RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluevaalilautakunta
Pöytäkirja 22.03.2023/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
27/00.01.02/2022
Aluevaalilautakunta 22.03.2023 § 5
§ 5
Kokouskutsun toimittaminen ja ohjeellisen kokousaikataulun hyväksyminen
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Hirvilammi Markus |
|
Päätösehdotus Hallintojohtaja Moisala Jarno
Aluevaalilautakunta päättää
1. että lautakunnan kokousajoista sovitaan aina erikseen puheenjohtajan kanssa, kun vireille tulee aluevaalilautakunnan toimivaltaan kuuluvia asioita;
2. todeta, että kokouskutsut ja esityslistat toimitetaan sähköisesti hallintosäännön mukaisesti, mikäli mahdollista, 5 päivää ennen kokousta;
3. että aluevaalilautakunta voi tarvittaessa kokoontua puheenjohtajan kutsusta toimivaltaansa kuuluvien asioiden kiireellistä päätöksentekoa varten samana päivänä tai muutoin aikaisemmin kuin 5 päivän määräajassa kokouskutsun lähettämisestä ja
4. että puheenjohtajan päättämä päätöksentekotapa ja mahdollinen kokouspaikka ilmoitetaan puheenjohtajan antamassa kokouskutsussa.
Käsittely
Päätös
Aluevaalilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Kokouskutsun toimittaminen
Hallintosäännön 69 § mukaan kokouksen kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.
Kokouskutsu toimitetaan, mikäli mahdollista, 5 päivää ennen kokousta. Kokouskutsun yhteydessä toimitetaan kokouksen esityslista, jossa tulee olla selostus ja päätöksenteon perustelut kustakin käsiteltävänä olevasta asiasta ja päätösehdotus. Kokouskutsu voidaan toimittaa myös sähköisesti.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus. Esityslista toimitetaan myös varajäsenille tiedoksi, mikäli salassapidosta ei muuta johdu.
Kokouspaikka ja -aika
Hallintosäännön 68 § mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Liitteet
|
|
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
|
|
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |