RSS-linkki
Kokousasiat:https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luhva-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 228
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
2201/01.04.00/2023
Aluehallitus 18.12.2023 § 228
§ 228
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
Vehmas Nico |
Tanja Rontu-Hokkanen |
Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Svahn Sanna
Käsittely
HR-kehittämispalvelujen päällikkö Rontu-Hokkanen oli saapuvilla kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan klo 11.22-11.46.
Jäsen Myllyniemi oli poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 11.23-11.24.
Jäsen Piirtola saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 11.31.
Päätös
Aluehallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Hyvinvointialueen tulee laatia sekä palvelujen järjestämisen että henkilöstön näkökulmasta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, jonka tuella toteutetaan asiakkaiden ja henkilöstön tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen kohteluun liittyviä velvoitteita.
Hyvinvointialueen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassa konkretisoidaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen tavoitteet ja sisällöt. Samalla avataan sitä, mitä suunnitelman keskeisillä käsitteillä tässä yhteydessä tarkoitetaan. Suunnitelmatyössä hyödynnetään lähtötilanteen arvioinnin tuloksia, jotta voidaan vastata juuri Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen alueella tunnistettuihin tarpeisiin.
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma sisältää suunnittelu- ja arviointiprosessien kuvauksen, valitut kehittämistoimenpiteet sekä toimenpiteiden seurannan. Henkilöstönäkökulmasta tarkastellaan erityisesti sukupuolivaikutusten ja yhdenvertaisuuden arviointeja. Palveluissa tarkasteltavana on mm. iän ja taustan mukaisten vaikutusten arviointi.
Suunnitelmaan on valittu seurattavaksi konkreettisia toimenpiteitä sekä määritellään, miten niitä arvioidaan sekä mihin niillä pyritään vaikuttamaan. Valitut toimenpiteet suhteutetaan käytettävissä oleviin resursseihin. Ensimmäisessä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle laadittavassa suunnitelmassa luodaan pohjaa tulevalle, perusteellisemmalle tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelulle.
Suunnitelmassa vastataan seuraaviin kysymyksiin: Miten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistetään palvelujen saatavuudessa ja tarjonnassa sekä henkilöstön näkökulmasta? Miten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus toteutuu - millaisia esteitä sille on ja miten esteet poistetaan? Miten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviä hallinto- ja toimintatapoja kehitetään?
Osallisuus
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa on valmisteltu syksyn 2023 aikana samassa tahdissa osallisuusohjelman valmistelun kanssa. Moniammatillisessa valmistelussa on kuultu henkilöstöä, asukkaita, alueella toimivia sote-järjestöjä, henkilöstöjärjestöjä ja hyvinvointialueen palvelujen johtoa sekä kaikkia hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiä.
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman osa-alueita on käsitelty kaikkien hyvinvointialueen vaikuttamistoimielinten kanssa syys-marraskuun kokouksissa, joissa vaikuttamistoimielinten jäsenet pääsivät muun muassa osallistumaan työpajatyöskentelyn kautta osallisuusohjelman ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteiden ja mittarien suunnitteluun. Osallisuuden ja tasa-arvon sekä yhdenvertaisuuden edistämistä koskeva kysely toimitettiin vastattavaksi alueen kunnille, kaikille vaikuttamistoimielimille, hyvinvointialueen henkilöstöraadille ja asukasraadille sekä kaikkien palvelualueiden johdolle.
Alueella toimivien sosiaali- ja terveydenhuollon järjestöjen edustajille järjestettiin 26.10.2023 yhteinen työpaja, jossa niin ikään muotoiltiin osallisuusohjelman ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteita.
Osallisuusohjelman ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman luonnoksia käsiteltiin Palvelut ja resurssit -lautakunnan kokouksessa 23.11.2023 sekä henkilöstötoimikunnan kokouksessa 13.12.2023.
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman ja osallisuusohjelman valmistelu on tehty tiiviissä yhteistyössä muun käynnissä olevan strategisen ja ohjelmatyön kanssa (mm. palvelustrategia ja hyvinvointisuunnitelma ja -kertomus).
Hallintosäännön 41 §:n 22 kohdan mukaisesti aluehallituksen tehtävänä on päättää tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta ja sen toimenpiteiden toteutumisen seurannasta. Edellä mainitusta johtuen on aluehallituksen tehtävänä päättää tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksymisestä.
Liitteet
1 | Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma |
Oheismateriaali
|
|
Tiedoksi
|
|
Päätöshistoria
Palvelut ja resurssit -lautakunta 23.11.2023 § 41
§ 41
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
|
Päätösehdotus Palvelutuotannon johtaja Pälve Matias
Palvelut ja resurssit -lautakunta päättää
1. merkitä tiedoksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta annetun tilannekatsauksen ja
2. merkitä tiedoksi lautakunnan käymän suunnitelman valmistelua ohjaavan keskustelun.
Käsittely Laatu- ja asiakasturvallisuuspäällikkö Janhunen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.44.
Varajäsen Nousiainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.59.
Varajäsen Koskinen oli poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 20.02-20.03
HR-kehittämispalvelujen päällikkö Rontu-Hokkanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 20.03
Tämän asian käsittelyn jälkeen pidettiin kokoustauko klo 20.03-20.10.
Päätös
Palvelut ja resurssit -lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelun eteneminen
Hyvinvointialueen tulee laatia sekä palvelujen järjestämisen että henkilöstön näkökulmasta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, jonka tuella toteutetaan asiakkaiden ja henkilöstön tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen kohteluun liittyviä velvoitteita.
Käynnissä olevassa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmatyössä konkretisoidaan suunnitelman tavoitteet ja sisällöt. Samalla avataan sitä, mitä suunnitelman keskeisillä käsitteillä tässä yhteydessä tarkoitetaan. Suunnitelmatyössä hyödynnetään lähtötilanteen arvioinnin tuloksia, jotta voidaan vastata juuri Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen alueella tunnistettuihin tarpeisiin.
Tekeillä olevaan suunnitelmaan valitaan seurattavaksi konkreettisia - ensisijaisesti jo olemassa olevia - toimenpiteitä sekä määritellään, miten niitä arvioidaan sekä mihin niillä pyritään vaikuttamaan. Valitut toimenpiteet suhteutetaan käytettävissä oleviin resursseihin, joten suunnitelmaan sisällytetään harkinnan mukaan tarkasteltavia teema-alueita. Ensimmäisessä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle laadittavassa suunnitelmassa luodaan pohjaa tulevalle, perusteellisemmalle tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelulle.
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma tulee sisältämään suunnittelu- ja arviointiprosessien kuvauksen, valitut kehittämistoimenpiteet sekä toimenpiteiden seurannan. Henkilöstönäkökulmasta tarkastellaan erityisesti sukupuolivaikutusten ja yhdenvertaisuuden arviointeja. Palveluissa tarkasteltavana on mm. iän ja taustan mukaisten vaikutusten arviointi.
Suunnitelmassa vastataan seuraaviin kysymyksiin: Miten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistetään palvelujen saatavuudessa ja tarjonnassa sekä henkilöstön näkökulmasta? Miten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus toteutuu - millaisia esteitä sille on ja miten esteet poistetaan? Miten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviä hallinto- ja toimintatapoja kehitetään?
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelussa kuullaan laajasti asukkaita ja henkilöstön edustajia. Suunnittelutyössä tehdään tiivistä yhteistyötä muun käynnissä olevan strategisen ja ohjelmatyön kanssa (mm. palvelustrategia, osallisuusohjelma, hyvinvointisuunnitelma ja -kertomus).
Hallintosäännön 56 § mukaan palvelut ja resurssit -lautakunnan tehtäviin kuuluu seurata ja arvioida palvelujen yhdenvertaisuutta sekä ohjata henkilöstöpolitiikan strategisten linjausten valmistelua. Tästä syystä lautakuntaa pyydetään arvioimaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman luonnosta ja antamaan mahdollista evästystä ohjelman valmisteluun.
Aluehallituksen on määrä päättää tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta vuoden 2023 aikana.
Liitteet
Oheismateriaali
Tiedoksi
Päätöshistoria
Palvelut ja resurssit -lautakunta 09.05.2023 § 16
§ 16
Valmistelijat ja lisätiedot (etunimi.sukunimi@luvn.fi): |
|
Hammar Sari
Päätösehdotus Palvelutuotannon johtaja Pälve Matias
Palvelut ja resurssit -lautakunta päättää
1. merkitä tiedoksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista annetun tilannekatsauksen ja
2. merkitä tiedoksi lautakunnan käymän suunnitelmien valmistelua ohjaavan keskustelun.
Käsittely
Henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski ja erityisasiantuntija Sari Hammar esittelivät asiaa kokouksessa.
Päätös
Palvelut ja resurssit -lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Selostus
Hyvinvointialueen tulee laatia sekä palvelujen järjestämisen että henkilöstön näkökulmasta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, jonka tuella toteutetaan asiakkaiden ja henkilöstön tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen kohteluun liittyviä velvoitteita.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen toiminnan käynnistyminen ja organisoituminen huomioiden vuonna 2023 valmisteltava asiakkaita ja palveluja koskeva suunnitelma voisi olla suppeampi kokonaisuus, joka pohjustaisi vuonna 2024 ja siitä eteenpäin toteutettavaa laajempaa ja perusteellisempaa suunnittelutyötä ja suunnitelmaa.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue huolehtii henkilöstönsä tasa-arvoisesta ja yhdenvertaisesta kohtelusta arjen työssä. Hyvinvointialueen toiminnan käynnistyminen ja organisoituminen huomioiden vuonna 2023 esiteltävä suunnitelma on suppeampi kokonaisuus, joka ottaa huomioon erityisesti organisaation rakentumiseen ja vakauttamiseen liittyvät tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät toimenpiteet. Tämä pohjustaa vuonna 2024 toteutettavaa laajempaa ja perusteellisempaa suunnittelutyötä ja suunnitelmaa.
Liitteet
Oheismateriaali
Tiedoksi
Päätöshistoria
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |