RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 26.08.2024/Pykälä 109
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
1747/00.04.00/2024
Aluehallitus 26.08.2024 § 109
§ 109
HUS-yhtymän Raaseporin sairaalan vuodeosaston, päivystyksen ja tiettyjen tukipalveluiden toimintojen siirtäminen liikkeenluovutuksella HUS-yhtymältä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Suominen Tuula |
Paananen Markus
|
Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna
Aluehallitus päättää
1. hyväksyä liitteinä olevan sopimuksen Raaseporin sairaalan vuodeosaston, päivystyksen ja tiettyjen tukipalveluiden toimintojen siirtämisestä liikkeenluovutuksella HUS-yhtymältä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle 1.1.2025 alkaen liikkeenluovutuksen periaatteita noudattaen ja
2. valtuuttaa hyvinvointialuejohtajan ennen sopimuksen allekirjoitusta hyväksymään liikkeenluovutussopimukseen ja sen liitteisiin mahdollisesti myöhemmin ilmeneviä teknisluonteisia korjauksia ja tarkennuksia.
Käsittely
Jäsen Piirtola ja kansalliskielilautakunnan puheenjohtaja Westerholm olivat esteellisinä poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn ajan klo 12.26-12.28 (esteellisyyden peruste: hallintolaki 28.1 § kohta 5).
Tämän asian käsittelyn jälkeen pidettiin kokoustauko klo 12.28-12.42.
Päätös
Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus Tausta ja tarkoitus
Raaseporin sairaalan kampusaluetta kehitetään HUS-yhtymän ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen yhteistyönä. Kehittämisen ensimmäisessä vaiheessa kotisairaalapalvelut siirtyivät HUS-yhtymältä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle 1.1.2024. Seuraavassa vaiheessa HUS-yhtymä ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue ovat linjanneet, että HUS-yhtymän perusterveydenhuollon päivystyksen tuottamiseen myönnetyn Sosiaali- ja terveysministeriön erityisluvan päättyessä 31.12.2024, järjestämisvastuu perusterveydenhuollon kiireellisen toiminnan ja perusterveydenhuollon tasoisen vuodeosastohoidon osalta siirtyy Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Nämä palvelut linkittyvät toisiinsa ja niiden järjestäminen yhden toimijan alaisuudessa on tarkoituksenmukaista.
Palveluiden kehittäminen on linjassa valtioneuvoston kehysriihen linjauksiin sairaala- ja päivystysverkon tulevaisuudesta. Hallituksen linjauksen mukaan vuoden 2026 alusta alkaen hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän on mahdollista ylläpitää yöaikaista perusterveydenhuollon päivystystä muun ohella kielellisten oikeuksien toteutumisen varmistamiseksi Raaseporissa. Aiemmasta poikkeuslupakäytännöstä luovutaan. Kaikki hyvinvointialueet voivat vapaasti järjestää ilta- ja viikonloppuaikaista kiirevastaanottoa, minkä toivotaan alueilla yleistyvän ja helpottavan sairaalapäivystysten ruuhkia. HUS-yhtymä ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue ovat yhdessä suunnitelleet päivystyksen toiminnan muutoksen ympärivuorokautisesta ns. laajan aukiolon kiirevastaanotoksi, johon pyritään siirtymään HUS-yhtymän toimesta jo syyskaudella 2024.
Edellä mainittujen toimintojen toteuttaminen edellyttää tukipalveluiden saatavuutta ja Raaseporin sairaalakampuksella ei ole tarkoituksenmukaista olla kahta tukipalveluiden tuottajaa. Siten tiettyjen tukipalveluiden (laitoshuollon, aula- ja asiointipalvelujen, ruokapalvelujen sekä sisälogistiikan) on osin siirryttävä samanaikaisesti muiden toimintojen siirtymisen kanssa.
HUS-yhtymän yhtymähallitus on käsitellyt Raaseporin kampuksen kehittämisen suuntaviivoja kokouksessaan 13.11.2023 § 147 ja suunnitelmaa Raaseporin sairaalan toimintojen muutoksista vuoden 2024 aikana yhtymähallituksen kokouksessa 12.2.2024 § 13. HUS-yhtymän vuodeosastolla on pääasiassa hoidettu perusterveydenhuollon tasoisia potilaita (n. 80 %), mutta osa (n. 20 %) on ollut erikoissairaanhoidon tasoista hoitoa tarvitsevia potilaita. HUS-yhtymän yhtymähallituksen 12.2.2024 hyväksymän suunnitelman mukaisesti vuodeosaston ja päivystyksen toimintojen muutokset aloitetaan syksyn aikana siten, että siirtymähetkellä toiminnalliset muutokset kampuksella olisivat vähäisempiä. Vuodeosastohoidon kannalta muutos tarkoittaa, että erikoissairaanhoidon potilaiden hoito pyritään toteuttamaan HUS-yhtymän muiden sairaaloiden osastoilla.
Raaseporin sairaalan vuodeosastotoiminnan siirtäminen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle on mainittu osana aluevaltuuston 12.12.2023 kokouksessaan hyväksymää talousarviota. Talousarviossa mainitaan myös perustason palveluiden vahvistaminen ja erikoissairaanhoidon kustannusten kasvun tasoittuminen. Kiirevastaanottojen perustaminen tukee tätä tavoitetta ja on Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelustrategian mukainen ratkaisu.
Aluehallitus on kokouksessaan 27.5.2024 § 67 käsitellyt Raaseporin alueen perusterveydenhuollon kiireellisen vastaanottotoiminnan järjestämistä. Vuodeosastoa ja kiirevastaanottoa koskevat muutokset ovat Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen verkoston linjausten mukaiset, jotka on hyväksytty 11.6.2024 aluevaltuuston kokouksessa.
Liikkeenluovutusta koskeva esitys on käsitelty myös hyvinvointialuejohtajan johtoryhmässä 4.6.2024 ja HUS-yhtymän johtoryhmässä 11.6.2024.
HUS-yhtymän yhtymähallituksen on päätti liikkeenluovutussopimuksen allekirjoitettavaksi hyväksymisestä 19.8.2024 kokouksessaan.
Tämän liikkeenluovutuksen kustannusvaikutus on vuodeosastotoiminnan osalta noin 3,7 miljoonaa euroa, päivystyksen osalta noin 3,3 miljoonaa euroa ja tukipalveluiden osalta noin 3,3 miljoonaa euroa vuositasolla eli yhteensä noin 10,3 miljoona euroa/vuosi.
Liikkeenluovutussopimus
Liikkeenluovutuksesta on neuvoteltu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän välillä liikkeenluovutussopimus, jossa on määritelty siirrettävä palvelutoiminta ja omaisuus sekä liikkeenluovutuksen mukana siirtyvän vaihto-omaisuuden kuvaus sekä omaisuuden kustannuslaskentaperusteet ja kustannukset.
Liikkeenluovutussopimuksen liitteenä ovat lisäksi luovuttajan tuottamat luovutettavan toiminnan talouden ja toiminnan tunnusluvut ja luettelo siirtyvistä sopimuksista. Henkilöstöliitettä käsitellään alla. Luovutettavan omaisuuden kauppahinta on yhteensä 83 716,12 euroa (alv 0 %).
Osapuolten väliset vuokrasopimuksia koskevat neuvottelut ovat vielä kesken. Liikkeenluovutussopimuksen mukaan ”Sopijapuolet tekevät viimeistään tämän sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä erillisen liitteen 6 mukaiset vuokrasopimukset toimitiloista. Vuokranantajan ja vuokralaisen velvoitteet sekä vuokrauksen muut ehdot määräytyvät laadittavan vuokrasopimuksen mukaisesti.” Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen konsernihallinnon toimintaohjeen 17 §:n kohdan 1 mukaisesti vuokrasopimukset hyväksyy toimitilajohtaja.
Henkilöstön siirtyminen ja siirtyvät työntekijät
Liikkeenluovutusta koskevaan sopimuskokonaisuuteen sisältyy henkilöstön siirtoa koskeva liiteasiakirja, jossa käsitellään siirron vaikutuksia henkilöstön palvelussuhteeseen ja asemaan.
Siirtyvän henkilöstön asema määräytyy liikkeenluovutusta koskevan lainsäädännön perusteella. Siirtyviin työntekijöihin sovelletaan työsopimuslain 1 luvun 10 §:n ja kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 25 §:ssä tarkoitettuja liikkeenluovutusta koskevia säännöksiä. Näin ollen HUS-yhtymän vuodeosaston, päivystyksen ja tukipalveluiden henkilöstö siirtyy liitteen mukaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle liikkeenluovutuksen periaattein ns. vanhoina työntekijöinä. Palvelussuhteesta johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät uudelle työnantajalle. Liikkeenluovutuksen voimaantulopäivä sekä toiminnan ja henkilöstön siirtopäivä on 1.1.2025.
Työntekijät siirtyvät luovutuksensaajan palvelukseen heidän aikaisempia tehtäviään vastaaviin tai saman tasoisiin tehtäviin nykyisillä nimikkeillään.
