittu kuntien sote-toimielinten päätöksissä ja

 

4. todeta, että hallintosäännön mukaisesti tulevaisuus- ja kehittämislautakunta aloittaa varsinaisten avustuskriteerilinjausten valmistelun. Tässä yhteydessä on huomioitava hyvinvointialueen asukkaiden tarpeet, avustuksen perusteet hyvinvointialueen toiminnan kannalta sekä järjestöjen yhdenvertainen kohtelu."

 

Jäsen Nummelin poistui esteellisenä kokouksesta ennen tämän asian käsittelyn alkamista klo 13.55 (esteellisyyden peruste: hallintolaki 28.1 § kohta 5). Tilalle saapui varajäsen Värmälä klo 13.55. Värmälä poistui ja Nummelin saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn jälkeen klo 14.13.

 

Kansalliskielilautakunnan puheenjohtaja af Hällström poistui kokouksesta esteellisenä ennen tämän asian käsittelyn alkamista klo 13.55 (esteellisyyden peruste: hallintolaki 28.1 § kohta 5). Af Hällström saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn jälkeen klo 14.13.

 

1. varapuheenjohtaja Räsänen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 14.01.

 

Aluevaltuuston 3. varapuheenjohtaja Guzenina oli poistuneena kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 14.04-14.06.

 

 

Päätös

Aluehallitus hyväksyi esittelijän muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Selostus 

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain 6 ja 7 §:ssä todetaan, että kunnan ja hyvinvointialueen on edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Avustukset ovat yksi keino toimintaedellytysten edistämisessä.

 

Aluevaltuusto delegoi kokouksessaan 27.9.2022 hallintosäännön 59 § 11 kohdan mukaisen toimivallan määräaikaisesti aluehallitukselle järjestöjen toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi siirtymävaiheessa 1.1.2023-31.12.2023. Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta päättää jatkossa hallintosäännön mukaisesti avustuskriteereistä ja myöntää avustukset määrärahojen puitteissa.

 

 

 

Aluehallitukselle ehdotetaan, että se myöntää avustuksia 1.1.2023-31.12.2023 väliselle ajalle siten, kuin Länsi-Uudenmaan kuntien (Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori) sote-toimielimet ovat liitteiden mukaisesti vuodelle 2022 myöntäneet.

 

Eteneminen päätöksenteossa
 

Järjestöjä informoidaan avustusasiasta aluehallituksen päätöksen jälkeen.

 

Hyvinvointialue ottaa yhteyttä vuonna 2022 avustusta saaneisiin järjestöihin ja selvittää, toteuttavatko ne yhä vastaavaa toimintaa, kuin mihin avustusta on silloin myönnetty. Samalla järjestöt ilmoittavat, onko avustus tarpeen vuodelle 2023.

 

Hyvinvointialueen avustuskriteerit vuodelle 2024 valmistellaan yhteistyössä kuntien ja järjestöjen kanssa. Tavoitteena on selkeyttää, minkälaista järjestötoimintaa hyvinvointialue avustaa jatkossa.

 

Valmistelun taustaa

 

Keskustelu järjestöjen avustamisesta on käynnistetty keväällä 2022. Kaikkiin järjestöihin liittyviin valmisteluihin on saatu asiantuntijatukea HyTe ry:n ja Soste ry:n järjestöjen sote-muutostuen järjestöasiantuntijoilta. Järjestöille on järjestetty info- ja keskustelutilaisuus 15.6.2022. Kunnille on lähetetty kyselyt järjestöavustuksiin liittyen, joihin kunnat ovat vastanneet keväällä 2022.

 

Valmistelua on esitelty kuntien sote-johtajien kokouksessa, hyvinvointialueen valmisteluorganisaation operatiivisessa johtoryhmässä sekä hyvinvointialueen johtoryhmässä. Lisäksi keskustelua on käyty kunnanjohtajien kokouksissa. Järjestöavustusasiaa on esitelty aluehallitukselle iltakoulussa 23.8.2022. Asian valmistelussa on edetty iltakoulussa käydyn keskustelun ohjaamana.

 

Avustuksia koskevassa kyselyssä Länsi-Uudenmaan kymmenestä kunnasta viisi on ilmoittanut myöntävänsä sote-järjestöavustuksia. Kunnissa myönnetään myös muiden toimialojen avustuksia. Oheisesta taulukosta ilmenee viidessä kunnassa myönnetyt avustukset, niiden haku- ja myöntämisajat, vuodelle 2022 myönnetyt summat sekä myöntämisestä päättäneet toimielimet:

 

Kunta

Avustuksen nimi

Hakuaika

Myöntämisaika

Maksuaika

Päättävä toimielin, päätöspäivä ja §

Summa vuodelle 2022, €

Espoo

Kohdeavustus

Syyskuu (koskee seuraavaa vuotta)

Tammikuu

x4/v

Järjestöt laskuttaneet toteuman mukaan

Hyvinvoinnin ja terveyden lautakunta 19.1.2022 §6

1,7M

 

Vuokra-kompensaatio

500 000

Järjestöavustus, yleisavustus

Lokakuu (koskee seuraavaa vuotta)

Tammikuu

Maaliskuu

Hyvinvoinnin ja terveyden lautakunta

19.1.2022 §5

470 000 *)

Kauniainen

Avustus

Maaliskuu (koskee kuluvaa vuotta)

Huhtikuu

Touko-kesäkuu

Sosiaali- ja terveysvaliokunta

13.4.2022 §97

40 000

Kirkkonummi

Järjestöavustus

Maaliskuu (koskee kuluvaa vuotta)

Ennen kesää

Kesäkuu

Perusturvalautakunta 21.4.2022 §28

30 000

Lohja

Toiminta-avustus

Huhtikuu (koskee kuluvaa vuotta)

Toukokuu

Alkusyksy; talousarviossa olleet vuoden alusta x1/kk

Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.5.2022 §53

27 000

Raasepori

Kohdennettu avustus

Maaliskuu
(koskee kuluvaa vuotta)

Huhtikuu

Huhti-toukokuu

Sosiaali- ja terveyslautakunta 6.4.2022 §37

180 000

Yhteensä

2,9 M

 

*) lisäksi 40 000 € siirtynyt veteraanien ulkomaan kuntoutusavustuksesta

 

 

Liitteet

1

Espoo järjestöavustukset 2022

2

Kauniainen järjestöavustukset 2022

3

Kirkkonummi järjestöavustukset 2022

4

Lohja järjestöavustukset 2022

5

Raasepori järjestöavustukset 2022

 

Oheismateriaali

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

Päätöshistoria