Liikkeenluovutuksessa luovutuksensaajalle siirtyy yhteensä 97 henkilöä seuraavasti: 31 sairaanhoitajaa, 1 hygieniahoitaja, 2 osastonhoitajaa, 1 apulaisosastonhoitaja, 5 lähihoitajaa, 1 fysioterapeutti, 2 kuntohoitajaa, 2 erikoistuvaa lääkäriä, 1 erikoislääkäri, 1 terveyssosiaalityöntekijä, 2 osastonsihteeriä, 24 laitoshuoltajaa, 1 arkistointisihteeri, 1 palveluesihenkilö, 4 palvelutyöntekijää, 2 palveluvastaava, 3 logistiikkatyöntekijää, 9 ravitsemistyöntekijää ja 3 kokkia. Kaikki liikkeenluovutuksen mukana siirtyvissä toiminnoissa voimaantuloajankohtana palvelussuhteissa olevat henkilöt siirtyvät luovutuksensaajan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelukseen.
Yhteistoimintamenettely
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue ja HUS-yhtymä ovat kumpikin informoineet ja kuulleet yhteistoimintasuunnitelman mukaisesti siirtyvää henkilöstöä ammattiryhmän ja toimintojen kokouksissa sekä koko siirtyvälle henkilöstölle järjestetyssä kokouksessa. Henkilökunnan näkemykset on otettu huomioon liikkeenluovutuksen suunnittelussa. Liikkeenluovutuksen tultua hyväksytyksi molempien osapuolten päätösvaltaisissa elimissä tiedottamista jatketaan yhteistoimintamenettelyjen ja muiden tilaisuuksien muodossa. Liikkeenluovutuksesta tiedotetaan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän intraneteissä.
Siirtyvien työntekijöiden kanssa on HUS-yhtymässä pidetty yhteistoimintalain mukaisia kuulemistilaisuuksia 28.2. ja 8.3.2024.
Liikkeenluovutusta on esitelty ja käsitelty Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen henkilöstötoimikunnan kokouksessa 17.4.2024 ja HUS-yhtymän henkilöstötoimikunnan kokouksessa 22.5.2024.
Toimivalta
Hallintosäännön 41 §:n kohdan 4 mukaan aluehallitus edustaa hyvinvointialuetta työnantajana sekä kohdan 5 mukaan aluehallitus vastaa hyvinvointialueen toiminnan yhteensovittamisesta. Edellä mainittujen hallintosäännön kohtien perusteella on aluehallituksen tehtävänä hyväksyä HUS-yhtymän Raaseporin sairaalan vuodeosaston, päivystyksen ja tiettyjen tukipalvelujen toimintojen siirtämisestä liikkeenluovutuksella HUS-yhtymältä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen toiminnaksi.
Hallintosäännön 87 §:n 1 kohdan mukaan aluevaltuuston ja aluehallituksen päätökseen perustuvan sopimuksen ja sitoumuksen allekirjoittaa hyvinvointialuejohtaja, ellei hallintosäännössä ole toisin määrätty tai aluehallitus ole päättänyt toisin.
Liitteet
1 | Sopimus HUS Raaseporin sairaalan vuodeosaston, päivystyksen ja tiettyjen tukipalveluiden toimintojen siirtämisestä liikkeenluovutuksella HUS-yhtymältä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle |
2 | Sopimuksen liite 1a RASE-O Talouden ja toiminnan tunnusluvut |
3 | Sopimuksen liite 1b RASE-AV Talouden ja toiminnan tunnusluvut |
4 | Sopimuksen liite 1c RASE-Tukipalvelut Talouden ja toiminnan tunnusluvut |
5 | Sopimuksen liite 2a1 RASE-O Lääkinnälliset laitteet |
6 | Sopimuksen liite 2a2 RASE-AV Lääkinnälliset laitteet |
7 | Sopimuksen liite 2b1 RASE-O Kalusteet ja kalusto |
8 | Sopimuksen liite 2b2 RASE-AV Kalusteet ja kalusto |
9 | Sopimuksen liite 2b3 Tukipalvelut_Kalusteet ja kalusto |
10 | Sopimuksen liite 2c1 RASE-O_Apuvälineet |
11 | Sopimuksen liite 2c2 RASE-AV Apuvälineet |
12 | Sopimuksen liite 2d1 RASE-O AV-ja ICT-laitteet |
13 | Sopimuksen liite 2d2 RASE-AV AV- ja ICT-laitteet |
14 | Sopimuksen liite 3 Liikkeenluovutuksen mukana siirtyvän vaihto-omaisuuden kuvaus sekä omaisuuden kustannuslaskentaperusteet ja kustannukset |
15 | Sopimuksen liite 4 Henkilöstön siirtoa koskevat ehdot |
16 | Sopimuksen liite 4a Siirtyvät tehtävät |
17 | Sopimuksen liite 5a RASE-AV Luettelo siirtyvistä sopimuksista |
18 | Sopimuksen liite 5b Tukipalvelut_Luovutuksen saajan käyttöoikeudet sopimuksiin |
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
|
|
Täytäntöönpano
|
|
|
|
Päätöshistoria
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |